Trump palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan

Toimittajat sätkivät kuin säkillinen oravia ja vollottivat Yhdysvaltain presidentinvaalien vuoksi, että USA on menossa kahtia.

Oikeasti mitään ei ole tapahtunut eikä tapahdu, ja vaalit sujuivat rauhallisesti. ”Kaoottinen tilanne” onkin vallinnut toimituksissa, joissa on täytynyt löytää jotain repivää sanottavaa.

Donald Trump voitti selvästi, veti todennäköisesti parlamentin molemmat kamarit perässään ja palaa Valkoiseen taloon kuin Odysseus Ithakaan. Amerikkalaiset haluavat, että Amerikka on Amerikka. Sellaista demokratia on. Tuloksella lienee kokoava vaikutus kansakuntaan.

Median tilaamat ja sondeeraamat gallupit kaatuivat taas täysin ennustettavalla tavalla, sillä ne peilaavat tekijöidensä toiveita eivätkä todellisuutta. Suomessa Kamala Harris nautti laajaa kannatusta, koska media suggeroi suomalaiset läksytyksellä Trumpin pahuudesta, kärjessään esimerkiksi valeprofessori Laura Saarikoski, joka oikeasti on ei-tohtori Helsingin Sanomien toimittaja ja Trumpin ammattihaukkuja.

USA ei ole kahtia edes rotupoliittisesti, minkä osoittaa väriliukuma demokraateista republikaanien leiriin. Illuusio kahtiajakautuneisuudesta on dualistisen puoluekentän perua.

Kamala Harris oli Trumpin paras vaalityöntekijä. Muutoin Trumpin paluusta ei olisi tullut mitään.

Vaalin ratkaisivat nuoret valkoiset ja värilliset miehet, jotka ovat saaneet tarpeekseen identiteettipoliittisesta wokesta, jolla vaiennetaan vihervasemmiston ja feministien mielestä ”väärin ajattelevia” miehiä niin sossumediassa kuin yliopistoissakin. He eivät halunneet presidentiksi people of colouria edustavaa syyttäjäviranomaista, joka saa sananvapauden canceloitua sosialisminpunertavilla sukkapuikoillaan.

Rakettimies Elon Muskin valjastaminen Trumpin kampanjaan kannatti, koska hän muun muassa palautti Trumpin Twitteriin (X:ään). Kirjoitin aiheesta jo kirjassani Totuus kiihottaa.

Muita seikkoja, jotka Trumpin vipusivat takaisin, olivat poliitikon kaatamisyritykset oikeudenkäynneillä, jotka koettiin kansanvallan vastaisiksi, sekä keskiluokan kyllästyminen ilmastouhrauksiin ja kehitysmaapoliittiseen anekauppaan.

Trumpin kaltaiset rohkeat peräsimen kääntäjät ovat harvinaisia kuin kanan hampaat, ja heitä syntyy vain kahdesta asiasta: joko filosofiasta, kun ei ole mitään menetettävää, tai huomattavasta maallisesta omaisuudesta, jolla saa paljon normaalia vapautta. Ja rikashan ei ole muuta kuin köyhä, jolla on rahaa.

Länsimaiden epäjumala nimeltä Markkinat ovat reagoineet hyvin, ja Putin huonosti, kun ei edes onnittele, joten Kremlissä taidettiin säikähtää. Tämä tietää hyvää Ukrainan sodan lopettamiselle.

Ainoa riski asiassa on, että jos Amerikasta tulee suuri, monesta muusta maasta tulee pieni. Mikäli USA:sta tulee Trumpin lupauksen mukaisesti NATO:ssa pieni, monen Euroopan maan puolustusbudjetista pitää tulla suuri. Tämä voi olla hyväksi Suomelle, jonka puolustus on jo valmiiksi suuri.

Tullien ja tariffien lisääminen taas on vastoin vapaakaupan ja rationaalisten tuotantoketjujen ideaa. Ne nostavat hintoja sekä USA:ssa että tuontimaissa, eikä loppulasku kohdistu vain joillekin Yhdysvaltain ulkopuolisille. Kyseessä on samanlainen hölmöläisen viltinlyhennys kuin Suomen asumistuen leikkauksissa, jotka kiertyvät menoiksi toimeentulotukeen, pudottavat osan ihmisistä mustaan aukkoon ja hyydyttävät kotimaista kysyntää, alentavat asuntojen arvoja entisestään sekä sakkauttavat taloutta ja rakentamistoimintaa.

Sellainen talouspolitiikka on tyypillistä soppakanoille, jotka eivät ymmärrä talouden ketjuja ja keskinäisriippuvuuksia.

Demokraattien mahalaskusta on eniten opiskeltavaa Suomessa SDP:llä. Suomen demarien kannatus ei lähde lentoon, koska puolue on unohtanut duunarimiehet ja ajanut feminismiä, ilmastoagendaa ja maahanmuuton lisäämistä kärkiasioinaan.

Trump puolestaan voisi oppia Kekkoselta: 

---

Päivitys 8.11.2024: Eräät heteronaiset protestoivat Yhdysvaltain vaalitulosta seksilakolla ja todistavat siten, että feminismi on miesvihaa, kahtiajakoja ja sukupuolen sotaa lietsova liike, joka leimaa kaikki miehet sukupuolensa perusteella hylkiöiksi. Feministit puhuivat tasa-arvosta kuin pastori Billy Bob Baker mutta nuttasivat kaiken sukkaan. Juuri tuossa demokraattien kampanjointi satoi republikaanien laariin, ja katkeruus voitti kiiman.

Ylhäällä kaikki kotona?

Ylellä julkaistiin jonkin aika sitten juttuja, joissa kerrottiin, että Lapin yliopiston hallintolähetystö oli tehnyt ratsian professori Mauri Ylä-Kotolan luennolle ja keskeyttänyt sen muitta mutkitta.

Muutama päivä tuon jälkeen mediasta voitiin lukea, että ”Lapin yliopisto antoi potkut sekavasti käyttäytyneelle ex-rehtorille”, Mauri Ylä-Kotolalle.

On vaikea ottaa asiaan kantaa, koska mitään muita perusteita irtisanomiselle ei ole kerrottu. Mutta sen tiedän, että suuri osa yliopisto-opettajista pitäisi sanoa irti, jos syy olisi ”sekava käytös”.

Todellinen syy irtisanomiseen lieneekin se, että Ylä-Kotola oli puolustanut elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöstä. Lauri Törhöstä taas vihattiin feministien bunkkereissa, koska heidän mielestään Törhönen oli tehnyt sovinistisia elokuvia. Juuri kostoksi tuosta hänen väitöksensä hylättiin.

Kyse ei siis ollut mistään ”hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta” (mikä antaisi olettaa, että Törhösen menetelmissä tai argumentoinnissa olisi ollut jotakin vikaa) vaan tulkintaerimielisyyksistä koskien taiteellisen väitöksen ja tieteellisen väitöksen hyväksymiskriteerejä.

Törhönen luettiin samaan tiede- ja taidepoliittisesti syrjittyjen miesten kaaderiin, johon oli aiemmin eristetty myös professori Panu Rajala ja moni muu ansioitunut tieteilijä ja taiteilija.

Ja kukapa voisi unohtaa tapaa, jolla opiskelija Joakim Vigelius poistettiin naistutkimuksen alaan liittyvältä luennolta Tampereen yliopistossa, koska hän oli kyseenalaistanut luennoitsijan väitteen, että miehellä voisi olla kuukautiset?

Ylä-Kotolan mukaan hänen roolinsa omalla luennollaan oli juontaa ja kommentoida luennolla esitettyjä vierailijavideoita performatiivisesti ja esittää filosofisia kommentteja. ”Oudoksi” luokitellussa puheessa oli Ylä-Kotolan mielestä kyse performatiivisesta videokommentoinnista.

– Olen taustaltani filosofi ja pidän myös konventioiden harkitusta rikkomisesta. Toimin aikanaan myös Kuvataideakatemian rehtorina, jossa performanssitaide on tärkeää, hän totesi Ylelle esittämässä viestissään.

Koska muita syitä kuin ”sekava käytös” ei ole Ylä-Kotolan irtisanomiselle esitetty, joudun otaksumaan, että myös Ylä-Kotolan tiedepoliittisen syrjinnän syy on woke-jengin omahyväinen paremmin tietävyys, jonka erehtymättömyydellä he canceloivat oppineiden näkemyksiä yliopistoissa.

Ja media suhtautuu asiaan pelkästään raportoivasti, vailla vähäisintäkään kriittisyyttä, aivan kuin potkujen antamisessa olisi kyse jostakin itsestään selvästä ja mitä luonnollisimmasta asiasta.

En kuulu Ylä-Kotolan kavereihin, ja tunnenkin hänet vain julkaisuistaan. Mutta haluan puolustaa filosofikollegojeni oikeutta ja velvollisuutta sanoa luennoillaan muutakin kuin banaliteetteja tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Tämä tapaus on jälleen uusi lenkki siihen pitkään ketjuun, joka osoittaa, kuinka matalamieliseksi ja suvaitsemattomaksi poliittinen korrektius on mädättänyt koko yliopistolaitoksen.

Mitä suuremmista valeista on kyse, sitä vaikuttavampaa on aina myös sensuuri. Ja sananvapauden rajoittaminen puolestaan on varmasti kaiken tieteen ja filosofian vastaista.

Demokraateilla syytä iloon: USA:n presidentinvaalin tulos on joka tapauksessa ”kamala”

Amerikan demarien on syytä olla tyytyväisiä, sillä voittaapa Yhdysvaltain presidentinvaalin kumpi tahansa pääehdokas, tulos on joka tapauksessa kamala.

Trumpin uudelleenvalinta ei ehkä ole hyväksi NATOlle eikä Euroopan turvallisuudelle, eikä se liene hyväksi myöskään Suomelle.

Arvelen kuitenkin, että bisnesmieheltä ja hänen esikunnaltaan löytyy ymmärrystä maalle, jolla on Venäjän-vastaista rajaa noin 1340 kilometriä, eikä tilanne olisi Suomen kannalta niin huono kuin toimittajien itkijäkuoro väittää. Suomi on hoitanut puolustuksensa Trumpin toiveita paremmin, ja turvallisuuspolitiikkaa enemmän Suomeen voivat vaikuttaa Trumpin mahdollisesti lisäämät tuontitullit.

Trump aikoo vähentää shekkien kirjoittamista Euroopalle ja Ukrainalle. Se tarkoittaa, että Yhdysvaltain on samalla kovennettava otteita suoraan Venäjään. Ehkä Trump saakin Ukrainan sodan loppumaan, tosin tavalla, joka ei ole Ukrainan kannalta täysin tyydyttävä mutta ei myöskään niin huono kuin mihin tilanne saattaisi pitempään jatkuessaan johtaa.

Jotenkin kyseinen kulutussota on saatava päättymään. Ukrainan sota on sellainen kriisipesäke, joka jakaa maailmaa blokkeihin ja mahdollistaa suuret ulkopoliittiset vahingot myös muiden maiden keskinäisiin suhteisiin ympäri maailman.

Mikäli presidentiksi valitaan Kamala Harris, pattitilanne jatkuu, ja Yhdysvallat ottanee käyttöön Ruotsista tunnetun feministisen ulkopolitiikan.

”Kamalaa” Trumpissa puolestaan on hänen psyykkinen epävakautensa, katkeruutensa ja kostonhimonsa, joka ei ole kenellekään johtamisasemassa toimivalle eduksi. Toisaalta Trump on osoittanut pitäneensä ensimmäisen kautensa lupaukset hyvin.

Paljon parjatussa Trumpissa on myös paljon myönteistä. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on syytä olla huolissaan teollisuuden ja työpaikkojen valumisesta Kaukoitään.

Teollisuuden maastapaon vuoksi muiden muassa Detroit on raunioina, ja näin näy nykymenolla myös Suomelle, jonka yritykset ovat myydyt ulkomaille eikä uusia synny.

Vertauskuvallista on, että juuri ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja The United States on päätetty upottaa!

Niin sanotun ruostevyöhykkeen Michiganissa, Pennsylvaniassa ja Wisconsinissa Trump saattaa ylittää demokraattien ”sinisen muurin” ja voittaa valitsijamiehet puolelleen. Samoin voi käydä eteläisissä vaa’ankieliosavaltioissa Arizonassa, Georgiassa, Nevadassa ja Pohjois-Carloniassa, joissa liittovaltion rajanylitykset ovat ylittäneet kantaväestön kärsivällisyyden [näin vaalissa myös kävi].

Trump on vastustanut kohtuullisen elintason, asuntojen lämmityksen ja omaisuudensuojan uhraamista ilmastoagendalle.

Ilmastopoliittinen poskivalssi ei ole oikein tilanteessa, jossa Kiina yksin tuottaa yli puolet maailman hiilidioksidipäästöistä, ja Pariisin typerässä ilmastosopimuksessa Kiinalle annettiin lupa jatkaa ja lisätä päästöjään vuoteen 2030 asti.

Normiruuvin kiristely muissa maissa on epäoikeudenmukaista, turhaa ja turhauttavaa, sillä ilmastonsuojelun pitäisi olla yhteinen asia. Muuten uhkana ovat hiilivuoto ja yhteismaan tragedia.

Trump teki loogisesti sanoutuessaan Pariisin ilmastosopimuksesta irti vuonna 2017 (päätös, jonka Biden sittemmin pyörsi).

Totuus on, että nämä vaalit olisivat tylsät ja tarpeettomat, jos niissä ei ratkottaisi tärkeitä kysymyksiä ja vedettäisi linjoja. 

Trump vain sanoo asiat niin kuin ne ovat, mikä taas ei sovi hienohelmoille.

Sanokaa mitä sanotte, mutta ilman Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaalit ja parlamenttivaalit olisivat latteat ja demokratian kannalta mitättömät.

Vaaleissa on ehdokkaana Trumpin kaltainen väriläiskä juuri sen merkiksi, että demokratia toimii – ei sen merkiksi, että se ei toimisi, kuten Helsingin Sanomat väittää.

Mediassa on jauhettu Yhdysvaltain ”kahtia jakautuneisuudesta”, uuskonservatiivisuuden noususta ja ”syvästä kriisistä” sekä kauhisteltu jopa sisällissodan mahdollisuutta niin, että korvat soivat.

Amerikan rauhantahtoiset ja keskiluokkaiset konservatiivit vain ovat saaneet tarpeekseen Yhdysvaltoja ja koko maailmaa ympäröivistä Black Lives Matter -rettelöinneistä, joita valtamedia on lietsonut ja kehunut, kun taas USA:n parlamenttitalolla sattunutta pienehköä episodia on medioissa käsitelty kuin vallankumousta (Suomen eduskuntatalon tärvelyä valtavirran uutismedia puolestaan kohteli silkkihansikkain, kun asialla oli vihervasemmisto).

Ei Yhdysvallat kahtia ole eikä mene. Maassa on vankka yksimielisyys muun muassa Israelin tukemisesta muhamettilaista miekkalähetystä vastaan.

Omasta mielestäni tasa-arvo on sitä, että All Lives Matter!

Kuitenkin demokraatit vetoavat aborttikysymyksessä ”naisen oikeuteen omaan kehoonsa”, vaikka sikiö ei ole osa kantajansa kehoa, vaan erillinen olento ja ihmisen potentiaali, jonka tulevaisuuden pitäisi kuulua tasavertaisesti myös miesosapuolelle, toisin kuin feministit väittävät.

Muussa tapauksessahan myös Kamala Harris olisi oikeasti hänen äitinsä tai osa äidistään, eikä itsenäinen ihminen (aborttioikeudesta täällä).

Joidenkin mielestä privaatin piiriin kuuluvilla asioilla ei pitäisi tehdä politiikkaa, ja toisten mielestä mikään ei ole niin poliittista kuin yksityinen. Elämää on joka tapauksessa syytä puolustaa myös feministien hullutuksia vastaan. Se ohjaisi suhtautumaan vastuullisemmin myös seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Trumpin suhtautuminen laittomaan maahanmuuttoon on ollut esimerkillistä, mutta jyrkkyys on saanut hampaat kiiltämään muutamien suupielessä; lähes koko Yhdysvaltain väestö kun on maahanmuuttajista koostuvaa.

Jokaisella itsenäisellä kansakunnalla on joka tapauksessa suvereeni oikeus päättää väestö- ja rajapolitiikastaan sekä siitä, keitä se kelpuuttaa alueelleen oleskelemaan tai työskentelemään.

Minä ehdin jo kuulla karmeita uutisia tästä aluksesta ja maahanmuuttoa yrittäneistä. Aina on kuitenkin toivoa, kun vain tarpeeksi yrittää.

 

 

Kumpi vaalin sitten voittaa?

Trumpilla on vuosien saatossa vakiintunut laaja kannattajakunta, joka on hyvin periaatteellista.

Harrisia puolestaan pidettiin vielä puolisen vuotta sitten täysin marginaalisena hahmona, ja vasta Bidenin väistyttyä Kamalaa on kohdeltu mediassa kuin hän olisi ”maailman paras ihminen”.

Tämä vastaa tapaa, jolla Sanna Marinista tehtiin sattumapääministeri Antti Rinteen pallille. Myös Harrisista tulee uusi ”Sanna Marin”, mikäli hänet valitaan.

Trumpilta toivon, ettei hän vahingossa istahda ydinasenapin päälle, jos valinta osuu häneen. 

Yhdysvaltain seuraava presidentti perii joka tapauksessa kaksi brutaalia sotaa, ja vaalien jälkeen alkaa molemmilla rintamilla tapahtua.

Olen kirjoittanut Yhdysvalloista ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista aiemmin täällä.

”Kaikkein heikommassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Juuri ennen eduskunnan kesätaukoa kuulimme jälleen konsertin ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” puolustamiseksi. Viserrystä tuli sekä hallituksesta että oppositiosta.

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” puolesta hoilasivat sekä demarit että pääministeri.

Tuo retoriikka on paitsi huvittavaa, myös onnetonta.

Sen enempää oikeistossa kuin vasemmistossakaan ei näköjään ymmärretä sosiaaliturvajärjestelmän luonnetta.

Hallituksen tapa leikata perusturvasta, eli työttömyysetuuksista ja asumistuesta, kiertyy menoksi viimesijaiseen etuuteen, eli toimeentulotukeen. Näin valtion säästöt jäävät vähäisiksi.

Toimeentulotukea voivat saada vain tulottomat, pienituloiset ja lähes täysin varattomat. Toimeentulotuki täyttää perusturvaleikkausten aiheuttaman vajeen, mutta vain niille, jotka ovat varattomia.

Koska toimeentulotukea koskee varattomuusehto, se totisesti takaa, että ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” tilannetta ei huononneta.

Hallitus kuitenkin huonontaa toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevien kykyä selviytyä elämässä, ja siksi leikkausten vaikutus on rapauttava.

Perusturvaan kohdistuvat leikkaukset pudottavat toiseksi ja kolmanneksi heikoimmassa asemassa olevat kaikkein heikoimmassa asemassa olevien joukkoon, ja syntyy suuri määrä väliinputoajia.

 

Ketkä sitä toimeentulotukea oikein saavat?

Voidaan kysyä, ketkä tuota toimeentulotukea saavat. Toimeentulotuen saajien joukossa on paitsi suomalaisia pultsareita, erityisesti maahanmuuttajataustaisia, joiden osuus esimerkiksi Helsingissä on väestöosuuksiin suhteutettuna erittäin suuri.

Lähde: Suomen Perusta.

Tämä joukko näyttää olevan hallituksen erityisessä suojeluksessa. Se nauttii myös opposition suojelua, sillä SDP:stä, Vasemmistoliitosta ja Vihreistä ei osata juuri muuta kuin hoilata ”kaikkein huonoimmassa asemassa olevien” puolesta.

Kenen etu on, että vielä kynnelle kykenevien suomalaisten ihmisten asemaa huononnetaan ja heidät pudotetaan tuohon kaikkein surkeimmassa asemassa olevien kaaderiin?

Ei kenenkään. Myös työllisyysvaikutusten näkökulmasta olisi syytä tukea tuota vielä jotenkin suoriutuvien ihmisten joukkoa eikä kääntää heille selkäänsä, kuten Kokoomus-johtoinen hallitus on tekemässä Perussuomalaisten, Krisujen ja RKP:n siunauksella.

 

Asumistuen leikkaukset kompensoi toimeentulotuki, mutta ei tavallisille suomalaisille

Huonoja leikkauksia ovat erityisesti asumistukeen tehdyt kiristykset ja tason alennukset, joita Kokoomus on voimakkaasti ajanut.

Hullua niissä on paljon.

Asumistuen tason alennukset kiertyvät toimeentulotuen maksettaviksi, mutta vain niille varattomille, joilla on oikeus toimeentulotukeen.

Pakolaisilla ja muilla sosiaalietuushakuisina maahanmuuttajina Suomeen tulleilla ei yleensä ole toimeentulotuen saannin estävää varallisuutta, joten he täyttävät ihanteellisesti toimeentulotukijärjestelmämme köyhyys- ja varattomuusihanteet, ja tie Kela-goldiin on auki.

Myöskään asumistuen saantiehtojen kiristyksissä ei ole mitään järkeä. Kun varattomuusehtoa laajennetaan koskemaan toimeentulotuen lisäksi asumistukea, vähävaraiset suomalaiset pakotetaan syömään omaisuutensa köyhtyäkseen tarpeeksi ja saadakseen asumistukea, lopulta myös toimeentulotukea.

Näin hallitus aikoo maksattaa valtionvelkoja suomalaisen keskiluokan omaisuudella, kun taas ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” pääsevät kuin koirat veräjästä, koska toimeentulotuki.

Pultsareita, pakolaisia ja sosiaalietuusperäisiä maahanmuuttajia hyysätään. Samalla hyysätään myös hyvätuloisia, varakkaita ja pääomatuloillaan kellistelijöitä, joille hallitus on tehnyt verohelpotuksia ja tekisi enemmänkin, jos tilanne sallisi.

Tämäkö on nyt Perussuomalaisen politiikan mukaista?

Ainakin se on uusliberaalin ja anarkokapitalistisen ideologian mukaista. 

Kelan rekisteröimien viimeisimpien tietojen mukaan jo nyt toimeenpantujen asumistukileikkausten vuoksi on toimeentulotukihakemusten määrä noussut viime vuodesta 14 prosenttia, ja THL:n arvion mukaan asumistuen leikkaukset johtavat yhteensä noin 100 000 uuden kotitalouden päätymiseen toimeentulotuelle.

Asumistuen leikkaukset kääntyvät sosiaaliturvajärjestelmän kaleidoskoopissa niin, että leikkauksista kärsivät järjestelmän tuottajat ja maksajat, jotka eivät toimaria voi saada, mutta ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” leikkaukset eivät koettele lainkaan.

Asumistuen varattomuusehto ja tason alennukset runtelevat erityisesti alempaa keskiluokkaa, johon kuuluu paljon Perussuomalaisia äänestäneitä, ja vähävaraisten omaisuutta sulatetaan valtion säästötoimena, kunnes kaikki alimmat tulo- ja varallisuusdesiilit ovat rutiköyhiä ja varmasti toimeentulotuen piirissä.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka perusturvajärjestelmää tuntematon töyhtöpää laittoi tämän hallitusohjelmaan.

Keskiluokan omaisuus valtionbudjetin tilkkeeksi

Hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikka on menossa Perussuomalaisten pääkannattajakunnan näkökulmasta täysin päin seiniä, joten ei ole ihme, että puolueella on vaikeuksia hankkia ehdokkaita ensi vuoden kuntavaaleihin, ja jäsenpako uhkaa. Se on harmillista, sillä PS on onnistunut yhdessä asiassa: turvallisuus- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Kokoomuksella on juonelleen tietysti käsikirjoitus. Tarkoitus on nimenomaan syöttää keskiluokkaisen väestön, työväenluokan ja valkokaulusköyhälistön varallisuus valtionbudjetin tilkkeiksi.

Perusturvasta leikataan nimenomaan siksi.

Sen sijaan pitäisi leikata korkeimmista työttömyysetuuksista, sillä sillä olisi vahva työllistymiseen kannustava vaikutus.

Mikä hölmöintä, toimeentulotukeen (jonka saajista suhteettoman suuri osuus on maahanmuuttajia), tehdään kyllä vuotuiset indeksikorotukset, mutta kansalaisten perusturvasta (kuten asumistuesta) leikataan tai indeksikorotuksia ei tehdä!

Pitäisi leikata suoraan toimeentulotuen perusosasta, sillä sellainen leikkaus olisi aito ja säästäisi valtion menoja. Yksin asuvan perusosa on nykyisin peräti 587,71 euroa kuukaudessa. Ministeriön normin mukaan se jokaiselle toimeentulotuen saajalle pitää jäädä käteen asumiskulujen jälkeen!

Siitä voisi aivan hyvin leikata satasen pois ilman, että kenenkään oikeusoppineen täytyy parkua perusoikeuksien puolesta.

Monelle palkansaajalle ja vähänkin varallisuutta omistavalle työttömälle, opiskelijalle ja eläkeläiselle jää asuinkulujen jälkeen vähemmän, mutta toimeentulotukea he eivät saa, tuskin enää asumistukeakaan, jos hallituksen esitys varattomuusehdosta sisällytetään myös asumistukeen.

Siksi asumistuen varattomuusehdon ei pitäisi mennä läpi, ei myöskään sen, että asumistukea ei myönnettäisi jatkossa omistusasuntojen hoitokuluihin; ne kun ovat yleensä pienemmät kuin vuokrat, joihin asumistukia on myönnetty.

Asumistukeen laajennettu varattomuusehto myös johtaisi siihen, että vuokralla tai aso-asunnossa asuvat eivät voisi kartuttaa pesämunaa omistusasuntoa varten. ASP-tiliä koskeva poikkeus ei riitä, koska sen tuotto on matala ja sillä on ikärajat.

[Päivitys: hallitus teki päinvastoin kuin esitin ja meni laajentamaan varallisuusehdon toimeentulotuesta myös yleiseen asumistukeen sekä poisti asumistuen omistusasukkailta kokonaan, mikä veti matot ja lattiat omistusasukkaiden alta ja nosti asumistukikuluja omistusasukkaiden siirtyessä vuokralle.]

 

Asumistuen leikkaukset pitäisi perua ja hylätä

Haluaako hallitus, että omistusasukkaat myyvät velkaiset kotinsa ja siirtyvät köyhinä kuin kirkonrotat vuokralle asumaan, jolloin asumistukimenot nousevat?

1) Esitys yleisen asumistuen tekemisestä varattomuusehtoiseksi pitäisi yksiselitteisesti hylätä.

2) Hylätä pitäisi ehdotus siitä, että yleistä asumistukea ei jatkossa saisi omistusasuntoihin, koska kyseinen muutos todennäköisesti lisäisi valtion menoja ja vetäisi matot ja lattiat omistusasujien alta niin rintamamiestaloissa kuin velkaisissa lähiöissäkin. Leikkaus olisi yhdenvertaisuuden ja omaisuudensuojan vastainen ja sitä kautta ristiriidassa etenkin Kokoomuksen julistusten kanssa.

3) Kumota pitäisi myös hallituksen läpi ajama laki, jonka mukaan kansaneläkkeitä ei makseta ulkomailla asuville Suomen kansalaisille. Sehän vain toisi heidät tänne takaisin eläkettään saamaan ja asuntoja sekä tehy-palveluja jonottamaan!

Olen vedonnut hallitustahoihin, jotta myös poliitikot ymmärtäisivät, mihin heidän säästötoimensa tosiasiassa johtavat. Vaikutusarvioita kun hallitus ei enää tee.

Kyseiset leikkaukset eivät kannusta töihin, vaan ne pudottavat ihmiset toimeentulotuen piiriin, joka on kannusteloukuista pahin, sillä vähäinenkin tulonmuodostus tai varallisuus leikkaa heti tuota viimesijaista sosiaalietuutta, kun myös tulonhankinnan niin sanottu suojaosa poistettiin.

Eduskunnan valiokunta otti jo taannoin kannan, että Suomessa olisi edettävä kohti yleistuloa, joka takaisi minimiturvan jokaiselle, mutta hallituksen nyt tekemillä toimenpiteillä siihen ei päästä.

Nyt leikataan alapäästä, kun pitäisi leikata yläpäästä.

Suomen työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmän ydinongelma on, että yhteen etuuteen syntyneet muutokset siirtyvät toisiin etuuksiin.

Jos ihminen itse ansaitsee jotakin tai vaurastuu hankkimalla varallisuutta ja pääsemällä sitä kautta paremmille päiville, yhteiskunta ei palkitse siitä vaan kostaa ja leikkaa jotakin etuutta sekä osoittaa siten, että mitään ei kannata omaksi hyväkseen tehdä.

Jos taas valtio leikkaa jotakin etuutta säästäkseen menoissa, kulu siirtyy toiseen etuuteen, viime kädessä toimeentulotukeen, joka on sosiaalisista loukuista pahin.

Tähän maahan tarvitaan sellainen perusturvajärjestelmä, joka on varallisuudesta riippumaton ja jonka taso riippuu vain ja ainoastaan tuloista sekä muuttuu tulojen mukaan dynaamisesti ja reaaliaikaisen tulorekisterin mukaisesti.

Esittelin sellaisen teoksessani Työttömän kuolema: Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan. Taustana on Nobel-taloustieteilijä Milton Friedmanin kaavailema negatiivisen tuloveron kaltainen perustulo, joka toimii, kun se korvaa sosiaalietuuksien tilkkutäkin ja kalliiksi käyneen viranomais- ja kuitintarkastusarmeijan.

Vahvin työpoliittinen kannuste olisi mahdollisuus irtautua tukiriippuvuudesta kokonaan, mutta nykyisellä politiikalla ihmisistä tehdään entistäkin riippuvaisempia toimeentulotuesta ja suorastaan ohjataan ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman pian täydellisiksi pultsareiksi.

Siihen myös alkoholipoliittiset lain lievennykset antavat täydet eväät, ja suomalaisia tehdään juopoiksi kuin reservaatti-intiaaneja.

Surkeaa politiikkaa, jolle olisi pantava piste.

---

Sosiaalipolitiikasta aiemmin

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi 

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Asuntopolitiikasta aiemmin

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea

Olen kirjoittanut tässä blogissa toistuvasti siitä, miksi Suomeen luotua asumisoikeusjärjestelmää ei pitäisi lopettaa eikä edes ”ajaa alas”, kuten hallitus on kokoomuslaisen ministeri Kai Mykkäsen toimesta tehnyt.

Itse järjestelmä jää voimaan, mutta monetkaan eivät ole ymmärtäneet, että jo valtion korkotukien ja takuiden lopettaminen uudisrakentamiselta pilaa talojen omistajayhtiöiden rahoitussuunnitelmat täysin ja vaarantaa sitä kautta myös asukkaiden aseman.

Siksi järjestelmää ei pitäisi horjuttaa millään tavalla.

Ministeriö asetti viime keväänä selvitysryhmän pohtimaan vaihtoehtoa niin sanotulle välimallin asumiselle, joka täyttäisi omistusasumisen ja vuokra-asumisen kuilua.

Mykkänen laittoi pari kaveriaan, ekonomisti Juhana Brotheruksen ja tekniikan tohtori Matti Kurosen, laatimaan selvitystä, ja asiassa kuultiin myös kaupunkien aso-yhtiöitä ja virkahenkilöitä.

Komiteoista tulee yleensä dromedaarin näköisiä tuloksia.

En mene nyt yksityiskohtaisesti siihen, mitä kaikkea asiassa pitäisi tai olisi pitänyt ottaa huomioon, sillä julkaisin ja osoitin asiaa käsittelevät kirjoitukseni sekä ministeriölle että Brotheruksen & Kurosen työryhmälle jo aiemmin.

Näin tein siksi, että työryhmästä puuttui (tai oli jätetty pois) yhteiskuntatieteellinen ja juridinen asiantuntemus kokonaan, ja vain taloudellinen ja tekninen asiantuntemus oli valittu mukaan.

Niinpä 24.9.2024 valmistuneessa selvityksessä on useita virheitä. Esimerkiksi sivulla 15 väitetään, että vuoden 1990 aso-lain aikana

”[...] asumisoikeusasunnot jaettiin järjestysnumeron perusteella, jolloin haluttujen alueiden haluttuihin kohteisiin ei nuorten hakijoiden lähtökohtaisesti ollut mahdollista päästä asumaan.”

Tämä ei pidä paikkaansa, vaan aso-hakemuksen hyväksyminen on aina riippunut siitä, mikä järjestysnumero hakijalla on käytössään ja erinäisistä varallisuuteen liittyvistä kriteereistä. Ikä sinänsä ei ole vaikuttanut, paitsi että hakijan täytyy olla vähintään 18-vuotias. Niin on ollut ennen, ja niin on myös vuoden 2021 lainuudistuksen jälkeen (AsoL12 §).

Lisäksi selvityksessä otetaan räikeän puolueellisesti kantaa lapsiperheiden puolesta, ikään kuin lapsiperheitä ei palvottaisi yhteiskunnassa jo tarpeeksi tukien ja veronalennuksien muodossa.

Tosiasiassa pulaa kasvukeskuksissa on nimenomaan yhden ihmisen tarpeita ja maksukykyä vastaavista pienasunnoista, eikä ketään voi eikä pidä pariutumaankaan pakottaa.

Johtopäätöksinään Brotherus ja Kuronen esittävät (s. 57) jonkinlaista vuokra-asumiseen perustuvaa välimallia ilman lunastusoikeutta. Tämä poikkeaa olennaisesti esimerkiksi Helsingin kaupungin suunnittelemasta polusta, joka johtaisi vuokra-asumisesta omistusasumiseen. Brotherus ja Kuronen kirjoittavat, että 

”[u]uden mallin kohderyhmänä ovat lapsiperheet ja nuoret aikuiset, joiden nykyinen tulotaso ei vielä mahdollista omistusasumista. Lapsiperheet ovat keskeisiä myös segregaation torjunnan kannalta, jotta päiväkotien, koulujen ja harrastusten osalta pysyvyys sekä yhteisöllisyys kohenevat. Asukkaan kannalta välimalli on houkutteleva etenkin markkinahintoja matalamman vuokratason, varman asumisturvan ja laadukkaan uudiskohteen asuntopalvelun takia. Kohteeseen olisi saatavissa valtiolta korkotukilainaa ja lainatakausta.”

Selvitysryhmän aso-analyysi puuroutui lapsiperheitä koskevaan retoriikkaan ja kellistyi vuokra-asumisen suosimiseen.

Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen lausui selvityksen perusteella, että

”[a]sumisoikeusjärjestelmää koskeva uudistuotannon lopettamispäätös on ollut hätiköity, eikä sen vaikutuksia selvitetty lainkaan etukäteen. Kansalaisilta ei myöskään ole kysytty, mitä asumismuotoja he itse kaipaavat.”

Yksityisten aso-talojen omistajayhtiöt (KOVA ry) päättelivät selvityksestä, ”[...] ettei vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvalle uudelle hallintamuodolle ole varsinaisia perusteita.”

Kerrankin omistajayhtiöt ja asukkaat ovat asiasta samaa mieltä. Tämä ei ole ihme, sillä asukkailla ja taloja omistavilla aso-yhtiöillä on yhteinen intressi hallituksen kaavailuja vastaan.

Pelättävissä kuitenkin on, että KOVA ry (ja kovahan se on) käyttää aso-selvityksen tuloksettomuutta keppihevosena käsitykselleen, että nykyistä aso-järjestelmää pitäisi ”kehittää” talojen käyttö- ja luovutusrajoituksia purkavaan suuntaan.

Se olisi asukkaiden kannalta suuri tappio ja rikkoisi perusoikeuksia vastaan tavalla, jonka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat jo lakia uudistettaessa.

Parasta olisikin säilyttää nykyistä järjestelmää. Aso-laki on tarkoitettu pitkäaikaiseksi, ja sillä on ollut tarkoitus perustaa pysyvänluonteisia oikeudellisia asemia ja suhteita. Olisi lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvaatimusten vastaista repiä eduskunnan vastikään säätämää uutta aso-lakia (393/2021) auki.

Kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen omistajat KOVA ry:n toimitusjohtaja Jouni Parkkonen on itse todennut, että 

”Suomessa on kokeiltu erilaisia vuokra- ja omistusasumisen välisiä malleja useiden vuosikymmenien aikana, mutta vain asumisoikeusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja turvalliseksi sekä asukkaita kiinnostavaksi.”

Aso-rakentaminen onkin tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asuntojen lainoittaminen, sillä asukkaat maksavat aso-maksuna 15 prosenttia kustannuksista. Parkkonen jatkaa, että 

”[n]yt maan hallituksen olisikin viipymättä syytä todeta, että asumisoikeusasumisella on paikkansa asumisen kentällä. Samalla hallituksen tulisi päättää, että asumisoikeusasuntojen uudisrakentaminen mahdollistetaan myös jatkossa.”

Joten eiköhän pidetä kiinni tästä nykyisestä aso-mallista, jolle pieni tauko uudisrakentamisessa tekee hyvää mutta jota kannattaa jatkaa taas, kun aurinko paremmin paistaa.

Pääsee sitten Kai Mykkänenkin vähemmällä tuskailulla, kun ei tarvitse Espoon (tulevana) kaupunginjohtajana pähkäillä asuntopulan kanssa.

Aiheesta aiemmin

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Oikeuskanslerin lausunto (19.9.2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Eduskuntatalon pylväät kuin eläinlääkärin käsivarsi

Herostratos oli antiikin kreikkalainen mies, joka halusi kovasti tulla kuuluisaksi. Huomattuaan, että se ei onnistu tekemällä hyvää, hän päätti tehdä jotakin pahaa ja poltti kauneudestaan kuuluisan Artemiin temppelin.

Saman taktiikan ovat omaksuneet Elokapina-liikkeen aktivistit ja heidän ruotsalaiset hunsvottikaverinsa, jotka kävivät töhrimässä eduskuntatalomme pylväät punaisella värillä.

Elokapinan mainekipeyden kannalta suotuisaa on, että väriaine ei tahdo lähteä pois. Graniitti on imaissut sen itseensä kuin pesusieni, joten punaisuus jäänee muistuttamaan elokapinalaisista pitkäksi ajaksi.

Herostraattinen metodi on valtavirtaistunut myös sosiaalisessa mediassa ja muussakin epätodellisuudessa, jossa ihmiset tekevät mitä vain saavuttaakseen kuolemattomuuden.

Elokapinalaiset ovat puolustelleet tekoaan tarkoitusperiensä mukahyvyydellä, eli huomion keruulla omalle ilmastotaistelulleen.

Tämä ei ole kuitenkaan sellainen metodi, jolla luontoa voidaan suojella ja kannatusta voittaa puolelleen.

Myös Herostratos myönsi tekonsa ja kunnianhimoiset motiivinsa. Tämän jälkeen Efesoksen hallintovirkamiehet teloittivat Herostratoksen, ja hänen nimensä mainitseminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla. 

Sisäministerin tehtävää hoitava Lulu Ranne (ps.) on ehdottanut, että Elokapina kiellettäisiin Suomessa, aivan niin kuin muutama muukin äärijärjestö on kielletty sinänsä vähäpätöisen ja merkitykseltään kiistanalaisen toiminnan perusteella.

Elokapinan tapauksessa teko ja syyllisyys ovat selviä. Kansalaisaloite Elokapinan lopettamiseksi on kerännyt jo satatuhatta allekirjoitusta ja etenee siis pylvästaloon.

Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Martti Tolvanen puolestaan on väittänyt, että elokapinallisten rikokset eivät vielä riittäisi lakkauttamiseen, koska ne eivät ole riittävän vakavia. Tolvanen on vähätellyt Elokapina-liikkeen edesottamuksia aiemminkin ja moittinut poliisia liian kovista otteista.

Minä pidän elokapinallisten hyökkäystä demokratian vastaisena, ja sitä pitäisi käsitellä Yhdysvaltain kongressitalon valtausta koskevalla moraalipaatoksella medioissa.

Pieniä ovat Suomen oikeuslaitoksen sanktiot ja suunnitelmat rabulistien varalle, ainakin verrattuna Herostratoksen kohtaamaan tuomioon.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Olen aina pitänyt lakimies Ville Taviota yhtenä Perussuomalaisten etevimmistä ja harkintakykyisimmistä poliitikoista, mutta nyt ei mennyt ihan nappiin.

Uutisissa kerrottiin äskettäin, että ulkomaankauppaministeri Tavio päätti Suomen jäävän pois Ukrainan jälleenrakentamisen liittoumasta, syynä liittouman halu edistää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja asemaa.

Paha sanoa, mutta suorempaa läimäytystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan tuskin voisi esittää.

Ministerin mielestä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämisestä kieltäytyminen on siis tärkeämpää kuin Ukrainan tukeminen.

Jos tuo ei ollut tekosyy Ukrainan auttamisesta kieltäytymiseen, niin mikä se oli? Todennäköisesti passiivis-aggressiivinen yleiskannanotto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia kohtaan.

Ukrainassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi on vielä paljon tehtävää, joten asia ei ole marginaalinen vaan täysin relevantti. Tilanne ei ole siis samanlainen kuin Suomessa, jossa sateenkaariliikkeen performansseihin on jo vähän turruttu.

Mediassa kohistiin sitten kysymyksestä, mikä on nyt Suomen ulkopoliittinen linja. Sananlaskun mukaan ulkopolitiikkaa pitäisi tehdä yhdestä suusta, eikä kenelläkään pitäisi olla omaa ulkopolitiikkaa.

Totta onkin, että Tavion poikkeaminen muiden Euroopan maiden linjasta saattaa maamme koko ulkopolitiikan outoon valoon. Venäjällä siitä osattiin jo kiitellä.

Demokratian puolustamista Yhdysvalloissa

On tuo Yhdysvallat kummallinen maa, kun siellä paukkuu edelleenkin Villin Lännen perinteen mukaisesti Coltti, jolla ratkotaan myös poliittisia asioita.

Monissa väkivallasta kärsivissä maissa, kuten Ruotsissa, aseellisesti pyritään ratkomaan yksilöiden tai ryhmien välisiä konflikteja, mutta Yhdysvalloissa pössyköillä tehdään politiikkaa!

Tietenkin myös muualla, jossa väkivalta kukoistaa, usein syynä ja taustana on harjoitettu politiikka, esimerkiksi sosiaali-, talous- tai maahanmuuttopolitiikka.

Niihin myös Yhdysvalloissa yritetään vaikuttaa.

Presidentiksi toista kertaa pyrkivää Donald Trumpia kohtaan oli jälleen tekeillä aseellinen hyökkäys, todennäköisesti salamurhayritys.

Trumpin vastustajat katsovat olevansa yleensä demokraattipuolueen puolustajia. Mutta erikoista on demokratian puolustaminen silloin, kun ehdokas yritetään likvidoida demokraattisista vaaleista!

Jatkuva tulitus todennäköisesti tarjoaa Trumpille mahdollisuuden marttyyrisoida itseään entistä enemmän. Väkivaltaiset hyökkäykset ja vihan osoitukset vain vahvistavat Trumpin kannatusta, ja politiikan sisältöihin niillä tuskin on vaikutusta.

---

Päivitys 14.10.2024: Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan sananlaskussa. Trump todennäköisesti selviää hengissä presidentinvaaleihin asti, sillä kolmaskaan yritys häntä vastaan ei onnistunut, kertoi äsken jenkkimedia. Trump todennäköisesti tarvitsee ja saa paremmat vartijat, mikäli hänen onnistuu palata virkaistuimelle.

Onko demokratia huono hallintomalli?

On perin kurjaa kerjätä oikeutusta itseään tyhmemmiltä, ja siksi Platon ja Sokrates halveksuivat demokratiaa.

Kansa ei nimittäin tiedä, ei varsinkaan omaa parastaan.

Usein ihmetellään, miksi kriisiaikoina nousee oikeistodiktatuureja. Niitä nousee juuri demokratian merkiksi.

Nyt Yleisradiossa ollaan huolissaan niin sanotun laitaoikeiston noususta Saksan liittopäivävaaleissa, joissa Vaihtoehto Saksalle (AfD) on kovassa nousussa.

Minun mielestäni puolueen pyrkimykset eivät ole kovinkaan tyhmiä, mutta suhtautuminen puolueeseen on vähintäänkin ymmärtämätöntä.

Aina kun arvostellaan esimerkiksi Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia ja maassa vallitsevaa oikeistosuuntausta tai kun moititaan Puolan EU-politiikkaa, ei muisteta, miksi asiat ovat menneet noissa maissa juntturalle.

Syy kumpaankin on Balkanin suunnalta tunkeutunut laiton ja kutsumaton maahanmuutto, joka uhkaa valtioiden väestöllistä rakennetta ja kykyä taata sosiaaliturva kantaväestöille itselleen.

Sellaisissa tilanteissa nousee usein vastarektioita, ja kansalaiset ryhtyvät puolustamaan oikeuksiaan ja asemaansa. Näin syntyy oikeutettua kansallismielisyyttä, jota moititaan sitten äärioikeistolaisuudeksi, laitaoikeistolaisuudeksi tai jopa natsismiksi ja fasismiksi.

Syyt siihen ovat kuitenkin vasemmistolaisessa politiikassa, joka pyrkii auttamaan vieraita tulijoita kansalaisten omaksi velaksi. 

Onko sitten väärin äänestää laillisissa vaaleissa jonkin puolueen puolesta? Mitään puoluetta vastaankaan ei voi vaaleissa ääntään antaa.

Demokratiassa ihmiset usein tulevat äänestäneiksi myös omaa parastaan vastaan, jolloin vastuulliset voimat tekevät johtopäätökset ja ryhtyvät rajoittamaan demokratiaa ja kaappaavat vallan.

Myös demokratia voi ajautua kriisiin, sillä kansanvaltaisesti ja demokratian nimissä on tehty tyhmyyksiä.

Niin kävi muun muassa Chilessä, jota uhkasi demokraattisesti valitun vasemmistopresidentti Salvador Allenden aloittama sosialisoiminen (aiheesta täällä). Augusto Pinochet katsoi parhaaksi kaapata vallan, ja syntyi sotilasdiktatuuri. Siten maa vältti Kuuban tien, mikä oli loppujen lopuksi hyväksi.

Toisen esimerkin tarjoaa Espanja. Myös Espanjaa uhkasi sosialismi, jonka torjumiseksi kenraali Francisco Franco nousi valtaan, ja oikeistodiktatuuri pysyi 1970-luvulle asti. Sosialismin torjuminen oli historian kulku huomioon ottaen maan edun mukaista, vaikka Gibraltarin yli pyrkivää maahanmuuttoa vastustava joutuu edelleen kuulemaan olevansa ”falangisti”.

Molempien sotilasjunttien edesottamuksista on valitettu paljon, mutta lopputulosten valossa sotilasdiktaruurien tie oli parempi kuin sosialismin tie.

Ei ole ihmeellistä, että myös Björn Wahlroos moitti kirjansa ”Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle” (2012) aluksi kansanvaltaa. Hänen havaintojensa mukaan talous menestyy parhaiten siellä, missä demokratia ei sotke taloudellisen edun tavoittelua, kuten Kiinassa ja Intiassa.

Molemmissa maissa demokratian tila on kieltämättä huono ja ihmisoikeuksia poljetaan. Mutta yhteiskunnallisen kokonaisedun näkökulmasta hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat.

Tahdon vain sanoa, että viisaiden johtama oligargia ei välttämättä ole huonompi kuin suurten kansanjoukkojen valitsema tyhmien despotia.

---

Päivitys 1.9.2024

Niinhän siinä kävi, että AfD nousi keskisaksalaisessa Thüringenissä suurimmaksi 32,8 prosentin kannatuksella kristillisdemarien saadessa 23,6 prosenttia äänistä.

Myös äärivasemmistolainen ja maahanmuuttokriittinen BSW nousi kolmanneksi noin 12 prosentin ääniosuudella. Maahanmuuttokriittisiä ollaan siis huvittavasti nyt myös äärivasemmistossa.

Tulos toistaa Ranskan kesäisissä vaaleissa nähtyä liukumaa oikealle ja oikeiston ja vasemmiston etääntymistä toisistaan. Onko tämä sitten hyväksi Saksalle, Ranskalle tai Euroopalle?

Nähdäkseni Ylen haastattelema ajatusten hautoja, professori Francesco Nicoli, on lapsellinen ja väärässä länkyttäessään, että laitaoikeiston eristäminen olisi Saksalta viisasta. Päinvastoin, eristäminen vasta olisi tyhmää, sillä juuri siten mitätöitäisiin demokratian tulos ja torjuttaisiin kansalaisten vaatimat korjausliikkeet pitkään vallinneeseen talous- ja maahanmuuttopolitiikkaan.

Luodinkestävä Trump kartutti uhripääomaa – Ammus kimposi kohti Bidenin leiriä

Väistämätön tapahtui, ja Donald Trumpia ammuttiin. Hän tosin väisti tai tuli väistäneeksi.

Kun luodit hipovat korvia, kalma ei voisi lähempänä käydä.

Poliittinen vihervasemmisto ja sitä tukeva valtavirtamedia ovat joutuneet salaamaan mielipahansa hutilaukauksen johdosta. 

Ylen, MTV3:n ja Helsingin Sanomien Yhdysvaltain kirjeenvaihtajien on täytynyt piilottaa pettymyksensä ja näytellä sovittelevaa niin sanotun yhteiskuntavastuunsa takeeksi.

Iloita valtavirran uutismediat voivat siksi, että mätäkuuta ei tarvinnut täyttää ihan kokonaan tekaistuilla kohu-uutisilla sen jälkeen kun rajalaki tuli käsiteltyä Suomen eduskunnassa loppuun.

Ex-presidentti Trump saa tapauksesta tukea näkemykselleen, että hän on jonkinlainen Kaitselmuksen lähettiläs, jota kohtalo suojelee ja jolla on elämäntehtävä.

Omaa väistymistään jo pitkään tehnyt Biden puolestaan saa syytöksiä vastakampanjoinnista ja vihaan kannustamisesta, mikä tarjoaa Trumpille tilaisuuden paitsi voimannäyttöön, myös uhripääoman kartuttamiseen.

Friedrich Nietzsche lausahti teoksessaan Epäjumalten hämärä (1888), että ”vasta, kun valtaapitäviä on ammuttu, he istuvat tukevasti viroissaan” (ajatelma 36). Häneltä tunnetaan myös lausahdus ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”.

Parempaa lähtölaukausta Trump tuskin olisi voinut vaalikampanjalleen saada.

Korvalehden yläosa meni, mutta siihenkin löytyy sananlaskuviisautta. Mikä yhdistää krokotiiliä ja poliitikkoa? Kummallakin on suuri suu, mutta ei korvia ollenkaan.

Maailmalla on surkuteltu paljon ampujan pahuutta. 

Pidin jo viime vuonna todennäköisenä, että Trumpin paluu presidentiksi koetetaan estää keinoilla millä hyvänsä.

Kun kaikenlaiset anarkistit, terroristit ja attentaattien tekijät ovat yleensä olleet vakaumuksellisia pasifisteja, kuinka voidaan ymmärtää, että he ovat turvautuneet myös väkivaltaan? 

Selitys on seuraava: hallitsevan luokan ei uskota koskaan vapaaehtoisesti luopuvan vallasta, ja siksi äänestäminen ja politikoiminen tuntuvat pelkältä ajanhukalta.

Anarkistit katsovat, että mikäli väkivallan kohde valittaisiin tarkoin, muutama tarkka isku johtaisi vallan kumoutumiseen ja sitä kautta muutokseen.

Tällöin väkivaltaa olisi käytetty säästeliäästi ja ”oikein”: kaiken kaikkiaan vähemmän kuin valtiot omassa piirissään käyttävät. Eräät laskelmoivatkin vallankumouksen onnistuvan parhaiten juuri anarkian ja minimiväkivallan avulla, kun muutamalla täsmällisesti valitulla iskulla olisi mullistava vaikutus.

Tämä saattaisi säästää ihmishenkiä ja välttää ihmiskuntaa suurilta kärsimyksiltä.

Nyt sanotaan, että Trumpin tulittaja oli demokratian vihollinen ja paha ihminen.

Yhdysvaltain presidentin virkatehtäviin kuuluu laukaista ydinaseita. Entäpä, jos Trump tulee aloittaneeksi ydinsodan, jossa kuolee miljardeja ihmisiä ja maailma tuhoutuu?

Sitten varmaan syytettäisiin Trumpin ampujaa siitä, että hän ei osunut!

Toisen terroristi on toisen sankari.

Vain tulevaisuus yksin tietää, millaiseksi tämän tapauksen merkitys lopulta muodostuu.

Trump saattaa olla jatkuvan koliikkinsa ja tantruminsa vuoksi ”aikuinen vauva”, mutta hänellä on myös hienoja ihanteita, kuten isänmaallisuus ja ekososialismin vastaisuus. Paha kyllä, katkeruus on tehnyt hänestä psyykkisesti epävakaan.

Voi olla, että Trump ottaa opikseen ja lieventää kantojaan.

Voi olla, että toimittajien mielellään viljelemä skenaario Yhdysvaltain ajautumisesta ”syvemmälle kaaokseen” ei toteudukaan, vaan alkaa väkinäinen konsensuksen rakentelu ja kärjistysten välttely konservatiivien ja demarien kesken.

Nyt kun Trump valitsi varapresidentikseen käytettyjen autojen kauppiaan moraalitajulla varustetun J. D. Vancen, äänestäjät saavat ”kaksi Trumpia yhden hinnalla” ja mahdollisesti moneksi kaudeksi eteenpäin.

Molemmat keskittynevät sisäpolitiikkaan, kostavat kotimaisille vihollisilleen, lopettavat shekkien kirjoittamisen Ukrainalle, kääntävät selkänsä Euroopalle ja tekevät new dealin Putinin kanssa, mikä ei ole hyväksi Suomelle.

Tämä olisi tosin täytynyt ymmärtää Euroopan maissa jo ennen kuin EU sortui kalliiksi käyneeseeen ilmastohysteriaan, kehitysmaiden tukemiseen, väestönvaihdon edistämiseen ja Ruotsista tunnettuun feminismiä liehakoivaan ulkopolitiikkaan. Totuus on, että vaikka Venäjän sotakone onkin saatava ulos Ukrainasta, Ukraina ei kuulu Eurooppaan, eikä sitä pidä liimata Euroopan unioniin niin kuin ei Turkkiakaan.

Hullua yhteiskunnissa on niiden puumainen rakenne, ikään kuin ihmiset olisivat paviaaneja. Ihmisten ja apinoiden analogioista on laadittu myös vitsejä.

Kerron yhden englanninkielisen.

The society is a tree full of monkeys, some of them climbing up, some down. 

Monkeys on the top look down and see smiling faces.

Monkeys on the bottom look up and see only assholes.

Pyramidin huipulla majailee yksi pääapina, jonka muut ovat äänestäneet valtaan.

On syytä muistaa, että sekä Trump, Biden, Putin että Hitler ovat kansalaisten demokraattisilla vaaleilla valitsemia. Demokratia ei taida olla sellainen yksiselitteinen arvo kuin Sanna Marinin kansallinen demokratiaohjelma ja Sitran tyhjäpäätutkijoiden tekopyhät lirkutukset demokratialle väittävät.

Demokratia on funktionaalista totalitarismia, koska se oikeuttaa itse itsensä, tyhmällä on yhtä paljon äänivaltaa kuin viisaalla, ja kansalla on sellaiset liiderit, jotka se ansaitsee.

Yhdysvalloista ei löydy presidentiksi kelvollista ihmistä, koska dollaridemokratia ei salli kenenkään kelvollisen päästä lähellekään poliittista valtaa. Saman tekevät Suomessa ja Euroopassa puoluekoneistot, jotka harjaavat kyvykkäimmät ihmiset puolueista pois.

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Parasta, mitä istuva hallitus on saanut aikaan, on kovalla väännöllä kokoon puristettu ja viimein hyväksytty käännytyslaki. 

Se mahdollistaa turvapaikanhakijoiden maasta poistamisen, eikä rajavartijoiden tarvitse enää vastaanottaa kaikkia turvapaikkahakemuksia.

Viiden kuudesosan enemmistön vaatinut laki ja sen kiireelliseksi julistaminen menivät läpi äänin 167–31, eli huomattava kannatus lain taakse löytyi, eikä äänestyksen tulos jätä sijaa nokan koputtamiselle.

Niin sanotut oikeusoppineet vastustivat lainmuutosta kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteisiin vedoten, vaikka toisaalta he ovat itse todenneet (Martti Koskenniemi), että ”pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”.

Niin sanottu akateeminen tutkijakunta puolestaan on moraaliposeerannut ihmisoikeuksilla ja paheksunut oman asiantuntemuksensa ”täydellistä ohittamista”.

Miksi laki kuitenkin vietiin läpi poikkeuslakina, jonka perustuslakimme 73. § tottahan toki sallii?

Miksi politiikan tekijät ovat antaneet asiasta erilaisia lausuntoja kuin Juha Lavapuro, Tuomas Ojanen, Juha Raitio, Johanna Vuorelma, Milka Sormunen ja monet muut median yliopistolliset lemmikit (täällä ja täällä)?

Siksi, että poliitikoilla, oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä sekä perustuslakivaliokunnalla (joka on ylin perustuslakiamme tulkitseva elin) on ratkaisupakko.

Ne eivät voi jäädä pähkäilemään asioiden tilaa, vaan Venäjän hybridivaikuttamiseen on täytynyt ja täytyy jatkossakin vastata tavalla, jolla estetään laiton maahantulo ja ihmisten käyttäminen poliitiseen painostukseen valtioiden välisissä konflikteissa.

Suuri osa käännytyslakia vastustaneista juristeista on lisäksi ajanut pakolaisjärjestöjen asioita, joten heidän näkemyksensä eivät ole puolueettomia, he saattavat olla juridisesti esteellisiä, eikä heillä ole poliittista vastuuta.

Suomen perusoikeusjuristien sopisi olla enemmän huolissaan suomalaisten ihmisten ruokapöytään yltävistä asumistuen leikkauksista ja aso-järjestelmän romutuksesta kuin vieraiden kansojen hyvinvoinnista.

On hyvä huomata, että Puolassa ja Unkarissa käännytyslain mukaisesti on toimittu jo pitkään, vaikka niillä ei ole naapurinaan Venäjää (Puolan ja Kaliningradin rajaa lukuunottamatta).

Sen sijaan Suomella on maarajaa Venäjän kanssa lähes 1300 kilometrin verran, joten ihmettelen niitä EU-maita, jotka vetäisivät Suomen valtion oikeuteen EU-oikeuden rikkomuksesta.

Omasta mielestäni käännytyslaista olisi pitänyt tehdä pysyvä eikä tilapäinen. Kun se nyt on tilapäinen, toivon sen olevan tilapäisyydessään samanlainen kuin vuoden 1957 tilapäinen autovero.

Mikäli käy niin kuin emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoo, että ”rajalaki ei Putinia estä”, niin eipä tuon lain laittomuudellakaan paljoa väliä ole.

Vihervasemmisto voi siis olla turvallisin mielin. Väestönvaihto toteutuu kyllä, mutta vauhti vain on hieman aiempaa hitaampi.

Väestökadon syyt

Syntyvyys on laskenut Suomessa nälkävuosien tasolle, ja asiasta syytellään tietenkin homoja ja muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, jotka eivät ole olleet ahkerimpia lisääntymään.

Eräs vaivautui tuomaan asiaa koskevan moitetaulun auton perävaunulla Prideen. Voi tuota ihmisten aktiivisuutta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät varmasti lisääntyisi yhtään innokkaammin ilman kyseistä heteropropagandaa eivätkä myöskään sen vuoksi. Homot kun eivät muutenkaan paneskele maailmaa paksummaksi, eivätkä pahenna globaalia väestöräjähdystä.

Eikä kukaan tule homoksi tai heteroksi kehottamalla. Kokeilkaa vaikka. Mutta silti myös Suomen väestökadosta syytellään ”homopropagandaa” niin kuin Venäjällä.

Se, että heterot eivät lisäänny tai antaudu muuhun seksuaaliseen kanssakäymiseen, johtuu heteroseksuaalisen valtakulttuurin sisäisestä ongelmasta: feminismistä.

Syynä Suomen ja muidenkin länsimaiden väestökatoon (verrattuna kehitysmaihin) on feministisen liikkeen harjoittama seksinvastaisuus.

Siihen liittyy miesten henkistä ahdistelua ja syyttelyä melkein kaikesta. Seksuaalista aloitteellisuutta on rikollistettu ja rangaistuksia kiristetty, vaikka intohimorikokset ovat usein vain niin sanottuja rikoksia, ja niitä tehdään hyvässä tarkoituksessa: toiveena tuottaa toisille ja itselle mielihyvää.

Ihmisten haluttomuutta hakeutua seksuaaliseen kanssakäymiseen ihmetellään sitten Yhdysvaltoja ja Helsingin Sanomia myöten.

Sopisi syytellä heteroseksuaalisen kanssakäymisen omaa kompleksisuutta ja feminismiä.

Väite naisten alisteisuudesta pätee ehkä kehitysmaissa, mutta jos samaa läksyä taotaan myös täällä Suomessa, se johtaa tasa-arvopoliittiseen kallistumaan naisten hyväksi.

Kovapintaiset ja jakkupukuiset naiset kävelevät kaupunkien kaduilla korkokengät kopisten ja koppava ilme naamallaan sekä potevat tyytymättömyyttä ja dysforiaa. Muutama vuosikymmen sitten tiedostavat naiset polttelivat pikkupöksyjään ja rintsikoitaan vapaamielisyyden merkiksi.

Saatan vaikuttaa konservatiiviselta, mutta haluaisin 1980-luvun ja siihen liittyvän seksuaalisen vallankumouksen takaisin. Ihan vain ihmisten hyvinvoinnin vuoksi.

Homoilu on miesten hommaa

Jätin Rasmus Arikan teoksen Homoromaani (Tammi 2023) arvostelematta sen ilmestyessä vuosi sitten, koska halusin ensin nähdä, kuinka media suhtautuisi teokseen, jossa puhutaan miesten välisestä seksistä ja seuranhausta estottoman avoimesti.

Arikan teos ei ole sellainen queer-teoreettisesti motivoitunut kirjallinen tuotos kuin esimerkiksi Patjim Statovcin Bolla, jota arvostelin vellovuudesta ja etnisten konfliktien sotkemisesta homoseksuaalisuuden tematiikkaan ja joka palkittiin tietenkin Finlandialla 2019.

Sen sijaan Rasmus Arikka on kirjoittanut suorasukaisen avoimesti nuorena suomalaisena homomiehenä olemisesta. Hän ei ole salannut muitakaan mielipiteitään vaan on ilmeisesti kääntänyt omia kokemuksiaan teoksen tapahtumiksi.

Niinpä valtavirtamedian tädit näkivät kirjassa ”kaunistelemattoman kuvauksen rakkauden etsimisestä ja väkivallasta sekä peloista ja häpeästä” (kustannustoimittajan kirjoittama teoksen takakansi). He aistivat ”identiteettiongelmia”, ”heteron esittämistä”, ”stereotyyppistä maskuliinisuutta” (Yleisradio) ja ”sisäistettyä homofobiaa” (Helsingin Sanomat) sekä kaikenlaista muutakin kipuilua.

Puuttumaan jäi, että joku olisi sanonut muodikkaasti kirjoittajan ajatusmaailman olevan ”toksinen”.

Omasta mielestäni teos on reilua miehen puhetta. Kirjassa, jota sanotaan ”homoromaaniksi”, kuvataan tyypillisiä homojen kohtaamia tilanteita ja tuntemuksia, mutta itse en tunnista niiden takaa minkäänlaista lamentaatiomaisuutta vaan etupäässä sarkasmia ja kypsää ironiaa.

Sarkasmin takana voi tietenkin piillä viiltäviä vääryyden kokemuksia, mutta samalla teos osoittaa realismia ja huvittuneisuutta sekä kykyä asettua vaikeiden kohtaamisten ja yhteiskunnan harjoittaman pieksennän ja kyynisyyden yläpuolelle.

Kenties siksi teoksen nimeksi on laitettu yksiselitteisesti Homoromaani. Nimi alleviivaa, että kyseessä on joka tapauksessa kuvitteellinen kertomus (romaani) eikä esimerkiksi kirjoittajansa päiväkirja, mikä muutoin käy mielessä, sillä omakohtainen aines kuultaa tarinoiden takaa.

Joku kirjallisuudentutkija voisi viisastella näkemyksellä, että kyseessä on jälleen uusi ”autofiktio” (kuvitteellinen omaelämäkerta), jossa tutkitaan omaa ”identiteettiä” (minuutta) siirtämällä omia havaintoja implisiittisen kirjoittajan kokemuksiksi, ja oma itse solautetaan osaksi tarinointia. Sen sijaan minä nyt vain kirjoitan itse teoksesta, koska tunnen asian, enkä antaudu yliteoriointiin.

Arikan teos on hyvin kirjoitettu ja pienoisromaanina nopeasti luettavissa. Se voi raastaa herkkyydestään tunnettujen heteroiden sielua, mutta tällaisen patinoituneen homosedän näkökulmasta nuoren kirjailijan esikoisteos muistuttaa ikuisen paluun myytistä ja kokemusten kiertotaloudesta.

Internetissä rönsyilevien tapaamispaikkojen ja foorumien paljoudesta huolimatta ihmisten kohtaaminen tuppaa jäämään (Arikan kuvaamalla tavalla) nykyisin pinnalliseksi, ja sosiaalisen median (Grindr, Qruiser, Tinder jne) vuoksi ihmissuhteissa tapahtuu vilskettä ja vaihtoa niin, että toinen toisensa löytäminen taisi olla ennen helpompaa. Saavutetusta pidettiin paremmin kiinni, tosin aivan kaikki Tom of Finlandin ajalta peräisin oleva kertomusperinne ei tätä näkemystä tue.

Teos sinänsä on ruikutuksesta ja identiteettipoliittisiin sortokisoihin osallistumisesta vapaa toisin kuin kirjaa (ja tekijää) koskevat arviot, joissa on säälittelevää valitusta ja vatvontaa. Ristiriita kirjasta välittyvän mielikuvan ja sitä koskevien arvostelujen välillä on ilmeinen.

Jotakin Tammen kustannustoimituksessa on sentään ymmärretty, kun kirjan nimeksi on lätkäisty tietoisen yksitotisesti Homoromaani. Teoksen suorasukaisuus on lunastettu pois tiedottamalla heti alkuun, että kyseessä ei ole mikään queer-teoreettinen kummallisuus vaan yhtä selkokielinen teos kuin esimerkiksi Harald Birger Olausenin puolikustanne Homorunoja (2013).

Selkokielisten ”homoromaanien” genren aloitti maassamme Pentti Holapan Ystävän muotokuva, joka sai vuoden 1998 Finlandia-palkinnon. Teosta tosin arvosteltiin naismuuttujien paljoudesta. Tähän heikkouteen myös Arikka on vaarassa jumittua jo teoksen alkupuolelta asti.

”Homoromaaneja” on ilmestynyt aika ajoin myös muualla maailmassa, tosin tuota ilmaisua pidetään nykyisin epämuodikkaana. Kaksiarvoista sukupuolieroa kiistävän queer-teorioinnin näkökulmasta arvioiden ei ole selvästi miehiä eikä naisia eikä siten puhdasoppista homoseksuaalisuutta eikä heteroseksuaalisuutta, saati erikseen homoja ja heteroita.

Jo virolaisen pseudonyymin Emil Toden (Tõnu Õnnepalu) sinänsä erinomaista teosta Piiriik (suom. Enkelten siemen) vuodelta 1993 kiitettiin siitä, ettei se korosta sukupuolten eroa, vaikka miesten välisestä rakkaudesta kertookin.

Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka pitkälle oletus sukupuolieron kaksiarvoisuuden oletuksenvaraisuudesta pitää paikkaansa. Tosiasiassa sukupuoli riippuu pitkälti kehosta, geeneistä, kromosomeista ja hormoneista sekä siitä, kumpia sukusoluja aikuinen ihminen tuottaa.

Myös seksuaalinen suuntautuminen on pitkälti biologinen ominaisuus ja käyttäytymisominaisuutenakin pysyvä ominaisuus, ei sosiaalinen konstruktio. Sen sijaan asiaa koskevat normit ovat konstruktioita.

Feministit ja queer-teoreetikot ovat polkeneet homojen kulkusia. Jos ei ole kaksiarvoista sukupuolieroa, ei voi olla homoja eikä heteroitakaan. Jotta kukaan voi olla homo tai hetero, tarvitaan viittauskohde, eli määritelty sukupuoli, mutta juuri sen queer-teoreetikot kiistävät tai vähintään kyseenalaistavat kehollisten erojen ja sukupuolielimiin liittyvien tosiasioiden vastaisesti.

Eräs takaisku ja taantuma tapahtui, kun sateenkaariväelle suunnatun QX-lehden julkaisija ilmoitti hiljattain Suomen-edition lopettamisesta. En tiedä, mistä päätös johtui. Olisiko niin, että julkaisijoille ei sopinut toimittaja Sami Montellin kirjoitus ”Queer-teoria antoi aseet konservatiivien käsiin”. 

Siinä Montell argumentoi, että feministien ja queer-teoreetikoiden sukupuolishow himmensi sukupuolten erot ja hävitti siten myös homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden erot, mikä puolestaan liudensi homot valtavirtaan, eikä tämä hämärtäminen ja keinotekoinen normalisoiminen ole ollut homoille hyväksi.

Samanlaista näkemystä edustin teoksessani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena (2009) ja muutamissa kokoelman Filosofiset vihahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofista liikkeistä (2007) kirjoituksissa.

Niin sanottu sateenkaariliike ja pride-tapahtumat ovat nykyisin nimenomaan heteroiden ja valtavirran kaappaamia ja soveltamia sopeuttamisen muotoja, joiden kautta homoista on pyritty assimiloimaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin heteroistakin perhearvoineen ja sovinnaisuuden ihanteineen. Tosiasiassa arvomaailmojemme välillä on eroja.

Feministit ja queer-teoreetikot ovat saaneet palkkioksi homoseksuaalisuuden sosiaalidemokratisoimisesta suuria määriä rahaa Suomen Akatemialta, säätiöiltä ja yliopistoilta (aiheesta täällä), eikä myöskään tuo akateeminen pinkkipesu ja korruptio ole ollut kenellekään eduksi.

Nykyisin, kun 1970-luku on retrospektiivistä vintage-muotia, on syytä laittaa yöpöydälle Homoromaani.

Fixit-valo palaa vihreänä

Euroopan parlamentin vaalit ovat vaaleista turhimmat. Suomi saa parlamenttiin 15 edustajaa yhteensä 720 edustajan sekaan. Tässä naurettavassa näennäisdemokratiassa Suomen vaikutusvalta on jatkuvasti heikentynyt samalla kun uusia maita on liittynyt Euroopan unioniin.

Valituksi tulevat europarlamentaarikot ovat yleensä suomalaisia veteraanipoliitikkoja, jotka ovat väsähtäneet kotimaanpolitiikkaan ja lähetetään sammuneina saunalyhtyinä Brysseliin ja Strasbourgiin keekoilemaan.

Heitä paimentamaan laitetaan muutamia virkamiehiä, jotka pukeutuvat haarniskoihinsa ja katoavat byrokratian katakombeihin.

Esimerkkinä sosiaaliseen korruptioon perustuvasta poliittisesta virkanimityksestä EU:ssa kelpaa vaikkapa EU:n petostentorjuntaviraston johtoon aikoinaan nimitetty Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Ville Itälä, joka johtaa brysseliläisessä pilvenpiirtäjässä toimivaa EU-lasarettia.

Suomi ei tarvitse Euroopan unionia yhtään mihinkään. Eurovaluutastakin on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Puhe eurooppalaisista arvoista on totaliteettipuhetta, koska ei ole olemassa yhteisiä eurooppalaisia arvoja. Eurooppalaisia arvoja ovat lähinnä vapaamielisyys ja moniarvoisuus, ja niitä voi olla vain ilman pakottamista minkäänlaiseen yhteisyyteen.

Jokaisessa maassa ja kotitaloudessa päätettäköön arvoista itsenäisesti. Se olisi vapaan eurooppalaisen arvomaailman mukaista.

EU:n näennäinen yhtenäisyys johtuu Venäjästä

Euroopan unioni ja rahaunioni ovat edelleen olemassa vain yhdestä syystä. Venäjän aloittama sota Ukrainassa on paradoksaalisesti pelastanut Euroopan unionin, joka olisi muutoin revennyt takaisin itsenäisiksi kansallisvaltioiksi.

EU olisi hajonnut yhteisvelkojen vaatimiseen sekä jatkuviin rahastojen, tukiaisten, tulonsiirtojen ja jäsenmaksujen peräämiseen. Se olisi kuollut yhteispäätösmenettelyyn perustuvan hirttonarun vuoksi.

Totalitarismi Venäjällä on synnyttänyt totalitarismin myös Euroopan unioniin, jossa ei saa olla enää eri mieltä.

Akateeminen antiälymystö puolestaan ei osaa olla muuta kuin samaa mieltä, kuten tuo filosofina esiintyvä ja tutkimusviroilla sekä rahoilla voideltu Timo Miettinen, joka toimii EU:lle myötämielisenä markkinointimiehenä ja median lemmikkinä.

Alexander Stubbin tavoin hänkään ei pysty nousemaan pykäläkoreografiselta ja systeemikeskeiseltä tasolta korkeammalle filosofiselle tasolle näkemään, millaisesta kansallisten etujen, kansallisten kulttuurien ja itsemääräämisoikeuden syövyttämisestä EU:n internatsistisessa ja monikulttuuri-ideologisessa naamapesussa on kyse. Vaikuttaa lapselliselta.

Ylen vaalitentissä puoluejohtajat huusivat toisensa päälle keuhkotessaan Ukrainan avustamisen puolesta, ikään kuin toisten maiden välisten sotien käyminen olisi EU:n päätehtävä. Tosiasiassa Ukraina ei kuulu Eurooppaan, eivätkä ukrainalaiset ole eurooppalaisia vaan kieltään ja kirjaimistoaan myöten slaaveja. Ukraina on läpikotaisin korruptoitunut, joten sikäli maa kyllä sopisi Euroopan unioniin!

EU on olemassa pelon vuoksi. Sitä pitää koossa Venäjän-uhka, joka puristaa Euroopan maita yhteen nippusiteen tavoin. EU-jäsenyyttä puolusteltaessa vedotaan lisäksi kilpailuun Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa, mutta tehokkaammin myös kauppasodissa kansallisvaltiot toimisivat itsenäisinä yksikköinä, päättäen protektionismistaan itse.

Mikään, mikä on olemassa vain ulkoisten uhkien takia, ei kestä pitkään. EU on kuin huono avioliitto, jota pidetään yllä ainoastaan, koska sitä sitoo yhteinen asuntolaina.

EU kalvaa Suomea

Kun Venäjän-uhka väistyy, alkaa (toivottavasti) jälleen EU:n disintegraatio takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi, jossa ei ole työvoiman tai muun väestön vellomista maasta toiseen.

Vain kolmena vuonna jäsenyysajastamme me suomalaiset olemme olleet jäsenmaksuvarojen nettosaajia. Joka vuonna EU on määrännyt, mihin kohteisiin palautetut rahaosuudet on ollut pakko käyttää – viime vuosina etenkin vihreään siirtymään, vaikka rahat olisi tarvittu tärkeämpään.

Verovaroja valutetaan näennäisesti paremman BKT:n maista huonommille, kunnes Suomen veronmaksajat ovat loppuun kalutut. Suomi on (asukasta kohti) suurin maksaja EU:ssa. Julkista velkaa ja elinkustannusten tasoa ei oteta huomioon jäsenyyden hintaa vähentävästi, ja jäsenyyden kulut meille kasvavat Petteri Orpon hallituskaudella.

Ruotsilla menee paremmin, koska se ei ole euroalueen jäsen vaan roikottaa kruunua euroon nähden olennaisesti halvemmalla tasolla. Kauppa käy ja vienti vetää, toisin kuin Suomesta. EU:n korkopolitiikka raastaa Suomen yrityksiä ja kotitalouksia, eikä se hillitse inflaatiotakaan vaan kiihdyttää sitä nostamalla tuotantokustannuksia, jotka siirtyvät hintoihin (aiheesta täällä).

Demokratian vastaiset vaalit?

Ennen vaaleja medioissa paheksuttiin jälleen ”laitaoikeiston nousua”. Nyt puhutaan siis ”laitaoikeistosta”, kun aiemmin länkytettiin ”äärioikeistosta”.

Mikä ”laita” ja mikä ”ääri”? Tarkoitetaan ilmeisesti kansallismielistä ajattelua ja politiikkaa, joilla ajetaan kansallisia etuja.

Sitä on kuitenkin kaikkialla eikä vain jossain periferiassa, laidoilla tai reuna-alueiden ulkopuolisuudessa. Tai ainakin pitäisi olla.

Väitteet laidoista ja äärimmäisyyksistä ovat siksikin hölmöjä, että arvostelijat ovat itse yhtä kaukana arvostelujensa kohteista kuin arvosteltavat ovat arvostelijoista itsestään, joten molemmat ovat laitojen ja äärilinjojen kulkijoita.

Väitteet laidoista ja äärimmäisyyksistä johdattelevat ajattelemaan politiikasta spatiaalisesti eli tilallisesti. Väitteillä pyritään sulkemaan demokratiassa esille tulleita näkemyksiä paitsioon. Se on tyhmää politikointia, sillä kattilan kansi pamahtaa joka tapauksessa ennen pitkää auki.

Demokratiassa päätettäköön demokraattisesti, eikä äänestyksen tulos ole koskaan demokratian itsensä valossa väärä. Tietenkin demokratia sinänsä voi olla vääristynyttä, koska enemmistöt eivät ole aina suinkaan oikeassa eivätkä tiedä omaa etuaan.

Tosiasiassa vaalit ovat vallankaappaus, jolla poliitikot kaappaavat vallan kansalaisilta ja pitävät sitä hallussaan vaalikauden ajan. Mutta määritelmällisesti vaalien tulos on aina oikea, niin kuin giljotiiniakin käytetään oikein, vaikka sen tuloksena joiltakin putoaa pää.

 

Purra, kaada hallitus!

Sellaisella vaalilla, jossa alle puolet (42,4 %) suomalaisista äänestää, ei pitäisi olla minkäänlaista merkitystä. Mutta jotain tulos kertoo.

Kansallismieliset puolueet voittivat lähes kaikkialla EU:ssa, paitsi Suomessa. Kansallismielisinä esiintyneiden Perussuomalaisten rökäletappio ei johtunut suinkaan siitä, ettei puolue saanut viestiään perille.

Perussuomalaisten kannatuksen puolittuminen surkealle 7,6 prosentin tasolle oli suora kannanotto Riikka Purran (ps.) saksivitseihin ja perusturvaleikkauksiin, jotka ovat runnelleet kantasuomalaisten sosiaaliturvaa samalla kun varattomat maahanmuuttajat ovat saaneet asumistuen leikkauksiinsa kompensaation toimeentulotuesta, jota eivät vähänkin varallisuutta omistavat suomalaiset itse saa.

Kannatusvastuun huonosti harkituista leikkauksista kantaa yksinomaan Perussuomalaiset. Kokoomus (24,8 %) keräsi eurovaaleissakin voiton, koska hyväosaisiin leikkaukset eivät ulotu.

Perussuomalaisesta puolueesta piti tulla hallituskoalition SDP ilman maahanmuutto- ja ilmastoagendaa, mutta toisin kävi. Nykyjohdossa puolue on ajanut rahaeliitin asiaa jopa ponnekkaammin kuin Kokoomus itse.

Minulle eurovaalin tuloksessa ei ollut mitään yllätyksellistä. Ennustin Perussuomalaisten romahduksen jo täällä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisia raikulipoikia ja -tyttöjä putoaa pylvästalosta kuin lintuja, jotka mätkähtelevät jäätyneinä maahan kovalla pakkasella.

Näin käy, jos Perussuomalaiset eivät lopeta flirttailua Kokoomuksen kanssa ja keskeytä aso-järjestelmän romutusta, asumistuen tekemistä varattomuusehtoiseksi, asumistuen poistamista omistusasukkailta ja muita sikamaisia huononnuksia, jotka uhkaavat suomalaisten koteja ja koettelevat Suomen kansalaisten kukkaroa.

PS sai mitä ansaitsi, ja saa jatkossakin. Purran kannattaisi kaataa hallitus, ennen kuin puolueensa kannatus on pysyvästi valliriutan alapuolella.

Hallituksella ei ole syytä erota Vilhelm Junnilan pesukarhusolmion vuoksi eikä siksi, että Wille Rydman on esitellyt (keski-ikäisen tapauksessa) ihailtavaa seksuaalista markkina-arvoaan.

Millään puolueella ei ole syytä lähteä hallituksesta myöskään itärajan käännytyslain vuoksi tai siksi, että paskahanhia saa jatkossa ampua. Nämä lainmuutokset ovat itse asiassa hallituksen ainoat hyvät aikaansaannokset.

Perussuomalaisten pitäisi kaataa hallitus Kokoomuksen nylkyrimäisyyden ja RKP:n harjoittaman persupanettelun vuoksi.

RKP ja äärivasemmisto ovat vikisseet yhdessä niin sanottujen perustuslakiasiantuntijoiden kanssa turvapaikanhakijoiden maahan saapumisen puolesta, vaikka myös professorijuristeilla olisi ollut tärkeämpää syynäämistä siinä, ettei kansalaisten kodinturvaa raiskata Kokoomuksen vaatimilla asumistuen leikkauksilla ja aso-järjestelmän alasajolla.

Kansa kahtia, keskiryhmät kallella kypärin

Iloitsen kyllä kansallismielisten noususta EU:n parlamenttivaaleissa. Jospa saataisiin viherkommunismia vähennetyksi.

Erityisesti nautin kokoomuslaisen Sirpa Pietikäisen putoamisesta pois EU-parlamentista ja sitä kautta toivottavasti kaikesta politiikasta. Voin vielä jotenkin ymmärtää vihreiden ja vasemmistolaisten kannatusta EU:n ennallistamisasetukselle heidän yleisen ilkeytensä valossa, mutta kokoomuslaiselta Pietikäiseltä moisen eurososialismin puolesta äänestäminen EU-parlamentissa oli sellainen idioottimaisuuden osoitus, että hänen sietääkin pudota.

Kirjoitin ennallistamisasetuksesta, pakkoremonteista, energiadirektiiveistä ja niiden tuhoisuudesta Suomelle täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

Ennallistamisasetuksen puolesta äänesti kokoomuslaisista mepeistä myös Henna Virkkunen, joka saanee palkinnoksi typeryydestään Suomelle kuuluvan kiintiökomissaarisalkun. 

En ihmettele Li Anderssonin (vas.) hurjaa kannatusta ja kykyä vetää europarlamenttiin kaksi muuta meppiä. Li on ainoa puoluejohtaja, joka sanoi pitävänsä EU- ja euroeroa edes jossain mielessä mahdollisena, mutta tätähän kannatustekijää median haastattelemat selittelijät eivät tunnusta eivätkä ”huomaa”.

Kotimaan politiikka on polarisoitumassa porvariston ja äärivasemmiston kesken, syynä Petteri Orpon hallituksen tapa pahoinpidellä taviksia, työläisiä ja valkokaulusköyhälistöä. Woke-jengi voitti kansallismieliset persut, demarit ja äijät, jotka huomasivat, ettei Suomessa ole enää kansallista etua ajavaa puoluetta, ja lopettivat äänestämisen siksi.

SDP ei nouse, koska entinen realismin ja rationalismin varaan vannova puolue sönköttää nykyisin feminismiä, maahanmuuttoa ja ilmastonmuutosteemaa jonain kärkiasianaan. Demarit hurahtivat vihreiden töyhtöpäiden kelkkaan.

Tilanne on nyt se, että vihervasemmisto tuhoaa vallassa ollessaan Suomen julkisen talouden ja porvarit puolestaan yksityisten kansalaisten talouden. Yhtään järkevää puoluetta ei ole.

EU kolonialisoi Suomea – Fixataan!

Tätä on Euroopan unioni: Suomen metsätalouden kannalta ja perustuslaillisen omaisuudensuojan näkökulmasta tuhoisaa luontodirektiivien sanelua ja rakentamisnormeja, joilla uhataan suomalaisten koteja ja kiinteistövarallisuutta samanaikaisesti, kun kuumassa Italiassa ja Espanjassa tehdään energiaremontteja EU:n elpymisrahastosta kahmaistuilla sadoilla miljardeilla euroilla!

Leivän suomalaisten ruokapöydästä ovat syöneet EU:n tänne tuputtamat sosiaaliturvahakuiset maahanmuuttajat. Me emme tarvitse myöskään Romanian tapaisia valtioita opettamaan meille, millaista on hyvä sosiaaliturva.

Näyttönä ”sä suostut tai itket ja suostut” -politiikasta on Euroopan siirtolaisjärjestelyyn (eli niin sanottuun taakanjakoon) perustuva yhteinen turvapaikkapolitiikka. Sen mukaisesti jäsenmaiden on joko otettava vastaan turvapaikanhakijoita tai maksettava jokaisesta tänne osoitetusta ja käännytetystä sakkona Ferrarin hinta. 

Samaan aikaan EU kippasi noin kahta Suomen valtionbudjettia vastaavan määrän veronmaksajien varoja Afrikkaan suomalaisen demarikomissaarin kätilöimänä.

Suomen valtionbudjetissa on miljardien aukko EU:n internatsistisen korkopolitiikan, jäsenmaksujen, tukipakettien, euron korkean hinnan ja Suomeen kohdistuvan uuskolonialismin ja imperialismin vuoksi. Maamme maatalous kärsii paragrafipainajaisesta, sertifikaattisuosta ja EU-feodalismista.

Surkeaa EU:ssa on myös tukipakettipolitiikan lopettamisen ajankohta. Kun siitä saadaan yksimielisyys aikaan, Suomen valtiontalous on niin syvällä, että maamme olisi itse tukipaketin tarpeessa, mutta tuohon mennessä avustusten jakelu on saatu todennäköisesti lopetettua.

Minä toivon pääseväni äänestämään EU-erosta mahdollisimman pian. Suomelle kelpaisi Norjan ja Ison-Britannian asema.

Me emme tarvitse eurokommunismia mihinkään, ja turvallisuuden takeeksi riittää Nato.  

---

Päivitys 17.6.2024: Kun EU-vaalit oli käyty, Itävallan vihreä ilmastoministeri veti välistä ja äänesti tänään EU:n ennallistamisasetuksen puolesta ja maansa liittokanslerin mukaan lain vastaisesti.

Suomelle ennallistamisasetuksen yllättävä hyväksyminen merkitsee lähes miljardin euron lisäkuluja vuodessa. Siihen palavat kaikki ne Suomen valtionhallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkausten tuottamat säästöt, jotka ovat suomalaisten ruokapöydistä pois.

On demokratian vastaista, että ennallistamisasetuksesta ylipäänsä päättävät EU:n ministerit kokouksessaan. Kansalaisia laajasti koskevasta asiasta eivät saa suomalaiset itse päättää, vaikka asia olisi jopa kansanäänestyksen arvoinen.

Metsä ei ole puisto, ja siksi EU:n yhteinen metsäpolitiikka on järjettömyyden ilmaus ja tieteellisen vastuun sekä etiikan vastainen töräys.

Toivon sydämeni pohjasta kertakaikkista loppua vihreiden kiilusilmien harjoittamalle vihersosialismille, joka runtelee maamme talousmetsien hoitoa ja maanomistajien sekä metsäteollisuuden oikeuksia.

Suomalaiset maanomistajat ovat tehneet luonnon hyväksi pelkästään taloudellisten etujensa vuoksi enemmän kuin vihervasemmistolaiset ekoanarkistit, joiden ainoa aikaansaannos on itsensä kahlitseminen harvestereihin ja kaivinkoneisiin.

Ennallistamisasetus on Suomen kannalta erityisen vahingollinen ja suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska se vaatii metsien palauttamista vuoden 1952 tilaan, johon mennessä Keski-Euroopan maat olivat ehtineet sahata suuren osan metsistään mutta Suomen metsät olivat vielä tuuheita.

Valtiollista itsemääräämisoikeutta ja omaisuudensuojaa loukkaava ennallistamisasetus on jälleen uusi rikos Euroopan unionin tekemiin kansallisvaltioiden ja kansalaisten vastaisiin rikoksiin.

Päivitys 1.7.2024: EU uhkasi Suomea niin sanotulle ”tarkkailuluokalle” eli alijäämämenettelyyn laittamisella, vaikka EU itse laiminöi kaikki talouskurisääntönsä koko koronakriisin ajan. EU:n koronarahaston keruu oli yksi syy siihen, miksi 60 prosentin velkasääntö lopulta ylittyi Suomessa. Moni suuri EU-maa on kuitenkin Suomea velkaantuneempi, ja viime viikolla alijäämämenettelyyn joutui Ranska, joka tulee viihtymään EU:n helläkätisessä huomassa hyvin.

Tarkkiksella uhkaaminen on ollut EU:lta koko ajan pelkkää manipulaatiota, jolla Suomea on painostettu leikkauksiin ja muokkaamaan sosiaaliturvajärjestelmäämme oliiviöljymaita muistuttavaksi.

Mediassa valitellaan nyt ”laitaoikeiston” voittoa Ranskan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, jotka Emmanuel Macron järjesti heikon eurovaalituloksensa selvittyä. Äänet vyöryivät Kansalliselle liittoumalle (Rassemblement national), sillä kansallisen edun puolustaminen on luonnollinen vastareaktio EU:n harjoittamalle ripitykselle, kansallisen itsemääräämisoikeuden riistolle, maahanmuuton pakotukselle ja aneiden keruulle kansalaisten taskuista.

Ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestäminen oli Macronilta taktisesti kelvoton päätös, mikäli hän aikoi jarrutella EU:n hajoamista. Se osoitti yhtä kelvotonta pelisilmää kuin David Cameronin taannoinen päätös järjestää EU:sta kansanäänestys Isossa-Britanniassa (hän vastusti Brexitiä).

Ammattipoliitikoilla ei yleensä ole ajattelun taitoa, mutta tekosillaan he ovat onneksi tulleet kaventaneiksi EU:n vaikutusvaltaa jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin.

 

Päivitys 8.7.2024: Ranskan parlamenttivaalien toinen kierros ei siivittänyt kansallismielisiä jytkyyn, mutta RN nousi kuitenkin kolmanneksi vasemmistopuolueiden taktisesta äänestämisestä huolimatta. Tulos antaa selvän näytön kansalaisten EU-kriittisyydestä, ja kyseessä lienee vain voiton viivästyminen.

Aiheesta aiemmin:

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe 

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Käännytetyn pakolaisen hinta on jatkossa Ferrari

EU kippaa 150 miljardia euroa Afrikkaan – Demarikomissaari Urpilainen innostaa ja iloitsee