”Kyllä” homoavioliitoille!

Kirkkolakia uudistettaessa tulee ajankohtaiseksi kysymys homoavioliitoista, toisin sanoen siitä, pitäisikö Suomeen säätää sukupuolineutraali avioliittolaki.

Neutraaliuden hokemisesta on tullut eräänlainen klisee. Nykyään kaiken vaaditaan olevan neutraalia: sukupuolineutraalia, homoneutraalia, heteroneutraalia tai uskontoneutraalia. Olennaista onkin, missä merkityksessä neutraaliuden käsitettä käytetään. Kurjaksi neutraaliuden vaatiminen vääristyy, jos sen kautta aletaan tunkea homoja takaisin kaappeihin, niin kuin nyt on käymässä.

Nähdäkseni homoavioliitot olisivat perusteltuja rakkauden, länsimaisen liberalismin ja yksilöiden itsemääräämisoikeuden ilmauksina. Luotakoon siis maahamme sukupuolineutraali avioliittolaki, kunhan sitä ei säädetä tarkoituksena neutraloida ihmisten seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää erilaisuutta. Se olisi kuin vihollisen neutraloimista sodassa.


Miksi olisi oikein hyväksyä homoavioliitot?

1) On paljon kirkkoon kuuluvia uskonnollisia homoja ja lesboja sekä heidän läheisiään, joten kysymystä ei voida pitää ”kirkon sisäisenä” tavalla, joka luovuttaisi kaiken päätösvallan asian vastustajille. Nähdäkseni olisi oikein, että homot voisivat halutessaan avioitua kirkossa. Tätä ei kumoa se, että kaikki homot eivät näe avioliitoissa erityistä arvoa. Eivät kaikki heterotkaan näe.

2) Vaikka kirkkoa pidettäisiinkin omana tonttinaan, tuo tontti sijaitsee meidän kaikkien valtiossa. Valtio ei ole voinut hyväksyä sukupuolisyrjinnän mahdollistavaa yhdistyslakiakaan. Yhdistykset eivät saa valikoida jäseniään sukupuolen perusteella. Niinpä valtion ei pitäisi hyväksyä lakia, joka mahdollistaa sukupuolisyrjinnän eräässä keskeisessä oikeusaseman perustavassa instituutiossa.

3) Homoavioliittojen hyväksyminen parantaisi nähdäkseni avioliittoinstituution uskottavuutta. Kun avioliiton alaa laajennettaisiin, se kohtelisi ihmisiä tasavertaisemmin ja saattaisi homot muodollisesti samanarvoiseen asemaan heteroiden kanssa. Heteroiden oikeudet ja asema eivät huononisi, mutta itse avioliiton asema vahvistuisi, kun sen piiriin kuuluisi yhä enemmän ihmisiä. Iloa ja etua myös kirkolle!

4) Jos kirkko hyväksyy homot, kirkon olisi hyväksyttävä myös homojen seksuaalinen käyttäytyminen, sillä ihminen voi olla homo lähinnä käyttäytymisensä kautta. Koska avioliiton ulkopuolella ei kirkon kannan mukaan pitäisi harjoittaa seksiä, kieltämällä avioliitot homoilta kirkko pyrkii kieltämään homoseksuaalisen käyttäytymisen. Niinpä kirkko ei homoavioliittoja vastustaessaan tosiasiassa hyväksy homoja, mikä puolestaan on diskriminoivaa ja kristillisen etiikan vastaista.

5) Oikeus avioliittoon on aineeton oikeus, eli avio-oikeuden laajentaminen ei maksaisi yhteiskunnalle eikä sen jäsenille mitään. Se ei merkitsisi myöskään minkään muun ryhmän aseman huonontamista. Kyseessä on oikeus, joka ei jakamalla lopu.

6) Entä mahdolliset haitat? Jotkut väittävät, että homoavioliitoista olisi esteettistä haittaa niille sivullisille, joiden silmää asia vihloo. Tämä kärsimys lienee pelkästään imaginaarista, ja aiheuttaa yhtä suurta tuskaa kuin BMW:n perävalot.

7) Olisi aika päästä eroon rekisteröidyn parisuhteen käsitteestä. Nimitys on kömpelö ja sisältää ajatuksen, että ihmisiä rekisteröidään kuin koiria tai autoja. Nimitykseen päädyttiin vain siksi, että paremmalle suomenkieliselle nimelle eli ”virallistetulle parisuhteelle”, ei löydetty sopivaa ruotsinkielistä vastinetta.

Rekisteröity parisuhde on toisen luokan avioliitto ja saa homot näyttämään sekundalta. Asennoitumisellaan kirkko jatkaa vuosisatoja harjoittamaansa ideologista syrjintää, ja ahdasmieliset sokeroivat sanansa teologisella saivartelulla, joka on kristinuskon yleissanoman vastaista. Kyse lienee pelkästä ilkeydestä ja halusta jarruttaa yhteiskunnan ja kirkon kehitystä.

On omituista, miksi homoavioliittokysymys kiinnostaa monia heteroita niin paljon, että he tekevät asian vastustamisesta itselleen elämäntehtävän. Jotkut jopa väittävät, että asian käsittely vie tilaa muilta, heidän tärkeämpinä pitämiltään, kysymyksiltä.

Kunpa kyseessä ei olisi pelko siitä, että heteroiden omat avioliitot romahtavat, kun he huomaavat joutuvansa pohtimaan avioliittojensa tilaa homoavioliittokysymyksen myötä. Laaja vastustus osoittaa, että persuillakin on vaaleanpunainen perseensilmä.


Homoliitoille ei ole teologisia esteitä

Opiskelin muuten (yhtenä pääaineena neljästä) Helsingin yliopistossa teologiaa, ja filosofian alaan kuuluvan väitöskirjani tarkastaja oli teologisen etiikan professori, joten arvelen voivani puuttua kysymykseen myös teologian kannalta.

Miltä siis asia näyttää teologisesti? Jeesus ei ollut naimisissa, joten hänestä ei ole sellaisenaan esikuvaksi naimisiin aikoville. Mutta hänen opetuksensa puhuvat rakkauden ja ihmisten yhdenvertaisuuden puolesta.

Kristinuskon pohjana oleva Raamattu ei tullut faksilla taivaasta, vaan se on pitkällisen kirjoitus- ja toimitustyön tulos, jossa on poistoja ja lisäyksiä kuin Lissabonin sopimuksessa. Jos Raamattua käytetään lähtökohtana arkielämän yhteiskuntanormien muotoilussa, sitä olisi tulkittava hermeneuttisesti. Tämä tarkoittaa, että Raamatun normit pitäisi nähdä vastauksina niiden kirjoittamisajankohdan kysymyksiin. Kun tuon ajan maailma on kauan sitten kadonnut, myös vastausten aiempi merkitys on kadonnut.

Hermeneuttinen tulkitseminen tarkoittaa muun muassa sen pohtimista, mitä Raamatun sana merkitsee nyky-yhteiskunnassa. Silloin Raamatusta nousee esiin Jeesuksen lähimmäisenrakkauden opetus. Tämä kohoaa yli apostoli Paavalin homofoobisten mielipiteiden ja Vanhan testamentin profeettojen lausuntojen. Nuori filosofi Jeesus Nasaretilainen ei missään yhteydessä kieltänyt homoseksuaalisuutta, ja raamatuntulkinnassa Jeesuksen opettama rakkauden periaate pitääkin asettaa apostoli Paavalin ja eräiden profeettojen edustamien irrallisten ja arroganttien homokieltojen edelle. Nähdäkseni homoavioliitoille ei ole sen suurempia esteitä kuin naispappeudellekaan.

On huomattava, että sen enempää Raamatusta kuin Koraanistakaan ei ole löydettävissä sellaisia sanatarkasti sovellettavissa olevia normeja, jotka aukottomasti loisivat pohjan nykyiselle yhteiskuntaelämälle tai joita pitäisi noudattaa ehdottomasti. Jo käsky ”älä tapa” herättää kysymyksen: ”hyttystäkään, vai?”. Onkin epäjohdonmukaista, että samat tahot, jotka vaativat kirjaimellisesta Koraanin tulkinnasta luopumista, vaativat kirjaimellista Raamatun tulkintaa, vaikka sanatarkka luenta on molemmissa tapauksissa metodologisesti alkeellista.

Itse en näe homoavioliitoille teologisia esteitä, vaan esteet ovat lähinnä kirkkohallinnollisia ja taloudellisia. Kirkon konservatiivit, jotka ovat tuottavia veronmaksajia, kiristävät kirkkoa eroamisuhkauksillaan. Vähästä on silloin lähtijän usko kiinni, jos heidän täytyy siksi kävellä ulos kirkosta, että kirkko homoliitot hyväksyy.

Paljon tärkeämpi kysymys kirkon piirissä olisi se, onko seurakuntien suosima polttohautaaminen kristillisen teologian mukaista, sillä sen mukana palaa poroksi toivo ylösnousemuksesta, joka on kirkon opinkappaleista keskeisimpiä.


Homoavioliittojen vastustus ilmentää ritualisoitua aggressiota

Suomalaisen avioliiton arkkityyppi on tietenkin Uuno D. G. Turhapuron ja hänen vaimonsa suhde, ja sen vähemmän fiktiivinen vastine todellisuudessa: Matin ja Mervin ever lasting story. Tätä kuvaa mikään ei saa turmella!

Homoavioliitoista keskusteltaessa huomiota onkin herättänyt into, jolla monet eronneetkin heterot ovat alkaneet puolustaa avioliittoja. Ihmiset, jotka ovat läpikotaisin turtuneita omiin avioliittoihinsa, antautuvat tällöin puolustamaan instituutiota, josta yhtäkkiä tuleekin heidän mielipiteissään ”sakramentti”, ”tärkeiden arvojen mukainen” ja ”pyhä”!

Ja kaikki tämä ilman, että puolustelija antaisi sen enempää avioliitolle kuin kristillisille arvoillekaan mitään merkitystä omassa elämässään. Luulenkin, että nämä (näennäisesti) ”kristilliset arvot” herätetään henkiin vain homojen yleiseksi vastustamiseksi. Vaikka monet heterot homoavioliittoja jarruttaessaan ovatkin ehkä pettyneitä omiin avioliittoihinsa, he tuskin vastustavat homoavioliittoja vain siksi, että he haluavat säästää meidät vastaavalta kurjuudelta.

Kyse on tällöin ritualisoituneesta aggressiosta, toisin sanoen siitä, että homoavioliittoja koskevassa kiistelyssä vastustetaan oikeastaan homojen hyväksymistä. Avioliittoja koskeva kädenvääntö on muuttunut symboliseksi: arvomaailmoista kertovaksi.

Tietenkin myös seksuaalivähemmistöliike on tiedostanut tämän. Juuri siksi seksuaalivähemmistöliike puolestaan tavoittelee avioliittoja. Läimäytykset, jotka symbolisen diskriminaation kautta kohdistetaan homoihin, ovat niin vaikuttavia, että niiden torjumiseksi jotkut jopa liittyvät kirkkoon vastustaakseen asenteellista rasismia sisältä päin. Tavallaan myös tämä on kompleksista, sillä kristillinen avioliitto on tarkkailu- ja valvontainstituutio, jonka kautta kirkko ulottaa kontrollinsa ihmisten suhteisiin. Siksi sen penääminen on kuin anoisi palloa jalkaansa. On kuitenkin muutamia yleispoliittisia syitä, joiden vuoksi olen päätynyt kannattamaan homoavioliittoja.


Miksi puolustan homoavioliittoja?

En puhu homoavioliittojen puolesta siksi, että olisin itse kirkosta tai sen kannoista riippuvainen. Toisaalta en juokse poliittisenkaan kannatuksen perässä, kuten poliitikot, joita sitoo riippuvuus enemmistön oletetuista mielipiteistä. Syyt eivät ole myöskään henkilökohtaisia.

Olen argumentoinut homoavioliittojen puolesta pitäen asiaa kirkkoon kuuluvien homojen ja lesbojen oikeutena. Asia koskee myös useita heidän läheisiään ja sukulaisiaan ja sitä kautta hyvinkin monia ihmisiä, joten haluan edistää asiaa heidän ja koko yhteiskunnan hyväksi. Avio-oikeuden kautta ilmaistaan yleisiä asenteita homoseksuaalisuutta kohtaan, ja siksi se voi olla muutamille homoille ja lesboille iso juttu.

Jotkut kysyvät, miksi homoseksuaalisuudesta pitää puhua avoimesti ja miksi asioiden pitää olla näkyviä. Sukupuolisuus on suhde. Niinpä se on väistämättä yhteiskunnallista. Jotta voisi luoda ihmissuhteita, käyttäytymisen on oltava julkista ja avointa. Kyse on ihmisten itsetunnosta ja siitä, ettei ketään diskriminoitaisi symbolisten järjestelmien kautta.

Myös avioliitot olisi aika siirtää vapaaseen markkinatalouteen, ja jokaisen perheenisän ja -äidin kannattaisi homoliittoja vastustaessaan ajatella, mitä mieltä he olisivat, mikäli kävisi ilmi, että heidän oma lapsensa onkin lesbo tai homo.