Peurat ajovaloissa – Mitä hyötyä hallitusteatterista on kansalaisille?

Peruslähtökohta on nyt seuraava. Hoippuvien hallitusten aikakauteen siirtyminen ei johdu pelkästä ministereitä koskevasta tyytymättömyydestä, vaan se ilmentää syvää ideologista juopaa hallituspuolueiden välillä.

On epä-älyllistä ja yksinkertaistavaa typistää Antti Rinteen ero pelkäksi henkilöä koskevaksi epäluottamukseksi, kuten Katri Kulmuni teki A-studiossa eilen illalla. Ministerien epäluottamukseksi kanavoituneen konfliktin kautta yritetään vain peitellä sitä, että Keskustalla on (1) suuri ideologinen erimielisyys Sdp:n kanssa, ja (2) hallituksessa pysyttelevällä Keskustan johdolla on sukset ristissä sen oman kenttäväen kanssa.

Sirpa Paateron heittäminen metron alle ja Antti Rinteen savustaminen ulos hallituksesta ovat alkeellisia keinoja peitellä, kieltää ja työntää loitommaksi sitä ilmeistä seikkaa, että Keskusta ja sosialistit eivät voi saada kasaan toimivaa hallitusta. Syy: aatteellinen erimielisyys.

Keskeinen kysymys siis on: Mitä kansalaiset hyötyvät yhden miehen teurastuksesta ja miksi uusi hallitus olisi edellistä parempi? Eilisestä A-studiosta jäi käteen Kulmunin hassunkurinen toteamus, että Keskusta on täysin tyytyväinen hallituspohjaan ja -ohjelmaan, jolloin vika olisi ollut vain Antti Rinteessä.

Sellainen, joka personifioi politiikan noin yksiviivaisesti pelkäksi henkilökohtaiseksi kiistaksi, ei ole ymmärtänyt politiikan olemuksesta mitään.

Jokainen voi lukea lehdistä, että Keskustan kenttäväki on tyytymätön nimenomaan hallituksen kokoonpanoon, hallituspohjaan ja hallituksen linjaan, joka uhkaa omakotitaloissa asuvien öljylämmityksiä, lisää maaseudulla tarvittavan yksityisautoilun kustannuksia ja vaikeuttaa maatalouselinkeinoa aina vain kiristyvillä ympäristömääräyksillään.

Kyse ei ole ”vain maahanmuutosta tai ilmastopolitiikasta”, sillä näiden politiikan alueiden kautta tehdään montaa muutakin politiikkaa: talouspolitiikkaa, teollisuuspolitiikkaa, väestöpolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa, kulttuuripolitiikkaa ja niin edelleen.

Yksittäisten ministerien vaihtaminen ei siis auta yhtään mitään, jos ohjelma ja hallituspohja pysyvät nykyisellään. Suomen tilanne vain pahenee. Ja pahenee myös Kepun tilanne, sillä puolue on kaulaansa myöten lietteessä ollessaan vasemmiston apupuolue. Puolueen ainoa keino tavoitella valtaa nykyhallituksessa on eroamisella uhkaaminen ja hallituksen kaataminen, joten Kepu on demareillekin kurja kumppani.

Tilanne uusiutuu, sillä valuvikaa ei korjata.


Tunkio ei tonkimalla parane

Helsingin yliopistosta Ylen uutisiin (ja samalla aikuisten maailmaan) kutsuttu professori Hanna Wass puolusteli pääministerin pallia tavoittelevaa Sanna Marinia pitäen ”erittäin pelottavana tätä tulkintakehystä, että nuoret naispuheenjohtajat ja varapuheenjohtajat ovat ikään kuin nukkehallitsijoita, joita sitten kulisseissa vanhat johtajat ohjaavat”.

Olipas pelottavan feministinen kannanotto, mutta samalla myös virheellinen. Minua nimittäin kauhistuttaa se, että valtioelinten johtoon on päästetty lauma rippikoulusta juuri päässeitä tyttösiä, jotka joka tapauksessa ovat aivan tuuliajolla.

Wassille muistuttaisiin, että kyseessä ei ole mikään ”tulkintakehys”, vaan asiathan ovat ihan todellisuudessa niin, että nuoret henkilöt ovat yleensä kyvyttömiä johtamaan valtiota ja suoriutumaan vaativista tehtävistä.

Jokaisen on hyvä tietää, että myöskään missään yrityksessä ei johtavaan asemaan nimitetä eikä voida päästää ketään, jolta puuttuu kokemusta, näyttöjä ja asiantuntemusta, eikä niin pitäisi tehdä yliopistoissakaan.

Jo Platon ajatteli yhteiskuntateoriassaan, että valtiota hallitsemaan ei pitäisi päästää alle viisikymppisiä, mutta Suomessa niin tehdään. Tästä puolestaan johtuu juuri se, että heitä neuvomaan tarvitaan kaaderillinen asiantuntijoita, joita feministit sitten sanovat ilkeästi ja vähän röyhkeästikin ”setäkuiskaajiksi”. Setäkuiskaajien olemassaolo on kuitenkin paras todiste heidän tarpeellisuudestaan.

On perin kieroutunutta, että ansioituneita asiantuntijoita on alettu nimitellä feministien toimesta ”sediksi” tarjoten kokeneille miehille jonkinlaisia marginaalisten taustavaikuttajien rooleja työpaikoilla. Oikeasti nuo tehtävät kuuluisivat heidän hallintaansa eivätkä joillekin pissisneideille, joita asiantuntijoiden täytyy sitten kärsivällisesti paimentaa.

Ongelmana Euroopassa laajemminkin on, että johtavaan poliittiseen asemaan on päätynyt henkilöitä, joilla ei ole korkeimpia akateemisia tutkintoja, kirjallista tuotantoa, ei näyttöä poliittisesta linjanvedosta, valtiofilosofiasta eikä myöskään johtamisesta. Tästä Suomi kärsii jatkossa.

Wass tuli kuitenkin defensiollaan paljastaneeksi ongelmien ytimen. Asia vain on päinvastoin kuin hän näkee. Suomelle ei ole hyväksi, että sitä johtaa heppatyttöhallitus. Ministeri Katri Kulmunin (32 v.), ministeri Sanna Marinin (34 v.), ministeri Li Anderssonin (32 v.) ja ministeri Maria Ohisalon (34 v.) välillä ei ole oikeastaan mitään eroa, ja juuri siksi he hyrisevätkin harmonisesti keskenään sekä ovat ”tyytyväisiä hallituspohjaan”. Joukosta puuttuu vain Greta Thunberg (16 v.).

Erityisesti Katri Kulmuni, jonka nimi olisi luontevammin Kulmuri (eli kulmapotku), oli eri ovista ilmestyessään kuin festareilta palaava teini, jonka silmämeikit olivat valuneet osittain tissivakoon. Olisiko ovien takana päin sulkeutuessa tullut mieleen, mitä sitä oikein tuli tehtyä?

Koska ministerinvirat on täytetty Spice Girls -potpurilla, on kammottavaa ajatella, että juuri heidän pitäisi selvitä sote-uudistuksen raadosta, kestävyysvajeesta ja julkisen talouden tervehdyttämisestä. Siitä ei tule näiden toimesta kerta kaikkiaan mitään, mikä puolestaan siirtää valtaa ministeriöiden korkeille virkamiehille. Ja juuri heidät yrittää vihervasemmiston vallankumous siirtää sivuun omassa ylenkatseellisuudessaan.

Pekka Haaviston kukkona tunkiolla johtama kaarti ei pysty jostakin syystä ymmärtämään, että hallitusten horjuvuus todellakin heijastelee sitä aatteellista, asenteissa ja arvoissa, piilevää eroa, joka vallitsee Keskustan perinteisen politiikan ja vihervasemmiston välillä. Suomi ei tarvitse taistolaisuutta toistavia ”Ajatusten Anarkisteja” ministereiksi enää yhtään, vaan nyt jos koskaan tarvittaisiin erityisesti vankkaa ja kurinalaista talouspolitiikkaa.


Pelin politiikalle ”Ei”

Entäs me perussuomalaiset? Jussi Halla-aho teki aivan oikein sanoessaan A-studiossa, ettei ole kiinnostunut hallitukseen osallistumisesta.

Sanoisin itse niin, että Perussuomalaisten kannattaa tavoitella hallitusvastuuta avoimesti ja reilusti: vaaleissa saavutetun kannatuksen kautta. Minäkään en mielelläni lähtisi pelin politiikkaan enkä hallituksen tilkkeeksi. Puolueiden nykyisillä eduskuntapaikkojen kokoonpanolla ei saataisi aikaan Perussuomalaisten mieleistä hallitusta.

Me perussuomalaiset emme halua ryhtyä rakentelemaan Lego-taloa kissatappelijoiden kanssa. Emme halua takertua puolueiden keskinäiseen kiistelyyn kuin kukot rohtimiin vaan puhumme suomalaisille ihmisille tärkeistä asioista. Ilmeisesti meillä on siis erilainen käsitys myös siitä, kuinka kansakuntamme etuja pitää ajaa ja edistää. Sekoileminen, hallituksen sisäinen riitely, avuttomuus ja neuvottomuus eivät ole oikeita muotoja. Voimme lähteä mukaan vain sellaiseen hallitukseen ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietävät, mitä tekevät.

Olennaista on, että epäluottamus vallitsee nyt kansanrintamahallituksen ja kansan välillä. Syynä tähän on, että hallituspuolueissa ja Kokoomuksessa ei hyväksytä Perussuomalaisten vaatimia muutoksia maahanmuuttolinjaan, vaikka sitä edellyttäisi tutkimusten mukaan suurin osa kansalaisista. Myös ilmastopolitiikasta 3/4 Suomen kansasta on puolueen teettämän selvityksen mukaan kanssamme samaa mieltä.

Oman uppiniskaisuutensa vuoksi joutuvat Perussuomalaisia ympäröivät muut puolueet hallituksia kootessaan tekemään kelvottomia ja aatteellisesti kestämättömiä kompromisseja vasemmiston ja oikeiston kesken, ja sekaisin menevät puurot ja vellit.

Hullunkurista on, että Antti Rinne on erotettuna pääministerinä ehdolla hallitustunnustelijaksi, ja Keskustan Kulmuni oli kirkkain silmin valmis hyväksymään tämän! Politiikan ulkokehälle syöstylle Rinteelle siis tarjotaankin käden käänteessä mahdollisuutta päättää seuraavasta hallituspohjasta ja seuraajastaan, niin kuin yliopistossa professori valitsee assistentin. Myös Sirpa Paateron nostaminen takaisin kabinettiin kuntaministeriksi oli hallitukselta käsittämätön veivaus.

Länsimaisissa demokratioissa pääministerin ja hallituksen ero merkitsee yleensä sitä, että hallituspohja ei pysy ennallaan, eikä uutta perusteta vanhan päälle. Pääministerin saama epäluottamus tulkitaan poliittiseksi epäluottamukseksi eikä pelkäksi teknistä korjausta vaativaksi asiaksi, joka hoidetaan vetämällä uusi kinnas sorminukketeatteriin.

Näin ei tehdä Suomessa, jossa hallituksen pitäminen raihnaisesti kokoonpanossaan on vallassa oloijoille tärkeämpää kuin se, ketkä kasvonsa menettäneet nobodyt sieltä nostavat palkkaa. Vaaniihan vaihtoehtona jatkuvasti ajautuminen fasismiin!


Kaiken takana on valheellisuus

Kulmunin kulman takaa kajastelee valhe. Siitä kertoo varsinkin demarileirissä omaksuttu asenne: syy on aina jonkun muun.

Valehtelulla ajattelivat Abdirahim Hussein ja Hussein al-Taeekin aluksi asiansa hoitaa, ja Sdp koetti vaieta heidän skandaalinsa. Lisää skandaaleja on kuitenkin jo jonoksi asti.

Ylen mukaan ”Suomi ei ole hakemassa Isis-leireillä olevia takaisin Suomeen – oikeusministeri Henriksson kyselytunnilla: ’Hallitus ei lähde aktiivisesti hakemaan näitä ihmisiä pois’”. Mutta kuitenkin nyt Helsingin Sanomien mukaan ”[h]allitus on sopinut, että al-Holin leirillä olevia naisia ja lapsia voidaan tapauskohtaisesti tuoda takaisin”.

Lankeaako kunnia tästä ristiriidasta valehtelevalle valtamedialle vai valehtelevalle hallitukselle ja vihreälle ulkoministeri Pekka Haavistolle? Hän sivuutti salaisella ”Operaatio Korvellaan” ulkoasiainvaliokunnan täysin. Valehtelevien ministerien asiat pitäisi käsitellä ministerivastuulain mukaan.

Mitta lienee täyttymässä myös sisäministeriössä, jossa vihreä ministeri Maria Ohisalo on suunnittelemassa suurta puhdistusta. Ilta-Sanomien mukaan hän aikoo kierrättää koko virkamiesjohdon saadakseen läpi maahanmuuttotavoitteensa.

En ennusta tulevallekaan hallitukselle pitkää ikää. Kyllähän tuota hullua teatteria katselisi, paitsi että heppatyttöhallitus ehtii tulla Suomelle ja suomalaisille kalliiksi. Sauli Niinistöllä lienee hikikarpaloita otsallaan kirjoittaessaan uudenvuodenpuhettaan.