Sdp:ssä valitaan jo pääministeriä

Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko esitti tänään lehdessään, että toimittaja-kansanedustaja Timo Harakalla olisi paikka ryhtyä Antti Rinteen haastajaksi Sdp:n ensi helmikuun puheenjohtajavaalissa. Hän pitää Harakkaa jäljellä olevista ilmeisesti sopivimpana. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman saateltiin puhujalistapuliveivauksensa vuoksi sivuun, ja Tuula Haatainen hyppäsi suosiolla vaihtoaitioon.

Kyynärpäätaktiikka ja johtajuuden puute kertovat Sdp:ssä aivan samasta kuin kokoomuksessakin. Ei ole isäntää talossa, ja siksi Suomen asiat ovat kuin Turmiolan Tommin tuvassa. Vanhoja puolueita rasittavat sisäiset vallankäyttöongelmat, joista yhden esimerkin tarjosi kokoomuksen viimekesäinen palatsivallankumous. Ongelmien syy on siinä, että nämä konsensuspuolueet edistävät EU-vetoista maahanmuuttoa ja yhteiskuntamme monikulttuuristamista, jota kansa ei halua.

Timo Harakasta ei ole puheenjohtajaksi, koska Harakka on Harakka. Hän ei ole johtaja-ainesta ensinkään. Hän kuuluu samaan kategoriaan kuin kaikenlaiset Pekka Saurit, Jyrki Kasvit ja muut idealistiset villatakkimiehet.

Huuskon esiin nostama Tytti Tuppurainen taas on tyttöjen suosikki ja siksi ehkä uskottava ehdokas naistenpuolue Sdp:ssä. Mutta mitään näyttöä poliittisen järkilinjan vedosta ei ole kenelläkään edellä mainituista. Huonojen haastajien valitseminen ehdokkaaksi on hyvä keino varmistaa voitto istuvalle puheenjohtajalle, joka potee täydellistä neuvottomuutta.

Minä en ole huolissani demarien asioista enkä menestyksestä, koska puolue on näköalaton ja sen jäljellä olevat kannattajat menneen maailman miehiä. Sdp:n puheenjohtajavalinta kiinnostaa vain siksi, että Sdp:stä povataan seuraavien eduskuntavaalien voittajaa ja sitä kautta pääministeripuoluetta. Sdp:n ainoa mahdollisuus palata takaisin hallitusvaltaan on siinä, että siitä voi tulla kostopuolue: köyhtyneen kansan keino maksaa potut pottuina istuvalle oikeistohallitukselle, joka ei kuitenkaan ole syy kansan kurjuuteen.

Demareja äänestetään vain sen vuoksi – ja ehkä myös siksi, että kansa on unohtanut, millaista politiikkaa demarit vallassa ollessaan tekivät. Juuri he velkaannuttivat Suomea, vaativat sananvapauden rajoituksia, peräsivät lisää haittamaahanmuuttoa, junailivat sosialistisia järjestöjyriä julkisiin virkoihin ja harjoittivat suomalaisten ihmisten syrjintää. Ritva Viljanen, Johanna Suurpää ja Jutta Urpilainen osoittautuivat todellisiksi kansanvihollisiksi kiljuessaan Suomeen lisää maahanmuuttoa ja vaatiessaan kriitikoiden saattamista giljotiinin terän alle.

Ei kiitos.