Demokratian iltasoitto

Ajankohtaisohjelmien informaatioleka MOT tempaisi jälleen dokumentillaan. Netti-tv:stä katsottavissa olevassa ohjelmassa Sauli Niinistö ja eräät hankkeesta vastaavat kansanedustajat vastaavat kysymykseen, mihin kansanedustuslaitos tarvitsee eduskuntatalon 200 miljoonaa maksavan peruskorjauksen ja suunnattoman suuret uudet maanalaiset tilat, vaikka vastikään eduskunta sai 42 miljoonan arvoisen lisärakennuksen ja 17 000 neliömetriä uutta tilaa.

Olen taaskin asioista täysin päinvastaista mieltä kuin mahtihanketta puolustavat poliitikot. Rakentamispoliittisessa ohjelmassani olen lähtenyt siitä, että valtiontalouden kuristuessa omiin velkoihinsa kaikenlainen monumentaalirakentaminen pitäisi laittaa jäihin ja suosia kotien rakentamista ihmisille. Se leikkaisi myös asuntojen hinnannousua tervehdyttävällä tavalla.

Sen sijaan poliittinen valta panssaroituu entistä vahvemmin omiin kuoriinsa. Sekä eduskunnan henkilökunnan että käyttömenojen paisuessa ei ole ihme, etteivät tilat riitä. Kun kansanedustajille saatiin avustajat, edustajien kiireet jostakin syystä vain lisääntyivät ja tavoitettavuus heikkeni entisestäänkin...


Maanalaista politiikkaa

Megalomanian ja byrokratian lisääntyminen on ymmärrettävää, sillä EU-direktiivien saapumisselvityksessä tarvitaan kielenkääntäjien, tulkkien ja lakimiesten kaaderi. Suomalaista ihmistä ei kuule kyseisessä talossa kukaan. Lisärakentamisen tarpeellisuudesta ei käyty julkista eikä periaatteellista keskustelua, vaan päätökset olivat läpihuutojuttuja eduskunnan kansliatoimikunnassa. Myös suomalaisten tied... vaiennusvälineiden toiminta on ollut pelkkää immanenttien tapahtumien toteamista aivan niin kuin politiikkakin.

Lainsäädäntövallasta noin 70 prosenttia on kadonnut Brysseliin ja Strasbourgiin. Niinpä alakynteen joutuneet suomalaispoliitikot reagoivat defensiivisesti ja kaivautuvat poteroon. Kun valta on mennyttä, he koettavat pönkittää itsetuntoaan roiskimalla rahaa seiniin.

Mitä mahtipontisempi rakennus on, sitä paremmin sen arvellaan toimivan menetetyn vallan symbolina. Remontin valmistumisajankohdaksi aiotuista Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlista taitaakin tulla demokratian hautajaiset – päätellen myös niistä merkeistä, joilla poliittinen hallinto on riistänyt sananvapautta viime aikoina. Peruskorjauksen motiiveina esitetyt ”turvallisuuden parantaminen” ja ”esteettömyys” kumoavat nekin surkuhupaisasti toisensa. Ja kohtalon vitsinä voi pitää sitä, että maan alle johtavan tunnelin nimeksi on pantu ”Vesper” (suom. ”iltasoitto”).


Myyräntyötä

Yhdestä olen varma: ei kansanvaltaa arkkitehtuurilla paranneta. Kenenkään suomalaisen ihmisen poliittiset oikeudet eivät lisäänny siitä, että tulevien kansanedustajien vallan kulissiksi rakennetaan kansalaisten kukkaroa kuppaava lavaste. Kun edustajat päättivät jälleen kerran korottaa myös palkkojaan, koko eduskuntalaitoksesta on vääntynyt demokratian irvikuva.

Kun ihminen etenee kansanedustajaksi, niin kansa unohtuu aina. Mahtaako Suomen tasavalta ehtiä 100 vuoden ikään, ennen kuin 45 kokoomuslaista, 40 demaria, 30 kepulaista, 25 persua, 15 vasemmistoliittolaista ja 15 vihreää jonottavat maanalaiseen suojaan kuin köyhän talon porsaat, ja pommitukset Euroopan unionin hajotessa alkavat? Juuri tästä laumasta nousee se – aivan niin kuin Nietzsche sanoi – ”hädässä ahertavien pieneläinten tympeä lemu”.