12. joulukuuta 2019

Lapset pois ”al(ko)holin leiriltä”?


Helpompi on vesikauhuisen hiehon lähestyä huomaamatta kello kaulassa kuin on hallinnon toimia ”salaisesti”. En ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, miksi niin sanottujen Isis-morsianten ja heidän lastensa palauttamista al-Holin leiriltä olisi pitänyt valmistella puolen vuoden ajan salaisesti, ellei hallitus olisi halunnut salata asiaa nimenomaan eduskunnalta ja kansalaisilta.

Leirillä tai lähtömaassa asiaa ei olisi tarvinnut eikä voitukaan salata, sillä sieltä puolelta palauttamiseen tarvitaan joka tapauksessa lupa. Edes hakemaan lähetettävä charter-kone ei pääse laskeutumaan ilman viranomaislupaa.

Niinpä päättelen, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pyrki salaamaan asian eduskunnalta ja Suomen kansalaisilta, jotta me emme voisi vaikuttaa asiaan edes mielipiteillä. Ja toisaalta hän halusi ehkä valmistella ihastuttavaa yllätystä palautuksen kohteille sekä kaikille niille, jotka tykkäävät terroristiseen toimintaan lähteneiden paluusta Suomeen.

Mitä asiassa sitten olisi pitänyt tehdä?

Suomessa otetaan huostaan lapsia heidän hunsvottivanhemmiltaan esimerkiksi alkoholismin vuoksi tavan takaa ja täysin rutiininomaisesti. Käsittääkseni al-Holin leirillä olevat lapset olisi voinut ja pitäisi ottaa huostaan heidän vanhempiensa terroristiseen toimintaan lähtemisen vuoksi. Mahdollisesti niin olisi pitänyt tehdä jo ennen maasta lähtöä: Suomessa. Moiseen toimintaan osallistuminen osoittaa täydellistä arvostelukyvyttömyyttä ja vahingoittaa lapsia.

Sen sijaan Pekka Haavisto on puolustanut ”lasten oikeuksia” päättömällä lausumalla, ettei soisi lapsia erotettavan heidän vanhemmistaan konepistoolilla. Hänen mieleensä ei ole juolahtanut, millaista väkivaltaa on ollut erottaa lapset suomalaisesta kulttuurista, kouluista ja kavereistaan vain siksi, että heidän isänsä ovat tunteneet kuumotusta tarttua konepistooliin.

Salainen palautusoperaatio ”Korpi” kaiketi etenee hallinnossa, sillä asia on annettu ulkoministeriöstä operatiiviselle tasolle: lastensuojeluviranomaisille, sisäministeriölle ja poliisille, joka lienee ollut mukana alusta asti. Terroristikoulutukseen lähteneiden ja heidän omaistensa palauttaminen Suomeen on kuitenkin ensisijaisesti ulkopoliittinen asia. Perustuslakimme mukaan Suomen ulkopolitiikkaa puolestaan johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa (93 §).

Sauli Niinistö on täysin oikeassa ja laillisilla linjoilla todetessaan, että asiasta pitäisi (tai olisi pitänyt) tehdä poliittinen päätös. Tämä tarkoittanee viitata siihen, että ministeri ei voi asiaa yksin päättää eikä johtaa hallinnon sisäisillä määräyksillä.

Haavisto on siis ylittänyt toimivaltansa ja häntä tottelevat virkamiehet todennäköisesti syyllistyneet tai syyllistymässä virkarikokseen, minkä johdosta liipaisimelle joutunut Pasi Tuominen parahti jo vastalauseensa. Haavisto on muun muassa sivuuttanut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan. Valiokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) totesi tämän tarpeeksi ajoissa, jotta valiokunnan kanta olisi ehditty ottaa käsittelyyn mukaan. Aikaa on ollut.

Ministeri Haaviston toilailusta hallinnossa syntyisi valmiiksi naurettua brittiläistä komediaa, ellei itse asia olisi vakava.

Entä palautuksen käytäntö?

Haavisto ei näytä olevan huolissaan hiilijalanjäljen kasvusta, kun turvataan Isis-äitien esteetöntä kulkua Suomeen kymmeniä tuhansia euroja maksavilla yksityislennoilla.

Vertailun vuoksi Suomen valtio ei järjestä kansalaisillemme ilmaista paluuta ”konsulikyydillä” edes vakavan sairauden tai tapaturman sattuessa. Asiasta on valistettu kansalaisia näyttävästi ja ikään kuin ennakolta vaikuttavana varoituksena jo toista kymmentä vuotta sitten, ja eräs vakuutusyhtiö mainostaa itseään tapauksella, jossa matkavakuutus korvasi 49 000 euron kulut sisältäen 30 000 euron ambulanssilennon. Oli siis matkavakuutus, jonka voimassaolo tosin päättyy sotatoimialueelle saapumisen tai terroristisen toiminnan vuoksi.

Maksimissaan voisin kannattaa kaikkein pienimpien suomalaislasten palauttamista leireiltä lastensuojelun nojalla, mutta en heidän vanhempiensa rekrytoimista takaisin Suomeen. Tämä on myös oikeuskansleri Tuomas Pöystin viime lokakuussa suosittama ja eri vaihtoehdoista parhaana pitämänsä kanta.

Lapset jouduttaisiin todennäköisesti ottamaan huostaan ja erottamaan heidän vanhemmistaan joka tapauksessa. Heidän vanhempiensa palauttaminen Suomeen merkitsisi terrorin uhan kasvua ja asettaisi kansalaiset eriarvoiseen asemaan, sillä muillekaan suomalaisille ei valtio ole ilmaista paluutietä turvannut. Korostan, että omasta mielestäni myös pienimpien lasten palauttaminen on lain sallimista ja velvoittamista huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.

Jopa maahamuuttoa lietsova Helsingin Sanomat on tällä kerralla oikeassa otsikoidessaan, että ”al-Holin leirillä lapsista tulee uusi sukupolvi Isisin terroristeja, sanoo Koillis-Syyrian ’ulkoministeri’ HS:lle”. Kun asiat ovat näin, pitäisi olla selvää, että vinksahtaneelle kasvu-uralle päätyneitä ja aikuistumassa olevia yli 12-vuotiaita nuoria ei pitäisi enää palauttaa, sillä heitä ei voida myöskään kotouttaa, paitsi ehkä omiin oloihinsa Syyriaan. Australia ei tosin aio ottaa vastaan ”tämän luontoisia” ihmisiä lainkaan, joten siinä olisi pohtimista myös Tuomas Pöystille.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka innoissaan suomalaiset ovat Pekka Haaviston ja Maria Ohisalon tempauksesta, kun Isis-perheet saapuvat Helsinki-Vantaan vip-salonkeihin. Heidän mukanaan saanee myös Supo uutta tarkkailtavaa entisten lisäksi. Eivätköhän he päädy lopulta Lähi-itäkeskuksen kaduille Kela Goldilla kahvia juomaan.

Naisten ja miesten syyttäminen rikoksista puolestaan tulee olemaan Suomessa vaikeaa ellei mahdotonta todistelun toivottomuuden vuoksi. Näin myös myrkyllistä ideologiaa kylvävät henkilöt voivat liikkua vapaalla jalalla. Kerrassaan hienoa kannatuksen keruuta suomalaisilta!

Tällä kerralla jopa valtamediassa vallitsee laaja ymmärrys siitä, että jo asian muodollisessa käsittelyssä on kaikki ainekset uuteen hallituskriisiin. Vai onko tämäkin Donald Trumpin syytä?

Kokoomuksen entistä opetusministeriä kiinnostaa lasten pääsy muskariin! Oppositiopolitiikkaa johtaa kuitenkin Perussuomalaiset meidän jätettyämme asiaa koskevan välikysymyksen, johon koko oppositio sitten yhtyi.