Hävittäjähankkeen ensimmäinen ilmapudotus: Tähtäimessä väärä tieto

Hornet-hävittäjien korvaamishanke on edennyt pitkälle, ja eduskunnan on tarkoitus tehdä asiasta päätös vuonna 2021. Prosessin tietopyyntövaihe ja ensimmäinen tarjousvaihe ovat ohi, kun tarjousten määräaika umpeutui 31.1.2019.

Hävittäjien korvaamisesta liikkuu kuitenkin ilmatilassamme paljon epämääräistä ja väärää tietoa, joista esimerkkejä täällä ja täällä. On ehdotettu, että prosessi peruttaisiin ja käytössä olevien koneiden elinkaarta jatkettaisiin kymmenellä vuodella.

Ajatus saattaa näyttää houkuttelevalta poliitikkojen näkökulmasta, niin kuin säästötoimilta vaikuttavat keinot yleensäkin. Ehdotuksissa voi houkuttaa myös mahdollisuus viivyttää hankintaa teknisen murroskauden yli, sillä koneiden häiveominaisuudet ovat vasta kehitteillä. Tuotannon laajetessa myös ainoan tutkassa näkymättömän koneen hinta voi halventua.

On myös mahdollista, että häiveominaisuuksien etulyöntiasema pystytään murtamaan tunnistamalla koneet infrapunajäljittimillä suihkuvirtauksista. Näin sijoitus häivekoneeseen voi osoittautua hukkainvestoinniksi.

Koneiden välisen evaluaation suorittaminen on joka tapauksessa asiantuntijatehtävä. Poliitikot voivat arvioida hankkeen ajoitusta, rahoituksen määrää ja vaihtoehtoja. On kuitenkin selvää, että HX-korvaushanketta ei voida eikä pidä lykätä.


Miksi Hornetit on korvattava?

Puolustusministeriön ”Esiselvityksessä Hornet-kaluston korvaamisesta” (2015) todettiin, että käytössä olevan kaluston suhteellinen suorituskyky heikkenee. Varaosien saanti vaikeutuu tuotannon lopettamisen myötä. Elektroninen päivittäminen kallistuu ja jää entistä harvempien kontolle eikä onnistu uusimpien ohjusaseiden käyttönottamiseksi koneissa.

Nykyisen konekannan tekohengittäminen Yhdysvalloista, Sveitsistä, Kanadasta tai Australista ”purettavilla osilla” olisi vaikeaa. Sveitsi joutuu itse jatkamaan koneidensa käyttöä, kun kansa hylkäsi hankintaesityksen kansanäänestyksessä. Kanada puolestaan elvyttää vanhaa konekantaansa kaupallisen kiistan takia, joka sillä on Yhdysvaltain kanssa.

Elinkaaren jatkamisesta tulisi niin sanottua ”kallista säästämistä”, ja koneiden korvaaminen olisi edessä lopulta kuitenkin.

HX-korvaushankkeen perusaksioomista poiketen on esitetty, että Suomessa ei lainkaan tarvittaisi nykyisenkaltaista ilma-asetta ja että ilmatorjunta riittäisi. Maasta tapahtuva ilmatorjunta on kyllä kustannustehokasta mutta ei korvaa hävittäjäkalustoa. Kaupunkilegenda maajoukkojen varustamisesta ”olalta laukaistavilla ilmatorjuntaohjuksilla” ei vastaa kysymykseen, millä tavoin suoritettaisiin rajavalvontaa ja kuinka estettäisiin vieraan vallan asevoimia toimimasta ilmatilassamme.

Määritelmällisesti katsoen maasta tapahtuva ilmatorjunta on aivan eri asia kuin ilmatilanhallinta tai ilmaherruuden ylläpito. Jos ilmapuolustus jätettäisiin pelkän ilmatorjunnan varaan, vihollinen olisi jo päässyt ilmatilaamme. Hävittäjäkoneilla mahdollistetaan puolustuksellinen vastailmatoiminta, eli vihollisen pitäminen poissa, ja hyökkäyksellinen vastailmatoiminta, jolla viitataan toimintaan vastustajan kohteiden lähellä.

Koneiden suorituskyky olisi siis korvattava täysimääräisenä. Juuri tästä asiasta on selvityksen pohjalta yksimielisyys. Hävittäjien tarpeellisuudesta saatiin näyttöä esimerkiksi vuoden 2014 rajaloukkausten yhteydessä, jolloin osoittautui, kuinka väärässä kauppaa arvostelleet tahot olivat, etunenässä Heikki Hiilamo (vihr.) teoksessaan Aavelasku (1994). Kirjoitin aiheesta täällä.


Hankintamääristä kohiseminen on turhaa

Julkisuudessa on puhuttu paljon koneiden lukumäärästä. On kiinnitytty hankintamäärään ja pidetty sitä suoraan verrannollisena kaupan arvoon. On vaadittu koneiden vähentämistä säästötoimena. Tosiasiassa pienempi määrä voi olla kalliimpikin kuin suuri määrä, ja suuri määrä ei välttämättä ole tehokkaampi kuin pieni määrä.

Vertailua vaikeuttaa se, että koneet ja niiden järjestelmät ovat hyvin erilaisia ja vertailukelvottomia. Evaluaatiota on sanottu vaikeammaksi kuin edellisellä kerralla, jolloin hankinnasta päätettiin vuonna 1992.

Julkisuudessa on myös virheellisesti tai väärinkäsitysten tuloksena esitetty, että puolueemme Perussuomalaiset olisi esittänyt hankittavaksi vähemmän kuin 64 konetta. Tämä ”tieto” on päätynyt muun muassa Wikipediaan. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kiistänyt ja kumonnut kyseisen väitteen.

Kysymys on alun alkaen suorituskyvyn korvaamisesta täysimääräisenä, ja se voi olla mahdollista pienemmällä tai suuremmallakin konemäärällä. Määriin kiinnittyminen on harhaanjohtavaa, sillä ilmapuolustus on kompleksinen järjestelmä, jossa on kyse myös maa- ja merivoimien yhteistoiminnasta, tietojen vaihdosta, maalinosoittamisesta ja koneiden sensorointitoiminnoista sekä vihollisen johtamisjärjestelmien häirintätoiminnoista osana toiminnan kokonaisuutta.

Totta on se, että tarjouspyyntö on jätetty 64 koneesta. Tämä johtunee siitä, että jostain määrästä pyyntö on jätettävä, kun ei voi olla tarjousta ilman määrää.

Tekninen evaluaatio on käynnissä, tarjouksiin pyydetään täsmennykset (tinkimisvaihe) ja konetta testataan Suomessa lähiaikoina. On mahdollista, että määriin tehdään arvioinnin ja tarjousten pohjalta muutoksia. Joka tapauksessa Puolustusvoimien tarkoitus on esittää hallitukselle yhtä konetyyppiä, koulutuspakettia ja laitteistoa. Hallituksella on poliittinen mahdollisuus ja oikeus päätyä toiseenkin valintaan ja esitykseen eduskunnalle, ja päätöksen hankinnasta tekee eduskunta.

On harhaanjohtavaa luoda asiasta sellaista kuvaa, että Perussuomalaiset olisi puolueena jotenkin maanpuolustusvastainen tai laittamassa kapuloita kalliin mutta välttämättömän hankinnan rattaisiin.

Perussuomalaiset asennoituvat maanpuolustukseen myönteisesti, ja puhuin aiheesta viime torstaina Radio Vapaan Suomen ohjelmassa, jossa aiheena oli turvallisuuspolitiikka. Käsittelin samassa yhteydessä myös Nato-kysymystä, ja ohjelman voi katsella täältä (hävittäjähankinnoista noin alkaen kohdasta 59:00).





Politiikka mukana sekä kauppapolitiikassa että puolustuspolitiikassa

Virallisten kannanottojen mukaan HX-hankkeessa ei ole ennakkosuosikkeja, mutta joitakin vihjeitä hankintasuunnasta antaa se, että nykyisiin Hornet-koneisiin ostettiin pitkien neuvottelujen tuloksena Yhdysvaltalaisia JASSM-risteilyohjuksia, joita ei ainakaan toistaiseksi saada kiinnitetyiksi muihin kuin Yhdysvalloissa valmistettuihin koneisiin.

On tietenkin mahdollista, että kyseisten ristelyohjusten elinkaari päättyy jo ennen uusien koneiden käyttöönottoa. Kaupan arvo oli noin 185 miljoonaa, jolla saatiin hankituksi 70 ohjusta. Koska hankintahinta oli itse konekauppaan verrattuna vaatimaton, tämä aiempi asehankinta ei välttämättä determinoi sitä, mistä koneet hankitaan.

Joka tapauksessa asehankintasopimus on aina eräänlainen liittolaissopimus, joka luo vähintään moraalisen velvoitteen tukitoimiin myös konfliktin aikana. Siksi on viisasta arvioida myös hankinnan ilmansuuntaa oikein, eikä aseita koskaan kannata ostaa taholta, jonka kanssa on vaara päätyä konfliktiin.

Myös kauppapolitiikka näyttelee asiassa suurta roolia. Monella maalla olisi intressi saada tekninen projektinsa rahoitetuksi myymällä hanke mahdollisimman moneen maahan. Ostajalla puolestaan on intressi vastakauppoihin, joista eduskunta tulee varmasti keskustelemaan paljon.

Tilanne on kuitenkin muuttunut olennaisesti viime hankinnasta. Puolustusvoimien ulkomailta tekemissä suurissa materiaalihankinnoissa edellytettiin eduskunnan vaatimuksesta vastakauppoja, ennen kuin eduskunta päätyi rajoittamaan omaa valtaansa julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetulla lailla (1531/2011). Se jouduttiin säätämään EU:n puolustus- ja hankintadirektiivin (2009/81/EY) perusteella.

Suomella ei ole enää myöskään teollisen yhteistyön velvoitetta. Vaikka Suomella on nyt direktiivin mukainen velvoite kilpailuttaa puolustus- ja turvallisuushankintansa, on maallamme EU:sta säädetyn sopimuksen 346 artiklan perusteella oikeus poiketa direktiivin määryksistä ja toteuttaa valtion turvallisuuden kannalta keskeiset hankintansa niin sanotusti kansallisin menettelyin. Tällaisissa yhteyksissä teollisen yhteistyön mahdollisuus on olemassa, ja velvoite voidaan antaa.

Konetyypin hankintaan vaikuttavat olennaisesti myös muut poliittiset tekijät, kuten kysymys siitä, kuuluuko Suomi tulevaisuudessa Natoon vai ei, ja mikä on suhteemme naapurimaahamme Ruotsiin. Koneiden rooli kansallisen puolustuksen kartoilla on nimittäin erilainen kuin se olisi osana Naton strategiaa tai esimerkiksi Ruotsin kanssa hiottavaa strategiaa. Koneiden valintatehtävä ei siis säästä myöskään poliitikkoja ulko- ja turvallisuuspoliittiselta pohdinnalta ja työltä.

Ilmavoiminen entinen koelentäjä Jyrki Laukkanen on arvioinut, että Suomi ei tarvitsisi F-35-häivekonetta, joka on tarkoitettu ensilinjan hyökkäyskoneeksi ja jolla on tarkoitus lentää vihollisen ilmatilassa tulematta havaituksi. Hänen mielestään Suomelle sopisivat parhaiten Saab JAS Gripen E, Eurofighter Typhoon tai Boeing F/A-18 Super Hornet.

Valvontatehtävissä, joissa ei ole ensisijaisesti tarkoitus hyökätä minnekään, voi puolestaan olla hyväksikin, että läsnäolo näkyy ja kuuluu – ellei sitten ajatella, että näkymätön kone on ”aina paikalla”.

Jos F-35-koneet saataisiin Norjan maksamaan kappalehintaan, 64 koneen hankintahinnaksi tulisi noin 9 miljardia, ja hankinta sopisi budjetin raamiin. Norja on toisaalta osallistunut hankkeeseen alusta asti maksaen sen kehittelykustannuksia. Koneiden käyttökulut venyvätkin sitten Gripenin noin 7 000 euroa maksavasta lentotunnista aina F-35:n noin 26 000 euron tuntumaan.

Poliittinen kysymys on, onko näin valtaviin ylläpitokuluihin varaa siltikään, vaikka puolustusbudjettia on tarkoitus kasvattaa nykyisestä noin 3 miljardista 4,5:een vuoteen 2022 mennessä.

30 vuotta on joka tapauksessa nykyisille koneille kelpo ikä, ja uusien pitäisi olla toimintakykyisiä aina 2050-luvulle asti, joten kyseessä on joko investointi hyväksi koeteltuun tekniikkaan tai pitkälle tulevaisuuteen.

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaana tuen Puolustusvoimien hävittäjähankintaa siinä muodossa kuin asiantuntija-arvioinnin perustella katsotaan hyväksi, kunhan suunnitellussa kustannuskehyksessä (7–10 miljardia) pysytään.

Kirjoitin aiemmin asiasta jutussani ”Häivähdys hävittäjähankinnoista”.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki