Perussuomalaiset ovat fasisteja

Ensimmäiseksi minun täytyy huomauttaa, että valitsin otsikon vain herättääkseni huomiota, toisin sanoen jotta mahdollisimman moni lukisi tämän.

Olen kirjoittanut Uuden Suomen palstalla heksametrein asioista kuin asioista. Koskaan en ole noussut suosituimmuuslistan kärkeen. Kunnes eräs nuori nainen antoi kolumnissaan vihjeen.

Niinpä päätin kirjoittaa homoseksuaalisuudesta. Ja katso: sijoitukseni meni hänen ohitseen ja nosti blogini puolessa tunnissa suosituimmuuslistan ykköspaikalle.

Kyseinen lyhyt kirjoitukseni käsitteli tosin pääosin Frederikiä. Kaavani oli seuraava:

Frederik (eli populismia) + hieman homoseksuaalisuutta = paljon kommentteja kirjoittajilta.

Ikävää vain, että suosituimmiksi nousevat kirjoitukset, jotka ovat vain luetuimpia ja kommentoiduimpia eli käytännössä epäsuosituimpia.

En kuitenkaan ota kunniaa listasijoituksestani itse. En myöskään luovuta kaikkea nuorelle neidolle. HE SEN TEKIVÄT! Puheenvuoropalstalla asuvien perheenisien loppumaton kiinnostus homoseksuaalisuutta kohtaan ja heidän kiimainen paatosmyrskynsä nostivat minut lopultakin kärkipallille.

Mikä ilo!

Tämä ei tarkoita, että pyörtäisin yhtään sanaa edeltävien kirjoitusteni sisällöistä. Asioissa on vakava puolensa: nähdäkseni ei pitäisi vastakohtaistaa kansallisia vähemmistöjä ja muita suomalaisia, kuten monet ovat tehneet. Tuskin siitä kenenkään heteron asema korjaantuu, että esimerkiksi homoavioliittokysymyksiä pidetään vähäarvoisina. Niin kalvaisi köyhä köyhää, ja ne iloitsisivat, jotka oikeasti ovat syypäitä esimerkiksi talouden romahtamiseen.

Jo Päivi Räsäsen perinteinen ase on ollut vastakohtaistaminen, jonka mukaisesti homojen asioita ei pitäisi edistää, ”koska on paljon tärkeämpääkin puhuttavaa”. Loogisesti ajatellen homojen ja muiden ihmisten asiat eivät ole toisensa pois sulkevia vastakohtia, vaan kaikkia hyviä asioita voidaan edistää yhdessä.

Keskeinen kysymys on: jos kerran homoavioliitot ovat niin vähäpätöinen kysymys, ettei asiasta kannata edes keskustella, miksi myös perussuomalainen puolue tekee siitä niin suuren numeron, ettei puolueella vaikuta muuta ohjelmaa olevankaan, kuin homojen parjaaminen? Psykologisoiva vastaukseni: kansallismielisiksi itseään sanovat ovat niin miesvaltainen porukka, että he ilmaisevat homovastaisuutta ihan vain projisoidakseen epäilyt omasta homoseksuaalisuudestaan aggressioiksi niitä ihmisiä kohtaan, jotka tiedetään homoiksi.

Harmi, että puolueessa, jossa on myös paljon hyvää, ollaan ohjelmallisesti homovastaisia varsinkin keskusjohdon tasolla. Homovastaisuus onkin merkittävin asia, jonka omaksuessaan ja jota edistäessään puolue on erehtynyt. En tietenkään tarkoita, että Perussuomalaiselta puolueelta pitäisi vaatia virheettömyyttä tai Jumalan viisautta, ja onhan puolueelle suotava mahdollisuus olla väärässä edes tässä yhdessä asiassa. Muutenhan poliittinen järjestelmämme ei olisi demokraattinen. Mutta sanon silti suoraan, että turhaan te homoja mätkitte, kun on asuntokeinottelijoita ja koronkiskojia. Käykää pankkien sekä poliittisen eliitin kimppuun, sen, joka ojentaa teiltä perimänsä kymmenykset vieraille kansakunnille ja siirtää työpaikkanne ulkomaille. Siinä on teille Hommaa!

Huomiotani herättää myös tapa, jolla ’järkevyys’ on ymmärretty Uuden Suomen ”Puheenvuoro”-palstan kommenteissa. Järkevänä pidetään kaikkea asenteellisuutta, joka nousee survival-strategisesta ahdingosta ja perheiden taloudellisesta hätätilasta. ”Tyhmänä” pidetään automaattisesti jokaista, joka ajattelee esimerkiksi homoseksuaalisuudesta myönteisesti ja on tästä yhdestä asiasta eri mieltä kuin kommentaattori itse. Tämän ideologian mukaisesti myös maahanmuuton arvostelu tekee jokaisesta kaikissa asioissa viisaan, aivan niin kuin homojen puolustaminen tekee kenestä tahansa jokaisessa asiassa tyhmän.

Paha sanoa, mutta kyseistä tietä kulkien suomalaiset ihmiset ovat ennen pitkää toinen toisensa kurkussa ja tukassa kiinni samalla kun taloudelliseen kurjuuteen syylliset poliitikot livahtavat kuin koira veräjästä. Tämä tuskin rikastaa edes niitä homokammoisia, joiden tärkein ihmissuhde näyttää olevan – Tommy Tabermanin sanoin – esinahan ja sormien välinen heikko liitto.