3. tammikuuta 2011

Frederikin dismissaus näytti persujen kynnen


Ilta-Sanomat teki tänään lööppijutun siitä, että perussuomalainen puolue hylkäsi trubaduuri Frederikin ehdokkuuden. Sen sijaan lehti ei tehnyt edes vihki-ilmoituksen kokoista juttua siitä, että puolue käänsi selkänsä myös filosofille.

Silti lehdessä surtiin 65-vuotiaan lavalaulajan suulla sitä, mahtaako puolueessa riittää asiantuntevia ehdokkaita. Populismin politiikkaan luo populistinen media.

Ihmettelen muuten, miten Frederik polttaa lupauksensa mukaisesti jäsenkirjansa, sillä ainakaan minun tietojeni mukaan Perussuomalaiset r.p. ei jaa jäsenilleen painettuja jäsenkirjoja lainkaan.

Itse en paheksu popparipoliitikkojen karsiutumista. Sen sijaan paheksun sitä, että puolueella on listoillaan pilvin pimein homofoobisia ehdokkaita, kuten nyt tämäkin Hanna Mäntylä, joka vastakohtaistaa tahallaan homojen ja muiden suomalaisten ihmisten aseman lietsoakseen homokammoa ja käyttääkseen sitä ponnahduslautana eduskuntaan nousemiseen.

Hanna Mäntylä ei ole sopiva edes tämänhetkiseen ammattiinsa eli eritysnuorisotyöntekijäksi, sillä hän ei näytä ymmärtävän, että nuorten homojen ja lesbojen joukossa on paljon ihmisiä, joiden asiat ovat huonosti periaatteellisen homovastaisuuden vuoksi varsinkin siellä Mäntylän omassa vaalipiirissä, Pohjois-Suomessa. Gestapon puhetta perussuomalaiselta!

---

Jälkikirjoitus: Luettuani kaikki Uuden Suomen kolumnini kommentit, joissa kiistetään Suomessa esiintyvän minkäänlaista homofobiaa, olen ehdottoman vakuuttunut siitä, etteivät myöskään puolueen minulle antamat lemput johtuneet mistään homofobiasta vaan filosofin kertakaikkisesta typeryydestä ja kaikkia asioita koskevasta tietämättömyydestä, joka vain paljastui tämän asiakysymyksen kautta.