Britannian long kiss goodnight – Fixit-valo vihreänä

Ison-Britannian pitkät jäähyväiset Euroopan unionista osoittavat EU-maille erään tärkeän asian. Kaikkien EU-maiden pitäisi laatia etukäteen valmiiksi selvät säännöt sekä euroalueesta että EU:sta eroamiselle ja neuvotella siltä varalta puitesopimus jokaista maata varten. On hullunkurista, että mikään maa on ylipäänsä liittynyt Euroopan unioniin tietämättä, millaiseen silmukkaan päänsä pistää.

Koskaan ei pitäisi tehdä kauppaa ilman, että tiedetään hintaa, mutta EU-jäsenyyden kanssa niin on tehty – jokaisessa maassa. Myös Suomelle valitetaan koituvan Ison-Britannian erosta kipeitä kustannuksia. Tätä se on kansainvälisyys, ystävyys ja yhteistyö. Kurjasta sopimuksesta ei näytä pääsevän eroon edes kansanäänestyksen kautta, kun paikallinen oppositio ja EU hiertävät kivenä kengässä. EU hiillostaa brittejä varoitukseksi muille EU-eroa suunnitteleville.

Brittiläinen oppositio todennäköisesti nujertuu konservatiivien viime viikolla saamaan selvään vaalivoittoon. Tällä tavoin Iso-Britannia päässee lopultakin toteuttamaan eronsa. Kansan tuki istuvalle pääministerille Boris Johnsonille oli reilu, ja näin toimii demokratia.

Mediassa paheksuttiin paljon Johnsonin toimeenpanemaa istuntotaukoa, jolla hän keskeytti parlamentin toiminnan alkusyksyllä. Ylen toimittaja moitti häntä ”populistisesta vedosta, joka olisi kuin Boris Johnsonin sankarin, Winston Churchillin, vastustajien toisen maailmansodan aikaisten vastustajien pelikirjasta”. Kun Johnson koettaa ajaa läpi kansan jo aiemmin äänestyksessä päättämän brexitin, kyse on todellisuudessa vain kansanvallan toteuttamisesta, kun taas päätöksen jarruttamisessa, filibusterissa ja muussa puliveivaamisessa on ollut kyse demokratian ylenkatsomisesta.

Britannian parlamentin toimikausi on viisi vuotta, mutta vaalit järjestetään usein myös tiheämmällä frekvenssillä. Esimerkiksi vuoden 2017 parlamenttivaalit olivat ennenaikaiset. Vaalien järjestäminen tällöin ja tuolloin on common law -oikeusjärjestelmässä mahdollista, sillä Britanniassa ei ole lainkaan kirjoitettua perustuslakia! Parlamentti voi helposti päättää myös perustuslakien alaan kuuluvista asioista.

Tässä näkyy Ison-Britannian pitkä luottamus kansanvallan perinteeseen. Sen yksi ilmentymä on nyt ero EU:sta, joka on puuttunut valtioiden ja kansakuntien sisäisiin asioihin ja komennellut maita etenkin maahanmuutto-, oikeus- ja väestöpoliittisissa asioissa. Konservatiivien ja Skotlannin kansallismielisten suuri vaalivoitto heijastelevat sitä, että juuri nämä puolueet ajavat kansanvallan ja valtiollisen itsemääräämisoikeuden asioita Euroopassa. Saattaa olla, että muutamat britit jopa katuvat hanttiin laittamista toisen maailmansodan aikana Hitlerille.

Konservatiivien viimeviikoinen vaalivoitto ja työväenpuolueen rökäletappio takaavat sen, että brexit etenee ja kansanäänestyksen tuloksesta halutaan pitää kiinni. Heinäsirkoilla ja vedenpaisumuksella uhkailu ei ole auttanut EU:ta estämään eroa, vaikka EU-maiden maiden neuvottelijat ovatkin koettaneet vaikeuttaa ja pitkittää sopimuksen tekoa varoitukseksi muille EU-eroa suunnitteleville maille. Britannialle ei tapahdu mitään huonoa vaan hyvää.

Britannian ero ei jää miksikään poikkeustapaukseksi. Arvelen, että tämä on vasta alkua. Tilanne näkyy esimerkiksi Puolassa, kun maa ei laittanut nimeään ”Suomen EU-puheenjohtajakauden päätavoitteeksi” mainittuun sopimukseen, jolla yritettiin sitouttaa EU-maat hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä.

Itsenäisten maiden selkärankaa yritetään EU:ssa murtaa suunnittelemalla yhteispäätösmenettelystä luopumista. EU:ssa ei ole vieläkään ymmärretty, että kureliivit, joiden vaaditaan sopivan kaikille, eivät välttämättä sovi kaikille. Tämä yhteen muottiin valamisen vika näkyy ihan kaikessa, etenkin rahaunionissa, jolla on pakotettu taloudellisesti, tuotannollisesti, sivistyksellisesti, väestöllisesti ja luonnonoloiltaan erilaiset maat noudattamaan samaa rahapolitiikkaa.

Yhteinen ulkopolitiikkakaan ei sopisi kaikille, vaikka sitä on yritetty tekaisemalla EU:lle ”ulkoasiain ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja”, jossa virassa istui joulukuun alkuun asti eräs italialainen sanna marin. Itsenäisten valtioiden tunnusmerkki on oma ulkopolitiikka, joten myös yhteiseen ulkopolitiikkaan siirtyminen on federalismia ja valtiollisen suvereniteetin vähittäistä pois nakertamista pahimmillaan.

Ikävä sanoa, mutta Britannia joutui lähtemään Euroopan unionista ensisijaisesti sinne virtaavan liiallisen maahanmuuton vuoksi. Lontoo on yksi maailman pahimmin maahanmuutosta ja monikulttuuri-ideologiasta kärsineitä kaupunkeja.

On muistettava, että entinen pääministeri David Cameron vastusti Britannian eroamista EU:sta mutta järjesti silti asiasta kansanäänestyksen. Cameronin vastaehdotus brexitiä puolustaville oli eroaminen Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Syy: EIT on puuttunut liiaksi Euroopan maiden mahdollisuuksiin päättää itse perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin liittyvistä säädöksistä ja käytänteistä.

EIT:n ratkaisuilla voidaan jyrätä paikallinen lainsäädäntö, ja valtaa siellä käyttävät myös Venäjän, Turkin, Azerbaidžanin ja eräiden muiden EU:hun kuulumattomien ihmisoikeuksien suurvaltojen tuomarit. EIT ei ole osa EU:n rakenteita, vaan se perustettiin valvomaan demokratian toteutumista Euroopan entisissä sosialistimaissa. Tämän tehtävänsä EIT on käytännössä hylännyt, ja nyt se polkee kansojen itsemääräämisoikeutta etenkin Itä-Euroopan entisissä sosialistimaissa, kuten Puolassa, joka on joutunut puolustamaan itseään ja vastustamaan sekä EU:ta että EIT:tä useissa kiista-asioissa.

Myös EU olisi voinut toimia pelkkänä vapaakauppaliittona, muttei nykyisen kaltaisena konglomeraattina, jota on ajettu liittovaltioksi. Vapaakauppa ja yhteinen markkina-alue eivät edellytä yhteistä valuuttaa eivätkä työvoiman tai muun väestön vapaata vellomista rajojen yli.

Ongelma nähdään väärin, jos kysymys asetetaan muodossa: miten eri maat voidaan pitää EU:n jäseninä? Tarkemmin ja paremmin fokusoitu kysymys olisi: miten EU:n pitää muuttua, jotta minkään maan ei tarvitsisi pyristellä siitä eroon? Halukkuutta saattaisi vähentää esimerkiksi luopuminen Schengenin sopimuksesta (jossa ei alun perin ollutkaan kuin viisi maata, hieman pohjoismaiden kesken vallinneen vapaan liikkuvuuden mukaan).

Britannia (yhdessä Skotlannin ja Pohjois-Irlannin kanssa) ei ollut EU:ssa mukavuusalueellaan. On hyvä huomata, että britit eivät astu tyhjän päälle, ja he näkevät koko EU:n aivan toisin kuin Manner-Euroopassa ajatellaan.

Isolla-Britannialla on perinteisesti ollut oma unioninsa: brittiläinen kansainyhteisö. Se on tavallaan pelkkä muodollisuus, mutta Yhdistyneiden kuningaskuntien kruunu on silti esimerkiksi Australian ja Kanadan valtionpää. Britit eivät koskaan siirtyneet edes oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Hyvästä kansallisesta itsetunnosta tutut britit myös liittyivät Euroopan unioniin vasta vuonna 1973, vaikka liittymistä ei estänyt mikään YYA-sopimus.

Britannia ei myöskään katoa mediassa vaahdotun brexitin takia. Lontoo on edelleen tuossa noin 1800 kilometrin päässä Helsingistä, ja lentämään sinne pääsee jatkossa ihan niin kuin ennenkin, passintarkastuksen kautta. Britannia ei kuulunut koko EU-aikanaan myöskään Schengenin alueeseen.