Jukka Hankamäki: Totuus kiihotti ammatikseen viisaita

10. helmikuuta 2021

Totuus kiihotti ammatikseen viisaita

Minähän en lue Helsingin Sanomia enkä muita vasemmistopopulistisia roskajulkaisuja. Eräs ystäväni kuitenkin linkkasi minulle toimittaja Jussi Ahlrothin HS:ään 6.2.2021 kirjoittaman jutun, jonka otsikkona oli: ”Ihmiselämän syvällisten kysymysten pohtiminen on valunut filosofeilta self help -kirjoihin ja luonnontieteisiin”. Alaotsikoksi oli laitettu timanttinen elämänviisaus: ”Meidän pitäisi palata totuuden voimaan”. Kirjastani tässä jutussa ei tietenkään puhuttu mitään, mutta aiheen tiimoilla liikuttiin kuin kissa puurolautasen ympärillä.

https://drive.google.com/file/d/1NPb--DdaSFxKU--L0L_r5TMwojMk3qtL/view

Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Helsingin Sanomien kannanotto totuuden puolesta oli kerrassaan hullunkurinen, sillä mielipiteiden ja arvostusten varaisissa filosofisissa kysymyksissä ei pitäisi olettaa olevan mitään ehdottomia totuuksia. Useimmat lehtijuttuun haastelluista filosofeista ovat esiintyneet relativisteina, mutta toisesta suupielestään he ovat päästelleet vaatimuksia ehdottomien totuuksien löytämiseksi! Kipeimmillään kyseinen ristiriita vallitsee journalismissa, jossa toimittajat esiintyvät postmoderneina ja liberaaleina yhden totuuden kieltäjinä mutta huutavat silti kovaäänisesti faktajournalismin ja totuuden perään.

Nauroimme ystäväni kanssa jutulle pitkät naurut. Naurettavimpia ovat juuri sellaiset lehtikirjoitukset, jotka kumoavat itsensä jo otsikossa.

Kun itse kirjoitin aiheesta kokonaisen kirjan, jossa vastasin ”totuuden jälkeisen ajan” syntyä koskevaan äimistelyyn, teokseni yritettiin sensuroida, ja media suuntasi minua ja julkaisijaa vastaan raivokkaan kostokampanjan. Se oli tietenkin odotettavissa, sillä olin selittänyt valtamedian ja vaihtoehtomedian jakautuneisuutta yhteiskunnan perusrakenteessa tapahtuneella väestöpoliittisella halkeamalla, joka johtuu pääasiassa maahanmuutosta ja EU:n liittovaltiopolitiikasta.

Helsingin Sanomien kirjoitukseen oli haastateltu puolen tiun verran yliopistollisella rehulla ruokittuja ammatikseen viisaita, jotka olivat ilmeisen kiihottuneita totuudesta. Jutun ingressissä kyseltiin, ”miksi filosofeja näkyy julkisessa keskustelussa vähemmän kuin ennen”.

Helsingin Sanomien juttu oli siis aiheplagioitu vastauutinen lähes vuoden takaiseen kirjoitukseeni ”Miksi filosofit katosivat julkisuudesta – ja mitä tehtävää filosofeilla voi vielä olla?”, joka löytyy myös täältä. Helsingin Sanomien kirjoitus alkaakin samoin kuin omani: viittaamalla G. H. von Wrightin ja Esa Saarisen tapaisten intellektuellien katoamiseen julkisesta sanasta.

Omasta jutustani löytyvät todelliset syyt ja selitykset filosofian taantumaan. Niistä tärkeimpiä ovat yliopistoihin palkattujen filosofien mitäänsanomattomuus sekä tietenkin kirjassani Totuus kiihottaa arvostelemani medioituminen. Valtavirtamedia käyttää asiantuntijoita valikoidusti omiin tarpeisiinsa, aivan niin kuin Helsingin Sanomien nyt julkaistu vastauutisointi peittelemättömästi osoittaa.

Mitä nuo syyt filosofien katoamiseen sitten ovat? Kertaan osan tässä, tosin hieman eri järjestyksessä kuin alkuperäisessä jutussani.

1) Suurin osa yliopistoihin palkatuista filosofeista on demaripragmatisteja, kosmopoliittisia universalisteja tai huvitteluliberaaleja, joilla ei ole mitään annettavaa nykypäivän polttavien ongelmien ratkaisemiseen, vaan niitä voitaisiin parhaiten ratkoa kansallismielisen ja kansalliseen itsemääräämisoikeuteen tukeutuvan ajattelun keinoin. Tämän he kuitenkin näkevät myrkkynä.

2) Koska filosofiaa velvoittaa kaikista tieteistä eniten nimenomaan loogisen ajattelun vaatimus, tuo vaatimus on johtanut ammattifilosofeina esiintyvät vasemmiston etäispäätteet jyrkkään ristiriitaan tieteellisten velvoitteiden kanssa. Heidän takataskuistaan pilkoittava punainen tai vihreä jäsenkirja on ohjannut heitä self-mutingiin, sillä loogisesti ajatellen heidän olisi pitänyt päätyä aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin kuin puolueohjelmiensa mukaisiin. Ajattelunsa on siis juntturalla, ja siksi he eivät kykene sanomaan mitään.

3) Filosofian oppituolit on täytetty kielipuolisilla ulkomaalaisilla, minkä vuoksi filosofiassa ei voida puhua Suomessa tärkeiksi koetuista asioista suomeksi. Tämä on tehokkaasti kuolettanut kotimaisen yhteiskuntakritiikin, aivan niin kuin kansainvälisyyden ihanteita suosimalla on ollut tarkoituskin. Internatsismi on uhannut filosofista julkaisutoimintaa, kun kansainvälisiä artikkelijulkaisuja on yliarvostettu ja suomenkieliset kirjat on pyritty mitätöimään yliopistojen tehtäviä täytettäessä. Yliopistoissa ei saa enää ajatella ja puhua vapaasti, minkä totesin myös kirjani Totuus kiihottaa pääluvussa 17.

4) Eräs syy filosofian taantumiseen kulttuurikeskusteluista on yliopistofilosofian taannoinen formalisoituminen ja ulkomaalaistumisesta seurannut vuorovaikutuksellinen inkompetenssi. Syynä uskottavuuden menetykseen on yliopistofilosofian uusvasemmistolaistuminen. Niiden ohelle ilmaantui myös fundamentaalivihreytenä tunnettu kiilusilmäisyys, jonka piirissä ei olla kiinnostuneita tiedosta eikä totuuksista, vaan yliopistoihin hakeudutaan parantamaan maailmaa ”tasa-arvoisuuden”, ”luonnonsuojelun” ja ”yleisen oikeudenmukaisuuden” nimissä – perin ideologisia ja tarkoitushakuisia käsitteitä kaikki.

5) Ulkoinen syy filosofian taantumiseen on sananvapauden muodollinen kuohitseminen, jolla on koetettu estää avoin puhe eurooppalaisten vapausihanteiden, kuten kansallisen itsemääräämisoikeuden, puolesta. Näin myös yliopistofilosofiassa on päädytty normatiivisella eetoksella, ”vihapuhesäännöillä” sekä muilla rationaalisen ajattelun rajoituksilla varustettuun liikennevalotodellisuuteen. Tulos näkyy vihervasemmistolaisten filosofien omaehtoisena mykistymisenä, kun maailma ei toimikaan niin kuin he unelmoivat. Mikrofonit on puolestaan suljettu niiltä filosofeilta, jolla sanottavaa olisi.

6) Keskeinen syy filosofien heikentyneeseen julkisuussuhteeseen on median puolueellinen toiminta. Koska filosofeja velvoittaa kriittisyys eivätkä oikeat filosofit koskaan aloita eivätkä lopeta mitään rahan vuoksi, toimittajat pelkäävät, että he eivät saakaan filosofeilta poliittisen korrektiuden mukaisia näkemyksiä, vaan filosofit sanovat asiat niin kuin ne ovat.

Siksi toimittajat kyselevät asioita, kuten Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth nyt: vain niiltä filosofeina pitämiltään ja tiedepoliittiseen rahoitukseen sidotuilta tyypeiltä, joilta he tietävät saavansa haluamansa vastauksen. Joukossa olivat esimerkiksi SDP:n puolueohjelmatoimikunnassa vaikuttanut Thomas Wallgren ja feministi Sara Heinämaa, jolla on akatemiaprofessuurin takaama suojatyöpaikka yliopistolla mutta joka ei ole koskaan sanonut mistään muusta mitään kuin naiseudesta. Hännänhuippuna oli akateemisia tutkintoja suorittamaton Vasemmistoliiton kestoehdokas Tuomas Nevanlinna. Mahduttipa Helsingin Sanomat joukkoon myös erään filosofin uutta kirjaa koskevan ilmaismainoksen.

Helsingin Sanomissa on turha ihmetellä, miksi oikeat filosofit ovat kadonneet julkisuudesta, kun syyt löytyvät lasitalosta itsestään. Valtavirtamedia hehkuttaa 1980-luvun muotipellejä kuin vanhaa dieseliä.

Tulette vielä huomaamaan, että kirjani Totuus kiihottaa on – aivan kuin tuotantoni ja sen tekijä itsekin – täysin omassa luokassaan, kun tavoitellaan selityksiä nykypäivän poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kirjoitukseni ovat vastaansanomattominta ja älyllisintä, mitä tässä maassa on tällä vuosituhannella lausuttu, jopa filosofien omasta asemasta ja roolista.

Mutta juuri tämän valtavirtamedia katsoi tarpeelliseksi vandalisoida pöyristyttävän epäasiallisella kostokampanjalla, jossa kaljupäistä homomiesparkaa ahdisteltiin väitteellä, että mediatutkimukseni onkin ”naisvihaa”. He kai yrittivät pakottaa minut nuolemaan rakkaiden rakopalleroistensa varpaita. Opetusministeriö puolestaan laittoi Coltin kustantajan ohimolle tutkimustoiminnan vapautta loukkaavalla rahoituksen takaisinperinnällään, seurauksena pelonsekainen pikasensurointi.

Sekö nyt on ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta”, ”syrjimättömyyttä” ja ”ihmisarvon loukkaamattomuutta”, että kaltaistani filosofia kohdellaan maassamme huonommin kuin toimittajia Venäjällä, ja kustantajaa kiristetään valtionrahoituksen pois kiskomisella?

Samanaikaisesti ”hallitusta tukevaan” tendenssi- ja pseudotutkimukseen suunnataan Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta 55 miljoonan euron varat vuosittain. Puoliksi oppineet feministit käyttävät mielivaltaa valmistellessaan päätökset, ja tutkimuksen poliittiset suuntaviivat määrää: valtioneuvosto.

Syökää päänne!

---

Mainittakoon, että olen ennenkin joutunut korjailemaan toimittaja Jussi Ahlrothin ajatusvirheitä; muun muassa kesällä 2019, kun hän oli kirjoittanut Helsingin Sanomiin jutun ”Kuplan filosofi”, jossa annettiin virheellinen ja vääristelevä kuva Immanuel Kantista. Kirjoitukseni ”Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme” löytyy täältä.

Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla