7. marraskuuta 2016

Mistä Guggenheimin kenkä puristaa?


Muutamissa arvioissa on antauduttu epäilemään, että syynä Guggenheim-museon vastustamiseen Suomessa olisi säätiön ja taidelaitoksen ”ulkomaalainen nimi”. Näkemys sisältää oletuksen, että kritiikki johtuisi epäluulosta toimijan vierasperäistä taustaa kohtaan. Yhtä hupsua olisi väittää, että Guggenheimin kannatus puolestaan johtuisi pelkästä vieraskoreudesta tai häpeästä sanoa ”kiitos, mutta ei kiitos”.

Kyseisenlaiset selitykset himmentävät sen, mistä kannatuksessa ja vastustuksessa oikeasti on kyse. Epäily antaa tosin aavistuksen siitä, että kiista liittyy kannattajien ja vastustajien sosiaaliseen taustaan. Sitä kuvastaa myös voimasuhteiden jakautuminen oikeisto–vasemmisto-akselilla niin, että porvaristo kannattaa, kun taas vasemmisto ja perussuomalaiset vastustavat. Tällöin olisi pääteltävä, että kiista on vahvasti symboloitunut: sen kautta esitetään syvästi vertauskuvallisia kannanottoja siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei, ja kiistalla on puhutteleva sosiaaliluokkastrateginen ilme.

Tosiasiassa kyseiset imaginaariset seikat eivät ratkaise asiaa. Kyse on karkeasti ottaen kahdesta muusta: rakentamispolitiikasta ja rahasta.

Etelärannan tontti ja koko Eteläsataman uudelleen suunnittelu (toisin sanoen Kirjava Satama -kilpailusta alkanut ja nykypisteeseen edennyt kokonaishanke) on kaupungille ja valtiolle valtava ongelma. Pulmana on, mistä saada paikalle tarpeeksi arvokkaan oloisia rakennuksia, kun mitään halpahallejakaan siihen ei sopisi pökätä.

Maamme on pääomaköyhä, eikä mistään tunnu löytyvän resursseja investointeihin. Niinpä poliitikot tarttuvat ehdotukseen, jossa yksityistä rahoitusta on edes jonkin verran tarjolla, jotta kaupunkiamme saataisiin kehitettyä ja rakennettua.

Tällä tavoin rakennettiin aikoinaan myös Kampin kauppakeskus, jonka omistajaksi tuli yksityisen britti-investoijan lisäksi The Royal Bank of Scotland (ja hyvä sijoitus se olikin, kun arvo nousi sata miljoonaa parissa vuodessa). Minun puolestani Guggenheim voidaan mainiosti rakentaa yksityisellä ja tarvittaessa ulkomaalaisella rahoituksella. Operationaalisiin toimintamenoihin valtio ja kunta voisivat osallistua, mutta vain samassa mittakaavassa kuin muidenkin museoiden pyörittämiseen.

Sen sijaan rakentamiskulujen kattamiseen ei valtion tai kunnan tule lähteä mukaan myöskään velkojen takaajana, koska siitä voi koitua lasku, joka on suurempi kuin Suomen kaikkien museoiden yhteenlasketut menot vuodessa. Rahan ratkaisevasta roolista kertoo se, että oikeisto ja vasemmisto ovat löytäneet toisensa juuri tämän talouskuvion ympäriltä. Sekä Wille Rydman että Paavo Arhinmäki ovat kaivelleet esiin papereita, joissa julkisen rahoituksen osuutta on pyritty naamioimaan ”yksityiseksi”.

Jo sitäkin on ihmetelty, miksi valtionyhtiöt ylipäänsä ovat Guggenheimin rahoittamisessa mukana. Selitys on kuitenkin yksinkertainen. Esimerkiksi Finnairilla on matkailualan toimijana asiassa suuret intressinsä, samoin kuin Eteläsatamasta liikennöivillä laivayhtiöilläkin.

Helsinki on Kaukoidän-matkailijoiden reitillä ja yksi liikenteen solmukohta Euroopan ja Aasian välillä. Monet ovat huomanneet, että ruotsinlaivojen nykyisistä matkustajista huomiota herättävän suuri osa on Kaukoidästä saapuneita ja ohitse kulkevia välilaskun tekijöitä, jotka Euroopassa käydessään poikkeavat myös Helsingissä ja Tukholmassa. Tämän merkiksi Katajanokalla on pyörinyt jo muutaman vuoden ajan Finnairin maailmanpyörä. Ei siis ihme, että Finnairissa ollaan kiinnostuneita Guggenheimista, josta toivotaan turistirysää aasialaisille tai Euroopasta Kaukoitään suuntaaville turisteille.

Guggenheimia ei pitäisi tendenssimäisesti kannattaa eikä vastustaa, vaan asia pitäisi nähdä laajemmassa viitekehyksessä. Tontille olisi syytä rakentaa jotakin näyttävää ja monumentaalista, mutta rakentaminen pitäisi rahoittaa samaan tapaan kuin Jätkäsaaren tornihotelli: yksityisellä pääomalla. Tällöin ei ole väliä sillä, tuleeko rahoitus ulkomailta, kun valmista rakennusta itseään ei voida kuitenkaan rohmuta täältä ulkomaille (sillä kurjalla tavalla, jolla työpaikat ja pääomat ovat kaikonneet Suomesta).

Omasta mielestäni olisi hyvä, että Eteläsataman rakentaminen saataisiin näin käyntiin. Sen sijaan aiotun suuruisilla taloudellisilla velvoitteilla kaupunkia tai valtiota kohtaan ei hankkeeseen pidä edelleenkään lähteä.

Aiempi analyysini hankkeen taustoista tässä.

P. S. Mitä tuohon nimiasiaan tulee, ei Guggenheim ole muuta kuin pelkkä nimi, ja museotoimintansa arvo on lähinnä sen brändissä. Voitaisiinko paikalle rakentaa täsmälleen suunnitellun kaltainen pytinki, joka nimi olisi Virtasen taidemuseo?