Mennyt vuosi oli minulle todellinen kauhujen ja vastoinkäymisten vuosi. – Etteikö jokainen vuosi olisi? Koko maailma näyttää olevan sodassa minua vastaan, joten ilmeisesti kyllä.
Filosofina minun on nähtävästi oltava eri mieltä lähes kaikista aikamme trendeistä ja tendensseistä, sillä tietämättömyys vallitsee kaikkialla.
Olen eri mieltä maahanmuuton oikeutuksesta, ilmastonmuutoksen torjuntamenetelmistä ja niiden tehokkuudesta, Euroopan unionin katastrofaalisesta taloudenpidosta, Suomen valtiontalouden hoidosta ja siitä, miten verovaroja pitäisi kantaa ja mihin käyttää.
Olen eri mieltä sähköverkkojen ja muun julkisen omaisuuden myynneistä, sukupuolten valtasuhteista, seksuaalipolitiikasta – jopa sellaisista pienemmän mittakaavan asioista kuin asumisoikeuslain muutosesityksestä, metsien suojelusta ja kaivoslaista, joiden parantelussa ei ole ajateltu perustuslaillista omaisuudensuojaa ollenkaan vaan lähinnä luonnonsuojelunäkökohtia ja ulkomaisten yhtiöiden etua.
Erimielisyyteni ei johdu väitetystä
konservatiivisuudestani vaan siitä, että en ilmeisesti vastaa tämän ajan
idealistisia vaatimuksia, vaan tulevaisuuden realismia. Sen sijaan
tyhmyys on vihervasemmiston suojaväri: se ottaa kaiken annettuna, niin kuin asiat ovat joissakin viranomaismääritelmissä, EU:n määräyksissä tai muussa Ilmoituksessa.
Niin toimii entistä useammin uusvasemmistolainen yliopistotutkija tai demlalainen hallintojuristi. Ja rahaa tulee. Heille. Sitä myös menee. Meiltä.
Onneksi tuli tuo koronakriisi, joka on estänyt sosialistihallitusta toimeenpanemasta suurimpia hulluuksiaan, kun aikaa on kulunut viruksen valvontaan. Tosin kalliiksi sekin käy.
Ministeriön harjoittama tiedeterrori on pysäytettävä ajoissa
Koronakriisi ei tuonut omiin elämäntapoihini juuri minkäänlaista muutosta. Koronaa ja muita elämän arpia kroonisempi vastoinkäyminen oli mediatutkimustani Totuus kiihottaa vastaan aloitettu poliittinen ajojahti sekä tiedevaino ja teoksen pikainen sensurointi saatavilta.
 |
| Paina tästä, odota latautumista ja tallenna. |
Kaikki varmaan muistavat, miten vihervasemmiston käärmeet alkoivat levitellä teoksestani pahanilkisiä huhuja ja irrallisia otteita Twitterissä heti kirjan ilmestyttyä 8.6.2020. Valtavirran uutismedia tarttui niihin ja suurensi muutaman poleemisen katkelman sivuilleen peittääkseen teoksessa esittämäni mediakritiikin.
Kirja ja sen kirjoittaja leimattiin mediajulkisuudessa ”naisvihamieliseksi” toiveena murentaa Perussuomalaisten kannatusta sekä yrityksenä vivuta minua irti puolueesta. Vihamieliset juorut ja väärinkäsitykset levisivät mediassa kulovalkeana, ja teoksen julkaissut Suomen Perusta keskeytti sen jakelun jo kahden vuorokauden kuluttua julkaisemisesta 10.6.2020, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö laittoi pistoolin ajauspajan ohimolle uhaten noin 120 000 euron vuotuisen toiminta-avustuksen takaisinperinnällä.
Ja kaikki tämä ilman, että kukaan olisi ehtinut lukea teosta ja arvioida sitä asiallisesti – saati että minulta itseltäni olisi kysytty mitään!
Pikkusummaltahan tuo tietenkin näyttää, sillä Suomen Akatemiasta on puolestaan myönnetty 482 206 euron henkilökohtaiset apurahat Vihreiden näyttöpäätteelle Oula Silvennoiselle (Suomea jatkosodassa puolustaneiden lokaamiseen) ja 280 104 euroa Vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle (”monikulttuurisen seksuaalipolitiikan” propagoimiseen). Sosiaalipsykologi Inari Sakille Suomen Akatemia on kipannut yhteensä 1 178 062 euroa vääristelevään ja manipuloivaan historiatyöhön ja Koneen Säätiö 391 400 euroa isänmaallisten puolueiden lavastamiseen ”populistisiksi” sekä muuhun kansanvaltaista ajattelua koskevaan mustamaalaukseen.
Mutta Suomen Perustalta uhattiin viedä koko valtionapu ihan vain ministerin poliittisen erimielisyyden vuoksi ja ajatuspajan toiminnan lopettamiseksi. Lopulta (8.9.2020) ministeriö määräsi ajatuspajalta perittäväksi kirjani tuotantokustannuksiin arvioidun summan 10 200 euroa. Tutkimustukien kiistäminen julkaisun sisällön perusteella oli ennenkuulumaton hyökkäys tieteen ja tutkimuksen vapautta vastaan. Se oli todellinen aasilauman mylväys, jolla kansan valitsema ministeripoliitikko kävi tieteilijän kimppuun.
Ministeriö käytti perusteenaan väitettä, että kirjani edustaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien vastaista ”häirintää” ja ”syrjintää”, jopa ”ahdistelua”. Nettihuutajien mielestä minä muka loin vastakkainasetteluja ja puolustelin raiskauksia, vaikka tosiasiassa totesin vain, että kumpiakin esiintyy, sekä selitin, mistä ne oikeastaan johtuvat. Olisi kannattanut lukea kirjani, niin tietäisivät ministeritkin, kuinka ei pidä toimia, jotta tilanne ei pahenisi.
Lausunnon ministeriö oli tilannut yliopistonlehtori Liisa Niemiseltä, joka tunnetaan persuvihastaan ja vaatimuksestaan, että eräät perussuomalaiset kansanedustajat pitäisi sulkea puheidensa vuoksi määräajaksi pois eduskunnan täysistunnoista! Eipä näkynyt Liisa politiikan ihmemaassa seikkaillessaan ymmärtävän, mihin moinen johtaisi, mutta antoi kylläkin näyttöä siitä, miksi hänen muitakaan kannanottojaan ei pidä ottaa todesta.
Perintätoimet alulle pannut ministeri-hiihtosuunnistaja puolestaan kiitti ministeriötä ”tärkeästä päätöksestä”, johon feministilehtorin mielipide oli siirretty sellaisenaan.
 |
| Pölvästi feministiministeri kiristi ajatuspajaa ja minua tutkimustoiminnan autonomian vastaisesti. |
Törkeä päätös antaa näyttöä juuri siitä tiedepoliittisesta mielivallasta, jota olin arvostellut teokseni luvussa 17. Kriittiseen ja todelliseen tieteeseen ei pitäisi kuulua ministeriön vaatimien tarkoitusperien ”edistäminen” eikä myöskään joidenkin toisten ”eliminoiminen”, ”kitkeminen” tai ”eristäminen”, ei myöskään kiristäminen, ehdollistaminen eikä ”arvoihin” tai ”periaatteisiin” sitouttaminen, sillä juuri ne edustavat useimmiten ideologioita. Kirjani lukeneille tämän piti tulla selväksi. Sen sijaan ministeriön toiminta antaa esimerkin siitä, mitä tapahtuu, kun moukkien tietämättömyys ja reippaus yhdistyvät drakonisella tavalla.
Kyseinen perintä oli selvästi laiton, minkä olen todennut oikeuskanslerille tekemissäni kanteluissa (täällä ja täällä). Ministeriö unohti tieteen autonomian ja ylitti toimivaltansa pyrkimällä ulottamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien normit koskemaan tutkimustoiminnan sisältöjä. Jopa (kirjassa arvostelemani) professori Tuomas Ojanen joutui toteamaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajana toimiessaan, että sananvapausnäkökohtien vuoksi lautakunta ei ota kantaa julkaisujen sisältöön, vaikka ministeriö oli juuri sitä pyytänyt.
Kanteluasiakirjani kannattaa lukea huolella, sillä osoitan niissä yksiselitteisesti, että ministeriöllä ei ole valtuutusta julkaisutoiminnan suitsimiseen myöskään sopimuskäytäntöjen perusteella. Normiristiriidan esiintyessä viranomaisen asettamat oikeudettomat ehdot jäävät perustuslailliseen sananvapauteen nähden tehottomiksi.
Mikäli moinen painostus hyväksyttäisiin, sillä olisi tuhoisat vaikutukset tieteen vapauteen, kun tutkijakunta alkaisi asetella sanojaan sillä perusteella, mikä on kulloinkin istuvan hallituksen toiveiden tai normatiivisten muotoseikkojen mukaista. Tämä saisi yhteiskunnallisen totuuden katoamaan, sillä totuuden tavoittelu estyy tilanteissa, joita varjostaa sanktioiden uhka. Siksi ministeriön päätöksen kumoaminen on ehdottoman tärkeää tutkimustoiminnan ja tieteen vapauden kannalta.
Ministeri ja ministeriönsä tuskin ymmärtävät, millaista vahinkoa he ovat jo nyt saaneet kiristystoimillaan aikaan tutkijakunnan keskuudessa. Eräs filosofianprofessori sanoi minulle aikoinaan, että noiden hallinnossa istuvien kovapalkkaisten byrokraattien kanssa pitää olla varovainen, sillä he tekevät tieteen hyväksi vähiten mutta ovat meille oikeaa tutkimustyötä tekeville haitaksi eniten, ja toimillaan he osaavat tehdä kaikkien elämän vaikeaksi.Ministeriön minua vastaan tähtäämä aggressio oli punavihreiden feministien läimäytys suoraan kirjoittajan naamatauluun. Tällä tuhkatkin pesästä imuroivalla vihamielisyyden osoituksellaan ministeriö tuli osoittaneeksi, että kirjani on tieteellisesti perustellussa vastaansanomattomuudessaan vaarallinen vihervasistiselle politiikalle ja että kirjoittajalla ei saisi sen vuoksi olla sijaa yhteiskunnassamme. Ilmeisesti he yrittävät julistaa minut yhteiskunnan viholliseksi ja ajaa minut tiedepakolaiseksi maanpakoon.
Korostettakoon, että punavihreät yliopistot eivät ole milloinkaan rahoittaneet toimintaani mitenkään, vaan olen myös molemmat tohtorintutkintoni ja kaikki julkaisuni joutunut tuottamaan itse. Kun tiedepoliittinen mielivalta jatkuu nyt sensuurilla, se todellakin osoittaa vastustajieni olevan kaulaansa myöten pulassa.
”Siellä, missä poltetaan kirjoja...”
Painotan edelleen, että feminismin kritiikkini ei edustanut minkäänlaista naisvihaa. Esitin muutaman sarkastisen huomatuksen feministien nurinkurisesta vallankäytöstä ja toki myös systemaattista analyysia siitä, kuinka media ajaa monikulttuuri-ideologiaa ja maahanmuuttoa feminismin tuella. Se sitouttaa naisäänestäjiä poliittiseen vihervasemmistoon, ikään kuin vihervasemmisto omistaisi naiset.
Median ja ministeriön asennoituminen edusti eräänlaista miesvihaa, jonka objektiivisena näyttönä on kustantajaani vastaan suunnattu taloudellinen kiristys. Tuo alhainen ja matalamielinen painostus antoi synkän kuvan ”liberaaleina” esiintyvien poliitikkojen kataluudesta samalla, kun media lavasti homosta ”naisvihaajan”. Tosiasiassa naisvihaväitteet olivat heterotoimittajien kieroa ”piilokostoa”, joka kyllä kävi kaikille selväksi.
En kuitenkaan ota vastuuta muutamien erimielisten kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta ymmärtää eräitä humoristisiksi tarkoittamiani katkelmia, joilla koetin keventää muutoin tymäkkää asiaa. Heidän oma tosikkomainen ja sisällöllisesti määrittelemätön vallankumouspuheensa ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” ”edistämisestä”, ”lujittamisesta” ja ”kehittämisestä” sekä ”syrjinnän” kaikinpuolisesta ”vähentämisestä”, ”eliminoinnista” ja ”pois sulkemisesta” on filosofian näkökulmasta pelkkää metafyysistä kverulatoriaa.
Hallintodiskursiivisiin ja sisältä onttoihin julistuksiin sekä muihin kelluviin merkitsijöihin (signifiant flottant) takertuminen ilmaisee vain byrokratian tunkkaisesta umpiosta kantautuvaa huolta ja ahdistusta, joka on aina ollut tyypillistä vihervasemmiston itse itseään syrjivälle ja lamentaatioistaan sekä regressioistaan masokistisesti nautiskelevalle elämän kieltämiselle.
Alhaista oli myös kirjani silppuaminen muutamiksi lauseenpätkiksi ja niiden irrallinen esittely mediassa erillään kontekstistaan ja tarkoitusperistäni, jotka ovat hyvän tieteellisen etiikan mukaiset.
Tutkimukseni kohtelu oli henkistä pahoinpitelyä ja kirjani sensuroiminen tulos punikkifasistisesta tiedepolitiikasta, jonka seurauksena maassamme poltetaan jo tieteellisiäkin julkaisuja eräänlaisen kirjaholokaustin merkiksi.
Vaikuttaa todellakin, ikään kuin minulla ei olisi olemassaolon oikeutusta missään, vaan kaikkialla missä jotakin sanon, vihervasemmiston raivopäät yrittävät sabotoida, sensuroida, mustamaalata ja tuhota kaiken, minkä saan aikaan. Nyt he tulivat verivanojeni perässä väliaikaiseen turvasatamaani Suomen Perustaan, jonka reagointi oli puolestaan taloudellisen painostuksen edessä ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää eikä poliittisesti toimivaa. Myöskään perussuomalaisten on mahdotonta samanaikaisesti puolustaa sananvapautta ja kävellä sensuuria vaativien miinaan.
Väitän edelleen, että teokseni on älyllisintä, mitä tässä maassa on tällä vuosituhannella julkaistu, vaikka (tai koska) se hallituksen mielestä on huonointa ja perussuomalaisten näkökulmasta epätarkoituksenmukaista. Minä en kuitenkaan ole mainostoimisto enkä kansanviihdyttäjä vaan tavoittelen filosofisia totuuksia, ja myös useimmat perussuomalaiset hyväksyvät sen.
Media yritti kylvää epäsopua
Olen varma, että jokainen perussuomalainen joutuu vuorollaan poliittisten vastustajiensa tai median grillattavaksi. Minuun kohdistettu paskamyrsky vain oli poikkeuksellisen sakea, sillä siten media pyrki peittämään omat paheensa ja valheensa sekä rakentamaan minusta olkiukon julkista murjontaa varten. Myös perussuomalainen puolue pakotettiin vastaamaan median syötteisiin ja median levittämiin pahanilkisiin näkemyksiin minusta ja kirjastani, ja siksi myöskään puoluejohdon kannanotot eivät voi antaa todellista kuvaa heidän mielipiteistään ja tutkimuksestani.
Asiaa ei lievittänyt se, että minulle ei myönnetty televisiossa eikä muualla valtavirtamediassa sekuntiakaan lähetysaikaa, vaan toimittajat keskittyivät kiskomaan vastauksia vain kirjaani lukemattomalta puoluejohdolta, jonka ei sivumennen sanoen pidä eikä tarvitse päättää siitä, mitä minä sanon tutkimuksessani.
Kysymällä puheenjohtajistolta, ”voiko tämmöinen ihminen olla Perussuomalaisten ehdokkaana” Yleisradion A-studion toimittaja Katri Makkonen pyrki nähtävästi 15.6.2020 päättämään jopa vaalikelpoisuudestani ja koetti siten takavarikoida sananvapauden ohella myös kansalaisen erään perusoikeuden, toisin sanoen mahdollisuuden osallistua vaaleihin ehdokkaana ja toisten oikeuden äänestää tämmöistä ihmistä. Syytös oli suora ja persoonaan käyvä, ja se uskotteli, ikään kuin ihmisessä olisi jotakin vikaa.
Turbulenssi oli kovaa, sillä tutkimukseni pitää kutinsa väiteainekseltaan ja todistelultaan. Sammutetuin lyhdyin vaaleihin menevien ei kannata kuitenkaan iloita ennenaikaisesti, sillä myös te joudutte ottamaan vastaan median lyönnit, mikäli vähänkin kynnelle kykenette. Leimaaminen ja väärän tiedon levittäminen aloitetaan valtamediassa heti, kun ilmaisette periaatteellisen erimielisyytenne suhteessa vihervasemmistolaiseen ja monikulttuuriseen arvokonstituutioon. Ja juuri sen minä tein, juurta jaksaen.
Miten perussuomalaisten pitäisi suhtautua hyökkäyksiin?
Vastalauseista ei pidä kuitenkaan hätkähtää. Puolueen pitäisi koota rivinsä ja asettua kulloinkin hiillostusvuorossa olevien tueksi eikä tarttua itse vartaan kampeen. Sillä sitä vastustajamme toivovat, ja ulkoisella painostuksella kansallismielisten keskuuteen on saatu kaikkialla Euroopan maissa lietsottua hajaannusta ja eripuraa, joka vie vaikutusvaltaa. Jokainen korvennettava on vuorollaan tämän taktiikan uhri, ja siihen pitää reagoida yhteistuumin eikä potkimalla.
Oletan, että monet muutkin perussuomalaiset ovat sanoneet joskus jotain jonkun mielestä sopimatonta, mutta siitä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) heistä on tullut kelpo poliitikkoja. Mitä poliittiseen pragmatiikkaan tulee, olen yleensä asettanut puolueen edun oman etuni edelle ja filosofian edun virkaurani edelle, enkä siksi ole saavuttanut kummoisia muodollisia asemia.
Median pyrkimys skandalisoida tutkimukseni osoitti, että toiminnallani näyttää olevan yllättävän suurta vaikutusvaltaa. Samoin se osoitti, että valtamedian asema on perin heikko, sillä se ei kestä vähäisintäkään kyseenalaistamista.
Myöskään mediatutkimukseni merkitystä ei pitäisi ratkaista kritisoimissani medioissa. Se olisi hullunkurisinta, mitä missään arviointiprosesseissa on nähty. Mediatutkimukseni mediapalautteille on nyt kuitenkin annettu ”lähteistettyjen arvioiden” rooli infosodan ytimessä, Wikipediassa.
Olen saanut kirjastani paljon palautetta arvovaltaisilta tahoilta, tosin yksityisesti ja varustettuina maininnoilla, joiden mukaan nämä kehujat eivät uskalla puolustaa teostani julkisesti tiedepoliittisen vainon pelossa. ”Tabu tarttuu” -ajattelu on tehnyt kirjani välttelystä samanlaista magiaa kuin on vertaisarvioinnin mukainen oikeutuksen pyytäminen omilta vastustajilta. Se puolestaan nojaa uskomukseen, että yhteiskuntatulkinnat muuttuvat kuin taikaiskusta ”tosiksi”, kun ne on hyväksytty kilpailevien paradigmojen puoluetoimistoissa – ja vaikka ne piloille pyöristeltyinä antaisivat läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä filosofi itse ajattelee.
Ainoa tieteellisellä vastuulla varustettu professoritason julkinen arvioija on ollut emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoitti aiheesta blogissaan. Perussuomalaisten naisten ymmärtäväisyydestä puolestaan näyttöä antoi Johanna Sirén-Kaplas omassa blogissaan. Molemmat pyytämättä ja yllätäen. Kiitokset heille.
Korostan lisäksi, että teokseni mustamaalaaminen arvioilla ”laadunvarmistuksen pettämisestä” oli vääristelevää, sillä otin käsikirjoitusta lukeneiden huomautukset pääsääntöisesti huomioon ja suorastaan lisäsin marginaaliin kirjoitettuja täydennyksiä teokseen. Ja tämän sanon kiitollisena, sillä ne olivat hyviä. Olen myös sitä mieltä, että teokseni taitaa olla laadukkaampi kuin mikään varmistus.
”Korjaaviin toimenpiteisiin ryhtyminen” Suomen Perustassa oli puolestaan epäviisasta median ja ministeriön myötäilyä. Se edustaa noloa moraalisäteilyä ja alistumista tanssimaan vastustajan pillin mukaan: tuloksena turhaa itseruoskintaa.
Oikea reaktio olisi ollut: korjatkoon valtamedia ja vihervasemmistolainen hallinto omaa toimintaansa. Jäävuorta kun ei pidä törmäyskurssilla väistää, vaan vähemmän vahingollista on ajaa keula edellä päin. Myös yhden hitin ihme, kuninkaallinen postilaiva Titanic, upposi mediapaineen vuoksi: jotta herra Ismay saisi etusivun juttunsa. Lopulta myöskään sähköttäjä ei saanut viestejään perille.
Jokaisen pitäisi sekä mediassa että ministeriössä ymmärtää, että filosofisen tutkimustoiminnan ihanne ei ole normien noudattaminen eikä poliittisen soveliaisuuden tavoittelu vaan niiden kyseenalaistaminen. Filosofian ei pidä perustua toiseudenvaraiseen riippuvuuteen, sillä riippuvuus on vapauden ja totuuden vihollinen. Tieteen ja politiikan ihanteet ovat erilaiset, eikä tutkimuksia pitäisi arvioida poliittisin perustein. Tiedettä ei pidä kriminalisoida, eikä erilaisten näkemysten esille asettaminen politiikassa vapaasti kilpailtaviksi ole mikään rikos.
Sellainen ministeri, joka pyrkii pamputtamaan tieteilijöitä poliittisilla vaatimuksillaan, ei ole ymmärtänyt tieteestä mitään. Pahoittelen, että omilla toimillaan media ja ministeriö ovat tulleet julistaneiksi avoimen sodan kriittistä filosofiaa, tutkimustoiminnan vapautta ja sananvapautta vastaan.
Sensuurin oire: filosofialle pitää hakea oikeutusta oikeuskanslerilta
Oikeuskansleri on nähtävästi päättänyt lukea hänelle toimittamiani kanteluasiakirjoja (täällä ja täällä) vuodenvaihteen yli. Tuekseni esitän myös EY:n tuomioistuimen ratkaisun C-274/99, jossa on korostettu sananvapauden merkitystä seuraavasti:
”Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.”
Tässä lauselmassa on selkeästi ilmaistu kansalaisten oikeus myös sellaiseen argumentaatioon, joka voi olla jonkun toisen tahon tai yhteiskunnan kannalta epäsopivaa tai häiritsevää.
Sen sijaan ministeriön minua ja ajatuspajaa kohtaan harjoittama taloudellinen ehdollistaminen, kiristys ja rahoituksen takaisinperintä ovat sananvapauden ja yhdenvertaisuuden rikkomista sekä tiedepoliittista syrjintää, joka ei ole hyväksyttävää sen enempää juridiikan kuin tutkimusetiikankaan näkökulmasta.
Nämä lait ja tieteenihanteet ovat olemassa siksi, etteivät ministerit tai
virkamiehet voisi kukin vuorollaan määritellä sitä, mikä on hyvää, totta, oikein
ja tiedettä. Yleensäkin ajatus, että valtiovallalla olisi oikeus päättää siitä, mitä kansalaiset saavat ajatella ja viestiä toisilleen, on filosofian näkökulmasta mielipuolinen.
Toivon tälläkin lausumallani helpottavani oikeuskanslerin työtaakkaa ja hänen voivan ratkaista asian pikaisesti, ennen kuin kirjajulkaisuni ministeriön panttaustoimista johtuen vanhenee. Tosin tällöin sen arvo tiedepoliittisen diskriminaation muistomerkkinä nousee.
Vastustajieni moraaliseksi tappioksi totean silti, ettei kirjaani sen syrjintä klassikoksi tee, eivätkä ansiot siten kuulu kirjarovion sytyttäjille. Historiaan teokseni jää varmasti, mutta mikäli se muistetaan eikä ainoastaan unohdeta siellä, johtuu tulos yksinomaan sisällöstä, jonka jokainen uusi päivä osoittaa entistä oikeaan osuvammaksi.
Toivon myös Suomen Perustan jatkavan kirjani jakelua, sillä panttaaminen on väärin lukevaa yleisöä kohtaan ja muodostuu pitkän päälle kertomukseksi aikaamme varjostavasta brezhneviläisyydestä.
Historiasta puheen ollen, ne jotka menneisyyttä tuntevat, voinevat havaita kirjani käsittelyssä yhtymäkohtia monarkioiden kukoistuskauteen liittyviin skandaaleihin, jolloin monilta filosofeilta pudotettiin pää ihan vain vallasväen pyyteiden vuoksi. Nykyisen vihervasemmistolaisen hoviväen pyrkimys määritellä ”yhteiskunnallinen totuus” tuo elävästi mieleen myös vallankumoukset, joissa oppineiden haaveet korvattiin rahvaan mielikuvituksen houreilla.
Aiheesta aiemmin
Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin
Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden
Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori
Sensuuri on murha ja minä olen uhri
Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla
Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa
Mitä on tieteen medioituminen?Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta
Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan
Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla
