Hullu-Putinin diagnoosi ja Venäjän tulevaisuus

Hullu-Putinin vallankäytön kuolinkouristukset tarjoavat anteliaan alustan oidipuskompleksin purkamiselle. 

Siksi on ihmeellistä, että poliittinen vihervasemmisto ei ole sättinyt häntä yhtä henkilökohtaisilla vihanpurkauksilla kuin Donald Trumpia, joka on edelleen vihervasemmistolaisen median hampaissa, vaikka hän teki Yhdysvaltain presidenteille harvinaisesti eikä aloittanut yhtään sotaa.

Mutta minäpä yritän nyt nipsaista sulkakynän rauhankyyhkyseltä.

Koetan seuraavassa pohtia Putinin hulluuden lajeja ja sitten myös sitä, minne hänen tiensä käy ja mitä sodan jälkeen.

Putinin hulluuden lajeja on neljä, ja niitä voidaan kuoria auki kuin sipulin kerroksia – tai nostella esiin kuin eukkoja puumaatuskoista. Aloitetaan kuitenkin sisäpuolelta.

 

Putinin hulluuden lajit

1) On mahdollista, että Putinia vaivaavat hänen tajuntansa sisäiset ongelmat, jotka voivat olla perinnöllisiä ja osittain biologisperäisiä, kuten skitsofrenia. Jakomielisyyden piikkiin on laitettu vuosien saatossa monenlaisia oireita bipolaarisesta eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä paranoiaan eli vainoharhaisuuteen.

On mahdotonta nähdä, hyppiikö Putin nyt bunkkerinsa seinille tai kuinka maanis-depressiivinen hän on. Enemmänkin hänen oireensa viittaavat deluusioihin, eli harhaluuloihin, jotka tukevat hänen tulkitsemistaan paranoidiksi skitsofreenikoksi.

2) Putinin paranoia ei ole niinkään kverulatorista eli valitteluvainoharhaisuutta, kuin hyökkäävää. Sen takana on kompulsiivinen eli pakkomielteinen näkemys oman persoonansa ja Venäjän historian kuulumisesta yhteen.

Kyseessä on siis myös persoonallisuushäiriö, jota tehostaa koronakriisin syventämä eristäytyminen ja vieraantuminen todellisuudesta. ”Nurkkaan joutumisestaan” huolestunutta Putinia vaivaa klaustrofobia eli ahtaan paikan kammo rajoiltaan sinänsä avaralla Venäjällä.

3) Edellä mainitut yksilöpsykologiset selitystekijät voivat kuvata Putinin pään sisäpuolta. Mutta hänen tajuntansa harhautuminen voi olla myös ulkoista alkuperää, ja sitä voidaan selittää sosiaalipsykologisesti – vähän niin kuin marxilais-leniniläisessä tajunnan heijastusteoriassa ajateltiin, että ihmisen tajunta on ulkoisista oloista opittua ja ulkoa sisään heijastunutta kuvaa.

Mikäli ihmiselle annetaan jatkuvasti väärää, virheellistä ja todellisuutta vastaamatonta informaatiota ulkopuolelta ja hän omaksuu ne ajattelunsa ja toimintansa osaksi, tulos on fataali. Megalomaniana eli suuruudenhulluutena ilmenevä oireyhtymä on tyypillinen diktaattoreille, jotka ovat pitkään vallassa ja joita mielistellään koston, raivokohtausten tai teloitusten pelossa. Hullulle ollaan mieliksi. Näin syntyy ilmiö, että ”valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti”.

Putinille on ilmeisestikin syötetty jatkuvasti väärää informaatiota esimerkiksi asevoimien kyvykkyydestä, ja siksi hänestä on tullut esikuntiensa vanki. Lähipiiri puolestaan on pitänyt hullua tyytyväisenä oman asemansa turvaamiseksi. Se on osa Venäjän poliittista järjestelmää, joka rakentuu sosiaalisen ja taloudellisen valheen varaan. Lauma on seurannut johtajaa, ja johtaja on seurannut laumaa. Suuren liiderin otteessa koko konglomeraatti on ajautunut lopulta harhaan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että Putin ei ole oireistaan huolimatta teini. Joskus vastaavia oireita voi esiintyä myös teini-ikäisillä, jotka sanovat ”mee pois ja laita ovi kii!”

Toinen tärkeä näkökohta on, että ulkoa sisään -periaate voi selittää harhaisuuden syntyä uskottavasti, mutta hulluuden sisäistymistä ei pidä ymmärtää dogmiksi, kuten neuvostopsykologiassa tehtiin. Mikäli ihmisyys redusoitaisiin (palautettaisiin) ulkoisiin yhteiskunnallisiin oloihin tai johdeltaisiin pelkästään niistä, sellainen materialismi antaisi aseet poliittiselle manipulaatiolle, jonka mukaan ihmisyksilöitä voidaan ja pitääkin muokata yhteisön normien mukaiseksi.

Tosiasiassa rationalismi ja demokratia nojaavat avoimeen eri mieltä olemiseen ja kilpailuun, eivätkä mihinkään konsensukseen. Länsimaisen filosofian mukaan ihmisyksilön ei pidä olla seinä, johon voidaan sprayata mitä tahansa. Putinilla on nyt kuitenkin graffiti otsassaan, ja siinä lukee ”NPC” (non-playable character).

4) Putinin hulluus voi tietenkin olla myös dramaturgista, näytelmällistä ja harkittua hulluutta. Hän siis esittää suuruudenhullua lisätäkseen ydinpelotteen uskottavuutta ja ampuu siksi supersoonisia harhalaukauksia pitkin Ukrainan aroja. Hän identifioituu rooliinsa mestarillisen hyvin. Tällainen hulluuden ulkoinen kerros karisee kuitenkin helposti pois, sillä näytelmällä kuin näytelmällä on alku ja loppu.

Media kuin media korostaa nykyään narratiivisuutta eli tarinallisuutta viestintänsä osana. Sekin on melko hullua, sillä ihmiset eivät halua Storytelliä vaan totuutta. Jollain tavallahan asiat aina lopulta ovat.

Siksi dramaturginen hulluus päättyy aina, kun esirippu revitään pois tai putoaa kantimistaan, ja paljastuu, että keisarilla ei ole vaatteita. Toisaalta on mahdollista, että Putinin hulluus ei olekaan näytelmällistä vaan aitoa ja koostuu kohdissa 1–3 mainituista hulluuden lajeista.

Putin ja hänen suosijansa ovat osoittautuneet suunnattomaksi ongelmaksi koko maailmalle. Hän on tapattanut ja vammauttanut kymmeniätuhansia ihmisiä ja tuhonnut omaisuutta pelkästään Ukrainassa noin tuhannen miljardin euron arvosta. Taloudelliset vahingot koko maailmanyhteisölle ovat mittaamattomat. 

Voi olla, että hän ja esikuntansa eivät tarkoittaneet tätä. He laskelmoivat sodan päättyvän nopeasti ja itselleen voitokkaasti. He jäivät yllättäen vangeiksi sotaan, joka ei kannattanut.

Suomenlinna kesällä. Kuva: J. H.

Vallanvaihto Venäjällä?

Liikekannallepanon myötä venäläiselle rahvaalle käy selväksi, että Putinista ja hänen hallinnostaan on enemmän haittaa kuin hyötyä. Vain kutsuntatoimistojen virkailijat rikastuvat.

Tarkastellaanpa hetkisen myös sitä, millä tavoin Putin todennäköisesti väännetään pois vallasta ennen seuraavia vaaleja. Pajariluokan perillisen, eli oligarkkien, silovikkien ja sivilikkien – saati tavallisen kansan – etu ei kestä nykyregimen jatkamista Kremlissä.

Luettelin mahdollisuudet jo edellisessä kirjoituksessani. Ne ovat: (1) kaduilta ja kujilta alkava kansalaiskapina, (2) federaation rakoilu tai luhistuminen tasavaltojen itsenäistymispyrkimyksiin, (3) oligarkkien, silovikkien tai sivilikkien tekemä palatsivallankeikaus tai (4) asevoimien käyttöä koskevassa konfliktissa myös armeijan toimeenpanema vallankaappaus.

Ad 1. Panssarivaunujen katoilta alkava vallankumous on Venäjällä harvinainen. DDR:ssä kommunismin ajan vastavallankumous tosin kulminoitui Berliinin muurilla kansalaiskapinana. Sitä edisti, että ihmisillä oli selvä tavoite – Saksojen yhdistäminen – ja se tapahtui itsestään, kun piikkilanka kerättiin pois.

Venäjällä kumous olisi sisäinen, eikä sillä ole referenssiä ulkopuolella. Siksi sitä on vaikeampi toimeenpanna. Neuvostoaikaista NKVD:tä muistuttava Venäjän kansalliskaarti pitää ihmiset kurissa ja taluttaa kapinallisia kuin sikaa korvasta teurasautoon sikäli kuin tilaa vielä on. Kansalliskaartia tukee mellakkapoliisi, jonka vaatteissa lukee traagisesti ”HOMO”, tosin peilikuvana. Sanonta ”katsokaa peiliin” sopinee identiteettipoliittisesti myös heille.

Ad 2. Laajaa kansalaiskapinaa vaikuttavampi ele on, mikäli Venäjän federaation tasavallat alkavat osoittaa itsenäistymispyrkimyksiä. Venäjällä pelätään traumaattisesti ja kroonisesti sisäistä sekasortoa, ja sellainen voisi pikemminkin edistää Putinin jatkamista vallassa. 

Venäläisillä on huonoja kokemuksia sekä ulkoisista uhista (Tšingis-kaani, Hitler) että sisäisestä kaaoksesta (Jeltsinin aikakausi), joten venäläiset ampuvat omat rivinsä mielellään suoriksi, mikäli hajaannus uhkaa. Tämän uhan varassa kannatuksensa on paisuttanut myös Yhtenäinen Venäjä -puolue.

Tasavaltojen repeily irti liittovaltiosta on kyllä mahdollista, mutta se pikemminkin vahvistaisi kuin heikentäisi putinistien valtaa. Se myös kääntäisi Moskovan propagandakanuunoita kohti länttä, jonne kaiutettaisiin, että te hajotitte Venäjän!

Ad 3 ja 4. Paljon todennäköisempää on, että lähtökellot kilkattavat Putinille Kremlin sisäisen eripuran seurauksena. Tällöin tullaan vallanperimystä koskevan ongelman eteen: kuka astuu Putinin tilalle, jos hänet tavalla tai toisella likvidoidaan? Otollisen taustakuvan saamiseksi syrjayttämiselle vaadittaisiin Putinilta jokin suuri yksittäinen virhe, joka oikeuttaisi katoamisen.

Liikekannallepanoa voidaan pitää sellaisena virheenä, kuten tietysti sodan aloittamistakin. Sekin voi riittää, kunhan seuraukset valkenevat kaikille valtaa pitäville.

 

Mitä Putinin jälkeen?

Jatko-ongelma on oidipaalinen ja vastaa Sigmund Freudin kuuluisaa tarinaa isänmurhasta. Hänhän väitti, että yhteiskunta organisoituu patriarkaalisesti, ja patriarkan syrjäyttämiseksi kootaan salaliitto, jonka osapuolet joutuvat kuitenkin pian vallanjako-ongelman eteen.

Käykö kuten 1980-luvun Suomessa, jossa ”pojat” löivät päänsä yhteen vähentääkseen presidentin valtaoikeuksia Kekkosen kuoltua? Vai tapahtuuko niin, että patriarkka korvataan toisella? Patriarkkojahan Venäjällä riittää.

Ongelmaa syventää, että venäläinen yhteiskunta rakentuu puumaisesti, korruptiivisesti ja kleptokraattisesti. Se nojaa hierarkkiseen varastamiseen.

Oligarkit Roman Abramovitš, Oleg Deripaska, Mihail Hodorkovski ja muutamat muut keinottelijat ostivat aikoinaan Neuvostoliiton kuolinpesältä jääneen varallisuuden, joka oli jaettu kansalaisille kuponkeina.

Nälkää näkevä kansa luovutti omistuksensa pilkkahintaan, ja keinottelijat keräsivät satumaisen rikkauden uuden poliittisen vallan tuella ja liike-elämän avustuksella. Kaupan oli kaikkea öljy- ja kaasuvaroista teollisuuteen ja mediaan. Maata ei kuitenkaan myyty; se kuuluu edelleen suurimmaksi osaksi valtiolle. 

Tapaus opettaa, että aina kannattaa ostaa, kun valtio yksityistää, sillä iso tavara myydään alihintaan. (Tuon asian oppi myös Björn Wahlroos, joka laittoi entisen Postipankin [Leonian, Sampo Pankin] kaupoista kahisevat taskuihinsa.)

Neuvostovaltion perinnönjaossa liikemies Hodorkovski ”varasti liikaa”. Hänestä tuli öljy-yhtiö Jukosin yksityistämisen myötä Venäjän rikkain mies, ja lopulta hänet tuomittiin tekaistuilla syytteillä vankeuteen, josta hänet vapautettiin ennenaikaisesti vuonna 2013. 

Ulkomailla asuessaan Hodorkovski on arvostellut monin tavoin Putinia, joka on myöntänyt hänelle luvan palata Venäjälle, tosin ilman takuita päästä matkustamaan ulkomaille uudestaan... Lähimmäksi hän lienee uskaltautunut käydessään tapaamassa Alexander Stubbia Kesärannassa. Sen sijaan Abrahamovitš on lillutellut luksusjahtiaan Helsingissä toistuvasti.

Roman Abramovitšin 115-metrinen luksusvene Katajanokalla 2008. Kuva J.H.

Venäjä pysyy ”yhtenäisensä” vain ja ainoastaan siksi, että valtaapitävien verkosto rakentuu sisäisten riippuvuuksien, lahjonnan ja uhkailun varaan. Siten se ei poikkea paljoa mafiasta. 

Miksi demokratia ei toimi ja mitä ”oligarkia” on?

Sosiologi Martti Grönfors julkaisi vuonna 1981 akateemisen tutkimuksen Suomen mustalaiskansa (Helsinki: WSOY), jossa hän osoitti, että romaniyhteisössä vallitsee monenlaisia erityispiirteitä, joita oli väitetty kumotuiksi mutta jotka ovat edelleen jokseenkin voimissaan. Yksi sellainen on verikosto.

Toinen on, että romaniyhteisö on autoritaarinen ja rakentuu suvun päämiehen varaan. Omaisuus on keskitetty yhdelle, ja muut vain käyttävät tai lainaavat sitä ollen varattomina oikeutettuja toimeentulotukeen.

Venäjällä vallitsee samantapainen autokratia. Omaisuus keskittyy oligarkeille, ja muut vain ”lainaavat” tai ”varastavat” sitä kohtuullisesti tietyn sosiaalisen suopeuden ja vastapalvelusten kautta.

Tällaista järjestelmää on hyvin vaikea panna kokonaan nurin, sillä se ulottuu läpi koko yhteiskunnan.

Sen tuella Putin on vallassa. Ja sen vuoksi häntä on vaikea syrjäyttää ja järjestelmää demokratisoida juuriaan myöten. Kumottavaa on liikaa.

Siksi ennustan, että Putin vain korvataan uudella, ja nukkemestarit vetelevät edelleen naruista kulissien takana.

”Suuria kansanjoukkoja” saapuu demokratian tueksi yhtä vähän kuin heitä karautti spontaanisti paikalle kommunisminkaan aikana.

Venäjällä ei ole minkäänlaisia demokraattisia perinteitä vaan ortodoksinen (oikeauskoinen) traditio, johon yhdistyy jäänteitä kommunismin ajan diktatuurista ja anarkokapitalismista. Vuoden 1991 vallanvaihdoksen tuloksena venäläiset saivat uskonnonvapauden eli mahdollisuuden valita, mitä he pitävät valheena.

On vaikea sanoa, milloin Putin syrjäytetään vallasta, mutta joka päivä tuo päivä on yhtä päivää lähempänä. Kirjallisuuden Nobel-palkinnolla huomioitu Winston Churchill totesi aikoinaan, että valtataistelut Venäjällä muistuttavat koirien möyrintää kokolattiamaton alla. Kukaan ei tiedä, kumpi on voitolla, kunnes toinen tulee ulos ja sylkee toisen luut suustaan.

Olennaista on, että ilman Putinia asiat eivät olisi toisin. Hitlerin tavoin hän ei ole niinkään syy kuin seuraus sosiodynamiikasta, joka on nostanut hänet valtaan ja pitää hänet vallassa.

Valtaa oletettavasti jaetaan freudilaisen eksogamian, tunteiden ambivalenssin ja sosiaalisen insestikiellon tapaan koko ajan, tai se on jo jaettu ja todennäköisesti keskittyy jollekin Putinin uskolliselle seuraajalle.

Jonain päivänä asia julkistetaan. Vallan rakenne jatkuu, ja vain aste ja ankaruus vaihtelevat. Siksi länsimaat tekevät oikein varautuessaan pitkäaikaiseen kriisiin.

Seuraukset Suomelle

Taikaluoti-viestinnän ja muun propagandan kautta Suomi on ollut jo pitkään Venäjän hybridivaikuttamisen kohteena, ja pian lienemme myös hybridi-iskujen ja hybridisodankäynnin edessä. Niistä indikoivat kaasuputken katkaisu, rajoille ilmestyneet ihmismassat ja Suomen parkkiluoliin pysäköidyt venäläisrekisterissä olevat Mersut ja Bemarit.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus pyrkii ilmeisesti lyömään maailmanennätyksen Venäjältä tänne tulvivien vastaanottamisessa, vaikka monet muut EU-maat ovat laittaneet rajansa heidän osaltaan kiinni.

Maahanmuuttovirasto ja huonomaineisen Suomen Amnestyn kiilusilmät pyllistelevät Suomen kansalaisille väittäessään, että turvapaikka on annettava myös palvelustaan vältteleville asevelvollisille, mikäli he voisivat syyllistyä sotarikoksiin Ukrainassa tai kieltäytymisestä on luvassa kohtuuttomia rangaistuksia.

Väittämä on joka tapauksessa vain ehdollinen. Tosiasiassa sotilaskarkuruus ei ole turvapaikan saanti- eikä myöntöperuste YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan.

Argumentaatio sotarikosten välttämisen puolesta on ohkoista etenkin siksi, että Venäjän aloittama sotahan on kokonaisuudessaan rikollinen. Kaikkiko Venäjän 20 miljoonaa asevelvollista pitäisi ottaa Suomeen, jotta he eivät osallistuisi rikokseen muualla?

Juuri kukaan Suomeen pyrkivistä ei halua tänne vastustaakseen Ukrainassa käytävää sotaa vaan oman etunsa vuoksi: välttääkseen itse joutumasta sinne. Motiivi on opportunistinen.

Suomessa rajapuomit kuitenkin nostetaan ”lain mukaan”. Turvapaikka myönnetään ”lain mukaan”. Toimeentulotukea annetaan ”lain mukaan”. Asiaa märehtiville ja tulijoiden käännyttämistä viivytteleville juristinäädille tiedoksi: Suomen valtaaminen ”lain mukaan” ei ole kansallisen etumme mukaista vaan tarjoaa kiristysruuvin ja poliittisen vivun Putinille.

Valko-Venäjän Lukašenka kehottikin jo Putinia päästämään kutsuntoja välttelevät karkuun. Kannanotto oli hyvin ymmärrettävä, sillä Suomessa oleskeleva laaja venäläisvähemmistö voi tarjota Venäjälle tilaisuuden puolustaa ulkomailla olevia kansalaisiaan aseellisesti, aivan niin kuin Venäjä on tehnyt 1800-luvun puolivälissä käydystä Krimin sodasta asti. Se on edelleen Venäjän ulkopoliittisen doktriinin mukaista.

Venäjältä pakenevien vana myös helpottaa Putin asemaa, sillä onhan elämä paljon mukavampaa, kun ei ole vastustajia. Jokainen kotimaansa jättävä nuori mies ei suinkaan heikennä Putinin armeijaa, vaikka Yleisradion uutinen niin väittää, sillä heistä on kutsuttu aseisiin vain pieni osa ja kouluttamattomina heistä voisi olla rintamalla pikemminkin haittaa kuin hyötyä. Ylen uutisesta poiketen maahantunkeutujat eivät herättäne suomalaisissa ensisijaisesti ”vihaa” vaan halua suojella itseämme ja toisiamme.

Venäjän ajautuessa levottomuuksiin saattaa venäläisiä sataa Suomeen myös laittomasti ”metsien kautta”. Realismia näyttääkin löytyvän vain Rajavartiolaitoksesta, jonka mukaan itärajaa pitäisi aidata 130–260 kilometrin mitalta. Aivan huomiseksi ei satojen miljoonien eurojen raja-aita ennätä kuitenkaan valmistua, kun käännytyspykälienkin sorvaamisessa näyttää olevan tekemistä.

Kremlille ihanteellisessa tapauksessa venäläiset ja ukrainalaiset alkavat tapella Suomessa, niin kuin muslimit ampuvat vääräuskoisia rauhaisassa Ruotsissa. Kyse on Moskovan harjoittamasta ihmisaaltotaktiikasta, jolla luodaan hämminkiä naapurimaihin ja pakotetaan täkäläiset viranomaiset kädenvääntöön Venäjän kanssa palautuksista.

Suomen ihmisoikeustalebanit ovat oppineet liberaalin retoriikan perin pohjin, sillä he painottavat, että jokainen turvapaikkahakemus ”tutkitaan yksilöllisesti”.

Näin sivuutetaan tosiasia, että tänne pyrkivät lauhkeat lampaat muodostavat uhan Suomelle nimenomaan ryhmänä, vaikka he Maahanmuuttoviraston röntgenkuvissa hohtaisivat viattomuuttaan yksilöinä, hopeinen sädekehä päänsä päällä kimaltaen.

Samalla, kun heistä muodostuu Suomeen paikallisia etnisiä vähemmistöjä, on ojennettu ase Venäjän käsiin, ja Kremlistä alkaa kuulua valituksia ryssien huonosta kohtelusta. Lopulta Venäjä voi vapauttaa Kymen maakunnan suomalaisista ja järjestää alueella vaaliteatterin.

Suuri venäläisvähemmistö on Venäjän hybridiase. Poliittisia ratkaisuja rajojen sulkemisesta tietyiltä kansanryhmiltä ei pidä tehdä yksilöllisen harkinnan perusteella vaan poliittisina koko väestöä koskevina linjauksina. Se on politiikan idea, eikä Suomen ulko- ja rajapolitiikkaa pidä johtaa vieraiden kansakuntien pyyteillä eikä ”tulijoiden” yksilöllisillä tarpeilla. Piste.

Tästä puolestaan seuraa, että Suomen hallituksen ja viranomaisten ei pidä päästää tänne enää yhtään venäläistä, ovatpa heidän motiivinsa mitä tahansa. Täällä nuo ”reservin luutnantit” oleskelevat Mantsurian kandidaatteina ja uutislähetysten tähtösinä, ja Suomen valtaus mosaiikkitaktiikalla jatkuu.

On syytä muistaa, että venäläiset äänestivät Putinia tukevaa Yhtenäinen Venäjä -puoluetta määräenemmistöä (2/3) vastaavalla kannatuksella vuonna 2007.

Georgian sodan jälkeen 2008 Putinia kannatti 88 prosenttia venäläisistä, ja Krimin valtauksen aikaan 2014 hänen kannatuksensa oli 80 prosenttia.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Putinin kannatus oli 83 prosenttia!

Putin on vallassa kansalaistensa valitsemana ja heidän tuellaan. Pahimmillaan Putin ja hänen tukijansa uhkaavat syöstä ihmiskunnan onnen tilasta takaisin kivikaudelle ydintuhon kautta.

Suomalaiset huutokauppaavat ja panttaavat pöytähopeitaan venäläisten aiheuttaman sodan, köyhyyden ja energiapulan vuoksi. Monen suomalaisen talous ja elämä ovat pirstaleina.

Siksi tuota porukkaa (venäläisperäinen sana) ei pitää päästää tänne primadonnan kyyneleistään huolimatta. Myös opposition pitää jäädä opponoimaan Venäjälle eikä saapua lymyilemään Suomeen, sillä tullessaan he tuovat konfliktin tänne.

 

Aiheesta aiemmin:

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? – ”Putinille put out”

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

Putin tarvitsee tutin

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? – Putinille ”put out”

Kylmän sodan aikana länsiliittoutuneet aikoivat pysäyttää itäblokista vyöryvät panssarivaunut taktisilla ydinaseilla. 

Taktinen ydinase on taistelukentillä käytettäväksi suunniteltu ”pieni” ydinräjähde, joka on tarkoitettu ammuttavaksi jopa jalkaväen aseilla, kuten kranaatinheittimillä, ja jonka tuhovoima on muutaman trotyylikilotonnin tai sen osien luokkaa.

Vertailun vuoksi Hiroshiman ja Nagasakin pommit olivat 13–15 kilotonnin räjähteitä, ja tuhovoima oli suunnaton.

Strategiset ydinaseet puolestaan ovat ballistisilla ohjuksilla maaliin kuljetettavia totaalisen tuhon aseita, joiden räjähdysvoima vastaa noin kahta megatonnia trotyylia. Mikäli tällainen ase räjähtäisi Helsingissä, ikkunat menisivät rikki vielä Riihimäelläkin.

Ydinaseet ovat vaarallisia myös niiden käyttäjille itselleen – sekä säteilyvaikutuksen vuoksi että poliittisesti: vastaiskun pelossa.

Tästä puolestaan seuraa, että ydinaseet ovat kaiken järjen mukaan käyttökelvottomia. Ja koska ne ovat järkevän toimijan käsissä käyttökelvottomia, niiden varaan ei voitaisi vannoa oikeastaan mitään – ei kauhun tasapainoa eikä rauhaa. Niin sanottu ydinsateenvarjo ei suojaa laskeumalta.

Kauhun tasapainoksi sanottu rauhantila onkin nojannut vain hullun miehen strategiaan, eli käsitykseen, että vastustaja on tarpeeksi sekopäinen hyökätäkseen ydinasella tai kostaakseen ydinaseella. Tämän hulluuden valossa on ollut paradoksaalisesti järjellistä pidättäytyä ydinaseiden käytöstä.

Hullun miehen strategia on uskottava, jos aggressorilla ei ole mitään menetettävää, on iäkäs ja kuolee muutenkin, roikkuu heikosti vallankahvassa kiinni tai toimii terroristisesti ja haluaa kylvää tuhoa. Siksi ydinase sopii lähinnä vastapelotteeksi uhattuna oleville pienille valtioille tai hyökkäysaseeksi terroristisille toimijoille.

Miten tämä koskee Hullu-Putinia?

Hullu-Putinin kuolaaminen ydinaseiden suuntaan kertoo ydinaseiden käyttökynnyksen alenemisesta – aivan niin kuin kynnyksen aleneminen kertoo Putinin uppoamisesta entistä syvemmälle sairaisiin immersioihinsa.

Putinin on sanottu näyttelevän hullua vahvistaakseen uskoa ydinpelotteeseen. Mutta nurkkaan ajettuna hänen performanssinsa takaa voi paljastua salahulluus, joka onkin aitoa. Hänellähän ei ole pian mitään menetettävää, kun valtadespotia ja korruptiivinen hierarkia, oligarkia ja autokratia ovat murentuneet pois, ja pistooli turvamiehen taskussa alkaa näyttää epäilyttävältä.

Eivät ydinaseet kuitenkaan vain Putinin määräyksestä ala paukkua, vaikka Venäjän ydinasedoktriini salliikin taktiset ydiniskut alueellisen sodan tapauksessa. Alueellisella sodalla tarkoitetaan paikallisia kahdenvälisiä sotia suurempia konflikteja, joissa on osallisina useita osapuolia. 

Venäjä voi käyttää ydinasetta Ukrainassa, mikäli se tulkitsee, että sotaan osallistuu muitakin maita. Juuri tämä on alentanut länsimaiden halukkuutta tukea Ukrainaa. Ja tähän Putin pyrkii jatkuvasti vetoamaan. Taktinen ydinase on taktinen nimenomaan siksi, että sitä voidaan käyttää jokseenkin uskottavana argumenttina tilanteessa, jossa Venäjä valittaa potevansa eksistentiaalista uhkaa.

Putin voi siis pelata upporikasta tai rutiköyhää. Hän voi katsoa kortit kurjaan loppuunsa asti. Hänen peluunsa ydinaseilla ei ole välttämättä bluffi.

On mahdollista, että Hullu-Putin on aidosti hullu, ja vain kapinakenraalin niskalaukaus pysäyttää rakkikoiran juuri tuhon kynnyksellä.

Jää myös mahdollisuus, että Venäjä käyttää ydinasetta sairaan ”rationalisminsa” mukaisesti. Taktinen ydinlataus voidaan räjäyttää varoitukseksi harvaan asutulla alueella, jonne se voidaan toimittaa esimerkiksi hypersoonisella Kinzhal-ohjuksella. Poseidon-ydintorpedon ”likaisella pommilla” voidaan saastuttaa rannikot luonnonsuojelijoita varmasti harmittavalla tavalla. Ja ”lentävä Tshernolbyl” Burevestnik vetää perässään radioaktiivista vanaa.

Sarmat-ohjuksen kyydissä kulkeva strateginen ydinlataus puolestaan voidaan räjäyttää avaruudessa Euroopan taivaalla, jolloin paine- ja polttovaikutus ei yllä maan tasalle, mutta elektromagneettinen pulssi tuhoaa kaiken piiritekniikan ja kovalevyillä olevan informaation horisontin laajuiselta alueelta.

Sähköt katkeavat, lentokoneet putoavat, satelliitit pimenevät, pörssit sulkeutuvat, pankkitilit tyhjenevät ja ydinvoimaloiden ohjausjärjestelmät sakkaavat...

Miksi Putin ei niin tekisi? Onhan hän sodassa – totaalisessa sodassa!

Elokuvateollisuus on pehmittänyt ja siedättänyt ihmiskuntaa tällaiseen päivään jo pitkään.

 

Sekasorto lisää riskiä

Jo Viipurin pamauksesta opimme, että suuret pommit ovat käyttökelvottomia, koska ne tuhoavat valloitettavan omaisuuden, jäävät ihmisten mieleen vuosisadoiksi ja ansaitsevat moraalisen tuomion. Samoista syistä (ja koronakriisin valossa) käyttökelvottomia ovat myös kemialliset ja biologiset joukkotuhoaseet.

Siksi ainoa tuloksellinen sota voidaan käydä tavanomaisin asein, ja tavanomaisia taistelijoita Putin haalii riveihinsä liikekannallepanolla. Se on ”osittainen”, jotta se ei pysäyttäisi koko Venäjää ja houkuttelisi aseisiin venäläistä kleptokratiaa sekä sen lemmikkejä, jotka ovat tunnetusti halukkaita kuolemaan sodissa...

Tosiasiassa Putin tuli liikekannallepanon määrätessään kutsuneeksi omat kansalaisensa kaduille ja lähettäneeksi kuolemaa pakenevat hybridiaseina ulkomaille.

Venäjän vaihtoehtoina ovat nyt (1) kaduilta ja kujilta alkava kansalaiskapina, (2) federaation rakoilu tai luhistuminen tasavaltojen itsenäistymispyrkimyksiin, (3) oligarkkien, silovikkien tai sivilikkien tekemä palatsivallankeikaus tai (4) asevoimien käyttöä koskevassa konfliktissa myös armeijan toimeenpanema vallankaappaus.

Tilanne haisee päivä päivältä enemmän siltä, että myös Venäjällä ymmärretään Putinin hallinnon aiheuttamat valtaisat tuhot venäläisille itselleen. Putinista ei ole hyötyä enää kenellekään, mikä on läpikotaisin korruptoituneessa hallinnossa merkittävä seikka. Sota voi siirtyä Ukrainasta Venäjän omaksi sisällissodaksi, jossa vastakkain ovat oppositio ja eliitti.

Juuri näistä syistä Putinin sormi voi päätyä ydinasenapille, jos mikään ulkoinen este ei häntä pysäytä. Kyseessä on fasistinen luonne, joka kuolee mieluummin kuin kärsii tappiota. Ja sotatappio hänen pitäisi estää välttääkseen saamasta polonumia kahviinsa tai novitšokia alushousuihinsa.

Jälkiviisaus on syytä esittää etukäteen – ja niin on etenkin ydinsodan tapauksessa

Politiikan tutkimuksessa on toisinaan hämmästelty ja oudoksuttu ihmiskunnan taipumusta organisoitua hierarkkisesti suurten liiderien johdettavaksi. Tällainen järjestyminen on fataalia ja vaarallista.

Muutamien sosiobiologien mukaan kädelliset tuntevat fyysistä mielihyvää suuren johtajan läheisyydessä. Monet myös taputtavat käsiään aktiivisesti duumassa.

Puusta pudonnut ihmiskunta organisoituu edelleen puukaavion mukaisesti suurten apinoiden alaisuuteen. Ja apinaksi ovat Putinin tapaiset aikeissa lähettää koko ihmiskunnan.

Ihmeteltävää on se laimeus, jolla rauhanliike on suhtautunut Putinin vihjailuun ydinaseiden käytöstä. Varotaanko ”puuttumasta toisen valtion sisäisiin asioihin”? Kukaan vallalla ja vastuulla orjuutettu länsipoliitikko ei uskalla vaatia Hullu-Putinin syrjäyttämistä ilmeisesti juuri tästä syystä.

”Tuemme Ukrainaa” – niin. Mutta miten olisi: ”Kannustamme Venäjän kansaa syöksemään vallasta ydinaseilla uhkaavan despoottinsa!” Jos vielä Kiinakin liittyisi pakoterintamaan, Putinin peli olisi pelattu.

Länsimaalaisten varovaisuudessa ei ole ollut välttämättä kyse vain kiltteydestä vaan jähmettymisestä ydinpelotteen vuoksi. Immanuel Kantin mukaan asiat, joita järki (die Vernunft) ei ymmärrä, voivat tuottaa ihmisille jopa ylevyyden elämyksen. 

Ydinaseen vaikutukset eivät siis välity ihmisten ymmärrykseen (der Verstand) vaan voivat aiheuttaa informaatioshokin, joka ainoastaan kangistaa vastalauseet käsittämättömyydellään.

Ydinaseet ovat siis siinäkin mielessä vaarallisia, että ne murtavat poliittisen vastarinnan oman epäuskottavuutensa ja epätodennäköisyytensä vuoksi.

Mikäli Putin ja hänen hallintonsa päättävät käyttää ydinasetta Ukrainassa, ei siihen voida vastata lännen ydinaseilla. Venäjän voimannäyttö johtaisi tietenkin moraaliseen tuomioon, mutta myös rintamien jäätymiseen Ukrainassa. Tämä alentaa ydinaseiden käytön kynnystä.

Oman näkemykseni mukaan taktisten ydinaseiden käyttäminen on Ukrainan alueella realistinen vaihtoehto. Tapahtuman merkitys on yhtä kuin tapahtuman suurellisuus kertaa todennäköisyys. Koska suuruusluokka on valtava, antaa pienikin todennäköisyys mahdollisuudelle dramaattisen merkityksen.

Miten ydinaseilla uhkaamiseen sitten pitäisi suhtautua? Elääkö mielummin päivä leijonana kuin vuosia lampaana? Ottaako mieluummin luoti rintaansa vain selkäänsä? Ydinaseella uhkaajalle ei oikein mitään voi.

Ydinasevaltiota pitää aisoissa mahdollisuus, että sen vaikutukset osuvat myös aggressoriin itseensä. Venäjällä on edelleen paljon menetettävää, ja siksi ydinräjähteen käyttö on epätodennäköistä, joskin varteenotettavaa rajoitetussa mittakaavassa.

Ydinaseiden käyttöä seuraisi luultavasti vaatimus ydinaseiden täydelliseksi poistamiseksi maapallolta. Jos pseudorationaaliset turvallisuusneuvoston jäsenet voivat tukeutua niihin, miksi eivät paljon ennemmin Pohjois-Korean ja Iranin tapaiset räksyttäjät?

Ydinaseiden käytöstä seuraisi myös yksin- tai harvainvaltaisten poliittisten organisaatioiden lopettaminen niin idän diktatuureissa kuin lännen demokratioissakin.

Alettaisiin kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka hullusti ihmiskunta organisoituu järjestäytyessään suurien liiderien ympärille tai alaisuuteen.

Todettakoon vielä, että Putin ei ole ensisijaisesti nationalisti vaan imperialisti. Kansallismielisyys on aivan eri asia – ja hyvä asia, sillä juuri se takaa jokaisen kansakunnan itsenäisen olemassaolon ja valtioiden itsemääräämisoikeuden.

 

Aiheesta aiemmin:

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

Putin tarvitsee tutin

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Perussuomalaiset päättivät tehdä energiapolitiikasta välikysymyksen, eivätkä suotta. Kyllähän sitä kysellä sopii. Kun vain saisi muutettua sähköenergiaksi hallituksen suoltaman puheenpulputuksen.

Taktisen virheen hallitus teki luovuttamalla neuvotteluaseet käsistään Uniper-kiistassa, jossa Suomen tiukempi linja olisi voinut ajaa Saksan koko teollisuuden perikatoon.

Strategisen ja absoluuttisen virheen vihervasemmisto on tehnyt siinä, että se on jo vuosikymmenten ajan rapauttanut sekä ydinvoimaan että fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa energiantuotantoa.

Totuus on, että energiakriisin kautta koko Eurooppa maksaa nyt vihreiden puolueiden tekemistä tyhmyyksistä, joiden tueksi vihreä liike on saanut liberaalin oikeiston ja lähes koko vasemmiston.

Vihreät ovat toimineet Putinin hyödyllisinä hölmöinä saattaessaan Euroopan riippuvaiseksi Venäjän kaasusta ja ajaessaan alas ydinvoiman Saksassa. Sitten maa teki päätöksen korvata ydinvoiman hiilellä! Kaasukaupoilla Saksa kytki itsensä Putinin kultaisiin kahleisiin.

Suomen vihreät hangoittelivat aikoinaan ydinvoiman lisärakentamista vastaan niin, että tuolloinen hallitus päätti antaa luvan vain yhdelle uudelle reaktorille. Olkiluoto 3 on viivästynyt, koska sähköyhtiö halusi hyödyntää lupansa täysimääräisesti ja ryhtyi rakennuttamaan maailman suurinta ydinvoimalaitosta, josta oli tuleva prototyyppi. Jos luvat olisi annettu useammalle pienemmälle yksikölle, voimalat olisi saatu valmiiksi noin kuudessa vuodessa, joka on keskimääräinen rakentamisaika.

Ruotsin vihreät puolestaan jumiuttivat ydinvoiman länsinaapurissamme. Turpeen vihreät tuomitsivat kadotukseen Suomessa, vaikka Suomella on turpeessa yhtä paljon varallisuutta kuin Norjalla öljyssä. Vihreiden ideologinen vaikutus on näkynyt sekä vasemmistossa että oikeistossa, jotka ovat antautuneet kilpailemaan vihreiden kanssa.

Hiilienergia on yhteiskunnallinen välttämättömyys

Eikö sitten vihreän siirtymän toteuttaminen nimenomaan vapauta hiileen perustuvasta energiasta ja Venäjän öljystä, hiilestä ja kaasusta? Vihreäthän väittävät, että suuria investointeja vaativa tuuli- ja aurinkovoima sekä meriveden lämmön talteenotto ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja Venäjä-riippuvuuden katkaisemiseksi.

Ei se asia niin ole. Ihmiskunta ei tule toimeen ilman hiilivetyihin perustuvaa energiaa, asuupa resurssien päällä sitten venäläinen oligarkia tai islamilainen despotia. Hiili-, turve- ja hake-energiaa tarvitaan jatkossakin tuulimyllyjen säätövoimaksi, sillä ydinvoimasta ja vesivoimasta ei säätövoimaksi ole.

Juttuhan on myös niin, että koko teollistunut yhteiskunta on ollut mahdollinen nimenomaan hiileen perustuvan energian kautta.

Jo Marx sanoi, että käsimylly loi feodalismin ja höyrymylly kapitalismin. Hän tosin vain totesi sen, mutta höyrykoneen patentoi 1769 James Watt, jonka nimi loistaa sähkölampuissa edelleen.

Tuota aikaa ennen laivat kulkivat purjeilla tuulen mukana. Fossiilisella energialla toimivan höyrykoneen käyttöönotto merkitsi valtavaa paradigmanmuutosta, samoin sähköistyminen, jota ilman teollinen vallankumous ja nykyisten hyvinvointivaltioiden kehitys olisi jäänyt toteutumatta.

Seuraava merkittävä paradigmanmuutos tai -täydennys olikin ydinvoiman käyttöönotto. Myös sen generointi mekaaniseksi ja sähköenergiaksi perustuu veden kuumentamiseen.

Vaatimalla vihreää siirtymää, eli uutta paradigmanmuutosta, vihreät vaativat mahdotonta, sillä heillä ei ole tarjota fossiilisen energian tilalle mitään vastaavaa resurssia.

Voidaankin kysyä, mitä vihreiden suosima tuulivoima ja aurinkovoima oikeastaan merkitsevät.

Ja vastata: ne merkitsevät paluuta takaisin luonnonvoimien armoille, joista höyrykoneen ja hiileen perustuvan energian käyttöönotto olivat ihmiskunnan vapauttaneet. – Mikä keksintö!

Kaiken tämän vihreät ovat panemassa romuksi utopistisella haaveellaan maailmasta, joka tuottaa tarvitsemansa energian, mikäli sattuu tuulemaan tai paistamaan aurinko!

Todellisuudessa se merkitsee paluuta primitiiviseen elämään, jossa tanssitaan sadetansseja, jotta järvet ja tekoaltaat täyttyisivät, luetaan loitsuja, jotta pilvet väistyisivät, ja toivotaan parempia tuulia, jotta tuulimyllyt pyörisivät.

Vihreä ideologia ei ole muuta kuin tieteen ja tekniikan vastaista taikauskoa, jolla pyritään mitätöimään ihmiskunnan parhaat teknologiset saavutukset ja hajottamaan hyvinvointiyhteiskunnat.

Jopa hajottamaan hyvinvointiyhteiskunnat? – Kyllä! Arvostettu Forbes-lehti julkaisi 2019 artikkelin, jossa argumentoitiin, että vasemmisto pitää ydinvoimaa ongelmana, koska se ei edellytä yhteiskunnan radikaalia uudelleenjärjestelyä eikä tarjoa miljardikaupalla rahaa vasemmistolaisille eturyhmille.

Ydinvoima siis ratkaisee energiaongelman ”liian helposti” eikä tarjoa aseita käteen vasemmistolaisille luokkateoreetikoille yhteiskunnallisen kurjuuden uusintamiseen.

Lehden mukaan ydinvoimalla olisi voitu ratkaista aineellisen köyhyyden ongelmat ja siten vetää matto alta sosialistiselta agendalta, luokkataistelulta ja vallankumouksen vaateilta. Tästä johtuu, että uusvasemmisto vihreät mukaan lukien pyrki leimaamaan ydinvoiman ongelmalliseksi ympäristölle. 

Marxilaisen luokkataistelun sijasta vasemmisto löysi uuden vastakkainasettelun ihmisten ja ympäristön väliltä. Sitä toistamalla ja syventämällä vasemmisto keksi voivansa tehostaa kurjistumista ja pitää yllä luokkakaunaista kannatustaan. Syyllisenä pidettiin edelleen kapitalismia, sillä ydinvoima lavastettiin kapitalistiseksi paheeksi.

Vasemmistolainen toimittaja Naomi Klein puolestaan julkaisi vuonna 2014 kirjan This Changes Everything – Capitalism vs. The Climate (Simon & Schuster), jossa hän ei peitellyt sosialistisia ja totalitaristisia motiivejaan lainkaan. Hänen mukaansa ”todellisten ilmastoratkaisujen” pitääkin lisätä kansalaisiin ja elämäntapohin kohdistuvaa poliittista kontrollia.

Seurauksena tästä Green New Dealin mukaisesta politiikasta on, että Saksan valtio oli käyttänyt ydinvoiman alasajoon ja sen korvaamiseen muilla energiamuodoilla – myös hiilellä – vuoteen 2019 mennessä noin 580 miljardia euroa. Sähkön hinta oli Forbes-lehden artikkelin mukaan noussut Saksassa jo 50 prosenttia, ja sähkön tuotannosta oli tehty kymmenen kertaa hiili-intensiivisempää kuin naapurimaassa Ranskassa.

 

Olette olleet naiiveja

Vihreä energiapolitiikka on ollut ympäristön ja työväenluokan hyvinvoinnin kannalta tuhoisaa, mutta vielä hullumpaa se on taloudellisesti ja poliittisesti.

Totuus on, että luopumalla ydinvoimasta, turpeesta ja puun polttamisesta vihreät ovat altistaneet Euroopan maat riippuvaiseksi Venäjästä.

Hiilineutraaliutta kiirehtineet länsimaiset poliitikot ovat räjäyttäneet asuinkulut kunniattomuudenhimoisilla päästötavoitteillaan. Jatkuvien lisävaateiden muodossa esitetystä melusaasteesta ei ole ollut mitään pulaa.

Kiinteistöliiton tuoreen selvityksen mukaan Helsingin pyristely irti hiilivoimasta on nostanut kaukolämmön ja sähkön hintaa niin, että asuinkuluihin on tullut jopa 17 prosentin korotus vuodessa.

Putineita tulee ja menee, mutta ihmiskunnan on jatkettava hiileen perustuvaa kulttuuria, ellei sitten kulutusta ja maailman väkilukua saada leikatuksi murto-osaan nykyisestä.

Putinin harjoittama geopolitiikka ei ole muuttanut geologisia karttoja, ja totuus on, että hiiltä voidaan tuoda muualtakin kuin Venäjältä.

Maailman kaikkien poliittisten, ekologisten ja ravitsemusongelmien juurisyy on väestöräjähdys kehitysmaissa. Suurin kasvihuonepäästöjen aiheuttaja ei ole autoilu, teollisuus eikä lentoliikenne, vaan asuminen, mikä indikoi, että ihmisiä kerta kaikkiaan on liikaa.

”Ikonin” maineen saanut lifestyle-Sanna puolestaan sanoi eilen Brysselissä: ”Meidän on tunnustettava, että olemme suhtautuneet aivan liian naiivisti Venäjään ja rakentaneet oletuksemme Venäjän toiminnasta virheellisiin käsityksiin.” – Niin olette, nimenomaan te, emme me.

Saint Marin jatkoi rippiään: ”Maksamme nyt yhdessä kovaa hintaa riippuvuudestamme venäläisestä energiasta.” – Niin maksamme, nimenomaan me, ette te, jotka syötte aamupalannekin veronmaksajien piikkiin.

Marin näyttää oppineen jotakin ruotsalaiselta aateveljeltään Stefan Löfveniltä (sd.), joka maahanmuutto-ongelmaa arvoidessaan jätti jälkeensä kuuluisat sanat: ”Olemme olleet naiiveja.” – Niin olette, nimenomaan te, emme me.

Rekapitulaatio

1) Energiakriisin juurisyy on, että sähköä ei tuoteta tarpeeksi, ja ydinenergian ja hiilen käyttöön perustuvia voimalaitoksia on lakkautettu vihreiden peräämistä ympäristösyistä. Lopulta ydinenergian ja hiilen välillä on soudettu ja huovattu.

2) Setelinvihreät ja EU-kultivoidut kapitalistit puolestaan keksivät helvetinkoneet nimeltä päästökauppa, sähköpörssi, yhteismarkkina ja energiajohdannaiset, jotka vaativat takuikseen valtavia käteissijoituksia paikallisilta sähköyhtiöiltä. Yhteismarkkinoilla tynnyri vuotaa siitä, missä lauta on matalin, ja sähköä valuu sinne, mistä saa korkeimman hinnan, eivätkä kansallisvaltiot voi säädellä asiaa, paitsi EU:n kautta, jossa markkinaa ”yhtenäistetään”. Se puolestaan tarkoittaa kansallisen päätösvallan menetystä energia-asioissa, ja ongelma on samaa juurta kuin ilmastoaneet ja euron valuviat, jotka vaativat jatkuvaa tukipakettipolitiikkaa.

3) Kun tähän liittyy Fortumin sähköverkkojen myynti, joka on merkinnyt luonnollisen monopolin kapitalisoimista ja myyntiä ulkomaalaisten omistajien kiskottavaksi, on katastrofi ollut valmis. Rahoillaan Fortum teki sonerat ja osti raitista ilmaa Saksasta, eikä syyllisiä ole saatu edes nimetyiksi saati rangaistuiksi epäiltyjen pallotellessa asiaa.

4) Punavihreän hallituksen ja EU-vetoisen oikeiston ei pidä mennä Putinin selän taakse selitelläkseen omia energiapoliittisia virheitään. Putin on vain puolet ongelmasta. Huurteen ovat Euroopan maiden eteiseen tuoneet punavihreät ja oikeistoliberaalit poliitikot itse omalla varautumattomuudellaan.

5) Kaiken tämän tapahtuessa feministihallitus tekee vaalibudjetin, joka on kymmenen miljardia alijäämäinen, ja huolissaan se on vain maahanmuuttajataustaisten yksinhuoltajaäitien hiilijalanjäljen pienentämisestä. Näin hallitus takaa sen, että velkoja maksaessa seuraavan hallituksen ruoska viuhuu ja leikkaukset pärisevät kuin moottorisaha.

6) Näin käy aina kun moppitukkaministerit päästetään valtaan. Kansa syyttäköön pässinpäisistä äänestyspäätöksistään itseään!

Aiheesta aiemmin:

Sähkösota ja sen ratkaisut – 6 keinoa

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Vihreät: Suomella ei koskaan mene niin huonosti, että maahanmuuttoa pitäisi rajoittaa

Miksi Ruotsissa valitaan poliitikkojen sijasta poliiseja?

Platonin ajan kreikkalaisessa poliksessa, eli kaupunkivaltiossa, filosofien oli määrä toimia hallitsijoina. Vartijaluokka taas toimi edunvalvojana, ja jako vastaa suurin piirtein tehtävienjakoa roomalaisajan patriisien ja plebeijien kesken.

Orjat puolestaan tekivät fyysisen työn. On syytä muistaa, että lääkäritkin olivat antiikin Kreikassa orjia samoin kuin parturit. Tietyn riippuvuussuhteen vuoksi kenelläkään ei ollut varaa kohdella sellaisia orjia huonosti tai halvasti, ja sen voimme havaita myös nykyisin terveydenhuoltohenkilökunnan palkkavaateista ja parturi-kampaajien laskuista.

Platon ei arvostanut demokratiaa ollenkaan, sillä demokratia antoi vallan oppimattomalle rahvaalle. Sosiaalidemokraattisen politiikan Ikeassa, Ruotsissa, ovat tulevana viikonloppuna parlamenttivaalit, joten katsotaanpa mitä kansanvallasta (populuksen vallasta) voidaan ajatella.

Ruotsissakaan ei äänestetä enää Natosta, sillä Nato-juna jätti jo vaalihuoneet. Mutta turvallisuus on tapetilla kovasti muutoin noissa 9/11 järjestettävissä valtiopäivävaaleissa, jolloin kansalaiset voivat jälleen mennä pyytämään puoluekohtaisen äänestyslipukkeen vaalitoimitsijalta...

Vaaleja leimaavat Ruotsin viimekeväiset väkivaltaiset mellakat, joita eräs paikallissyyttäjäkin antautui vertaamaan sotatilaan (kirjoitin aiheesta täällä).

Oireellista on, että pääpuolueina pidetyt Sosiaalidemokraatit ja Kokoomus hoitavat oireita mutta eivät yritä parantaa tautia. Molemmat haluavat lisätä poliiseja, ja Kepu puolestaan torjuu ”rasismia”.

Kokoomus ratkoo ongelmia lisäämällä poliiseja.

Demaritkin estävät ”eriytymistä” poliisien lisäyksellä.

Kepu väistelee ongelmien juurisyitä torjumalla ”rasismia”.

Vaalivoittoa oppositiossa maltillisesti toivova Kokoomus aikonee tehdä Ruotsista poliisivaltion lisäämällä turvakameroita ja palauttamalla ”järjestyksen”. Krisut puolestaan taistelevat ”rikollisuutta” vastaan mikkihiirimäisesti.

Ne, jotka haluavat taata turvallisuutemme, ottavat maksuksi vapautemme.

Kokoomus uhkaa kurilla ja järjestyksellä.

Krisut kriminaalipoliitikkoina.

Kaiken tämän turvallisuudenvarjelun keskellä monet ovat huomanneet, että poliisien pelotepreventiivinen vaikutus on mitätön, sillä lähiöiden mikrovaltioihin poliisitkaan eivät uskalla enää mennä – eivätkä mene, jotta asukkaat eivät ”radikalisoituisi”.

Vaarana tällaisessa kurin ja järjestyksen varjelussa ja tarkkailun sekä valvonnan lisäämisessä on, että ne kuolettavat kaikkien kansalaisten vapaudet. Ne tukahduttavat ajattelun rippeetkin ruotsalaisessa kansankodissa, joka oman rauhantilansa vuoksi on muodostanut jo sinänsä melko filosofiattoman kulttuurin.

Ruotsidemokraatit sen sijaan ovat mainostaneet kampanjalla, jossa toivotaan, että kansalaiset kiinnittäisivät huomiota ongelmien causa primaan, eli juurisyyhyn, josta ne sikiävät.

SvD muotoilee asian varovaisesti niin, että asioissa olisi paljon ”sisäistettävää” ja ”syvennettävää”.

Ruotsidemokraattien mielestä ongelmien ydin tulisi sisäistää paremmin.

Suomessa on kenties oivallettu ja sanottu selkeämmin, mistä ongelmat johtuvat, ja nehän johtuvat mmm... *mutinaa*, *mutinaa*.

Ruotsin tapa vyöryttää Suomeen elintasopakolaisia Tornion raja-aseman kautta muistuttaa, että Ruotsi voi olla Suomelle yhtä vaarallinen tai jopa vaarallisempi naapuri kuin Venäjä.

Venäläiset näyttävät pysähtyvän Ukrainassakin luoteihin, mutta Ruotsi päästää vihollisen läpi kansainvälisiin säädöksiin vedoten ja kansallisen etumme ylitse kävellen. Ja feministien korkokengillä poljetaan katuja mielenosoituksissa niin kauan, että vihollisen asemat yhteiskunnassamme ovat varmasti turvatut.

Rangaistusten koventaminen ei poista ongelmaa.

Rangaistusten koventamisen sovitusvaikutus puolestaan on tehoton, kun maito on jo maassa. Juuri siksi Ruotsissa nyt itketään, eikä parannukseksi ole siis siitäkään.

Vastaavalla grafiikalla mainostetaan Suomessa Mielensäpahoittaja-elokuvaa, jossa pahastuja on karvalakkikorvainen setämies. Lieneekö lähdössä Ruotsiin, vai olisiko sieltä jotakin tulossa?

Taustalla lennetään laipat auki tässäkin julisteessa.

Kukaan ei varmaan huomaa, että tosiasiassa pahastuja on useimmiten ollut Suomessa punavihreä millenniaali, joka kannattaa kaikkea hullua alkaen maahanmuutosta ja päätyen energiantuotannon ympäristöpoliittiseen alasajoon.

Mutta sellaisella irvikuvalla varustettu todellinen menestysromaani pysähtyisi kustantajien harjoittamaan sensuuriin, ja elokuva vedettäisiin pois levityksestä.

Suomen ja Ruotsin yhteistoiminta Natoon liittymiseksi osoittaa joka tapauksessa, kuinka tärkeässä roolissa pohjoismainen yhteistyö on kaikissa asioissa, jotka koskevat hyvinvointivaltion ylläpitoa ja väestökoostumuksemme säilyttämistä muuttumattomana.

Saapa nähdä, kauanko ”sisäistäminen” kestää. Kiintoisaa on havaita ja todistaa, kuinka shokissa Yleisradion Pirjo Auvinen on raportoidessaan Ruotsin vaalituloksesta (”shokissa” hän sanoi olevansa Donald Trumpin vaalivoiton johdosta raportoidessaan aikoinaan Yhdysvalloista).

---

Päivitys 12.9.2022: Valtavirran sosialistimedioilla on ollut paljon pois seliteltävää Ruotsin vaalituloksessa, kun Ruotsidemokraatit kohosivat toiseksi suurimmaksi puolueeksi Kokoomuksen ohi. Yleisradion verkkosivujen syötteestä tieto Ruotsidemokraattien suurenmoisesta vaalivoitosta katosi kokonaan, ja peiteuutisena korostettiin yleistä vaalitulosta.

Oikeistoblokin voitto jäi joka tapauksessa vaatimattomaksi, sillä kokonaistilanne blokkien välillä on suurin piirtein tasan. Puolueissa tiedetään, että jokainen uusi maahanmuuttaja merkitsee yleensä ääntä vihervasemmistolle. Ruotsi on jo niin pitkälle maahanmuuton rämettämä valtio, että kantaväestön on demokraattisin keinoin mahdotonta puolustaa asemaansa, ja valtiovaltaa on lipsahtanut vierasperäisille perinteisen atavistisen vallanperimysjärjestyksen ohi.

Ruotsin hallitusratkaisulla ja maahanmuuttopolitiikalla on vaikutusta Suomeen, koska Ruotsi on ollut pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden keskeinen pääkanava Suomeen kansainvälisten kriisien ajan.

 

Päivitys 17.10.2022: Ruotsiin perustettiin tänään kokoomuksen, krisujen ja liberaalien porvarillinen vähemmistöhallitus, jossa Ruotsidemokraateille luotiin ”tukipuolueen” asema. Olisivat tehneet perinteestään poiketen suoraan enemmistöhallituksen, sillä siihen olisi ollut mahdollisuus ja velvoite Ruotsidemokraattien noustua Kokoomusta suuremmaksi puolueeksi. Vaalien voittaja kuitenkin lytättiin marginaaliin, ja häviäjästä tehtiin pääministeripuolue.

Yleisradion pohjoismaiden suurlähettiläs Pirjo Auvinen ounasteli viime perjantaisessa jutussaan hallituskoalition kaatuvan suoraan luottamusäänestyksessä. Jutussaan ”Ruotsi käpertyy sisäänpäin – porvarihallitus on ruotsidemokraattien panttivankina” agendatoimittaja yritti lytätä Ruotsidemokraattien tervehdyttävän vaikutuksen Ruotsissa podettaviin ja maahanmuutosta johtuviin väkivaltaongelmiin. Vaikuttaa, että me täällä Suomessa olemme Yleisradion mediavallan panttivankeina.

Aiheesta aiemmin:

Ruotsin onnettomuus (2022)

”Uusi normaali”toteutumassa myös Suomessa (2018)

Läkerolit väärään kurkkuun – Tervaleijonia poskeen (2018)

Miksi Ruotsidemokraatit voittivat vaalit? (2018)

Mistä Ruotsidemokraattien menestys johtuu? (2018)

Ruotsi on Pohjolan Brasilia ja Venäjän kaltainen uhka (2018)

Uhrina olisin voinut olla minä – tai sinä! (2017)

Ruotsidemokraattien äänestäminen nosti demarit valtaan ja kiihdytti maahanmuuttoa (2014)

Ruotsin vaalitaistelu ennakoi muutosta (2014)

Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)

Tukholma on vihdoinkin aidosti monikulttuurinen (2010)

Katsaus suomenruotsalaisuuteen (2010)

Ruotsalaisuuden päivänä (2010)

Äärioikeiston vaa’ankieli näyttää keskelle (2010)

RKP ja 1809 (2009)

Kuningas Suomeen (2008)

Kun ”tasa-arvolla” diskriminoidaan (2007)

Ruotsin hallitusjupakka (2006)

Niin kaunis on Kokoomus – ja vihervasemmiston varjoisat veet

Keneltäkään ei varmasti jäänyt huomaamatta tapa, jonka mukaisesti pääministeri Sanna Marin (sd.) katosi esittelemään toimintavalmiuttaan Instagram-videolla samaan aikaan, kun Uniperin miljardirahoituksesta päätettiin Saksassa Fortumin ja suomalaisten ihmisten suureksi tappioksi (kirjoitin aiheesta täällä ja täällä).

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue asettui kuitenkin horjumatta Marinin taakse, vaikka rahojen mukana meni myös maine, ja hallitus nuolee haavojaan pikavippaamalla Fortumille 2,35 miljardia lisää veronmaksajien killinkejä. Tosiasiassahan Suomella olisivat olleet kaikki neuvotteluvaltit käsissään, sillä Uniperin konkurssi olisi ajanut kaasusta riippuvaisen Saksan teollisuuden hetkessä perikatoon.

Mutta demaridiletantit luovuttivat päätösvallan Uniperissä saksalaisille, jatkoivat kaasun alennusmyyntiä ja ottivat tappiot Fortumin takkiin, jottei ”Putin” voisi laittaa Fortumia polvilleen. Polvilleen olikin mennyt Sanna, ihan vain yleiseurooppalaisen solidaarisuuden merkiksi.

Hämmentävää on vihervasemmistolaisten puolueiden tapa puolustella poliitikkojensa tekemiä kakaramaisia virheitä.

Myös Pekka Haavisto (vihr.) on voinut jatkaa puolueelleen läänitetyissä tehtävissä huolimatta toistuvista kähminnöistään, joihin kuuluu suurempia ja pienempiä virheitä alkaen Suomen sähköverkkojen myynnistä ja päätyen tohtorintutkinnon tavoitteluun ilman akateemisia perusopintoja. Asioiden esilletuonti ei ole loanheittoa, kuten lehdistö puolustelee, vaan totuuden paljastamista, johon median faktantarkistus ei yllä.

Tehdäänpä vertailua, sillä vertailut usein paljastavat asioiden tilan. Oikeistopuolueissa ei ole nähty vastaavanlaisia valtavan suuruusluokan poliittisia tai taloudellisia asiavirheitä. Kohujen aiheet ovat liittyneet esitettyihin mielipiteisiin, joita muutamat ovat pitäneet epäsopivina ja joiden vuoksi puolueet ovat harjanneet piiristään edustajia tai ehdokkaita.

Viimeksi näyttöä saatiin, kun Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen torjui Wille Rydmanin paluun eduskuntaryhmään, ja Rydman perusti oman ryhmän. Median tietojen mukaan järjestely on Rydmanille ”epämieluisa”, ja vähintään yhtä epämieluisaa on ollut syyttömyysolettaman laiminlyönti.

Helsingin Sanomathan tuomitsi kansallismieliseksi ja maahanmuuttokriittiseksi tiedetyn Rydmanin poliittiseen ulkopuolisuuteen kohdistamalla häneen feministisiä syytöksiä ”epäasiallisesta käytöksestä” ja muuta seksuaalista ahdistelua.

Nykyään melkein mikä tahansa seksuaalinen kontaktinhaku ja muu ihmisille luonteenomainen käytös voidaan lavastaa feministien hallitsemassa mediassa ”epäasialliseksi käytökseksi”, josta jaellaan korvapuusteja. Kirjoitin aiheesta täällä.

Suurten poliittisten virheiden puuttuminen ja lillukanvarsiin takertuminen ei oikeistossa kerro kuitenkaan korkeammasta moraalista vaan siitä, että julkinen sana on oikeistoa kohtaan ankarampi. Kyse on Jeremy Clarkson -ilmiöstä, josta olen myös itse joutunut kärsimään.

Taustalla on myös vääntö kansallisen edun ja universaalin maailmanhalailun välillä.

Puoliksi venäläistaustainen Kai ”Marrakech” Mykkänen tunnetaan yhtenä Kokoomuksen pahimmista internationalisteista Alexander Stubbin, Petteri Orpon, Jyrki Käteisen ja pirtu-Sirpan rinnalla, joten ei ole ihme, että Rydmanin paluu eduskuntaryhmään viipyy. Lopulta siitä ei tule mitään.

Rydmanin pois harjaamisessa ei olekaan kyse vain siitä, että hän on saattanut tehdä seksuaalisia aloitteita, kuten kuka tahansa ihminen.

Kyse on Kokoomuksen omasta jakautuneisuudesta yhtäältä äärimmäisiin internationalisteihin, jotka kannattavat maahanmuuttoa, pääomien maastavientiä, kansainvälistä kapitalismia, työvoiman tuontia, hallintarekistereitä ja julkisen omaisuuden myyntejä – sekä toisaalta konservatiiveihin, jotka kokemukseen nojaten ajavat kansallista etua talouskysymyksissä.

Samantyyppisten erimielisyyksien vuoksi Kokoomuksesta irtautui jo tuo Harry Harkimokin perustaen Nyt-liikkeen.

Rydmanin tapauksessa ei ole siis kyse ainoastaan feministien harjoittamasta seksuaalisesta ahdasmielisyydestä ja syyttelystä. Kyse on halusta savustaa politiikasta pois lupaavilta näyttävät oikeistopoliitikot, joilla on munaa sanoa internatsismille ”ei kiitos”.

Annankin Rydmanille yhden ohjeen: Älä tavoittele paluuta Kokoomuksen ryhmään! Siten vain nolaat itsesi. Älä siis ano mitään. Ei Ano Turtiainenkaan ano.

En ole samaa mieltä Ano Turtiaisen kanssa juuri mistään – en varsinkaan koronakriisin hoidosta enkä Venäjästä – mutta yhdessä asiassa hän tekee oikein. Tultuaan erotetuksi Perussuomalaisten ryhmästä hän on oivaltanut, että puolue voi pettää luottamuksen omaa kansanedustajaansa kohtaan vain kerran.

Ehkä oikeistopuolueissa kannattaisi asettua jäsentensä tueksi samaan tapaan kuin vihervasemmistossa tehdään.

Oikeistossa nähdyt kohut ovat joka tapauksessa mitättömiä mielipide- ja arvostuskiistoja verrattuina siihen, mitä heppatyttöhallitus on saanut toimillaan aikaan.

Ilmeisesti kohun täytyy olla todenperäinen, kuten Sanna Marinin itsensä järjestämä kohu on ollut. Tulos: SDP tukee täysin palkein, media silottelee ja pääministeri saa jatkaa. Onhan kyseessä nuorehko nainen. Ja iltapäivälehdistö hehkuttaa otsikolla ”Sanna Marinin Instagram-suosio kasvaa räjähdysmäisesti – lähes miljoona seuraajaa”.

Kansalaisten uteliaisuus ei kuitenkaan kerro välttämättä suosiosta vaan sensaatioiden janosta, vasemmistopopulismista, voyerismista, itsensäpaljastamisen halusta ja politiikan sietämättömästä epä-älyllistymisestä.

Ongelmana on, että puolueet eivät päästä ehdokkaikseen toimintakykyisiä ja asiantuntevia ihmisiä. Todennäköisesti seuraavakin hallitus kootaan moppitukkaisista bimboista. Hyvää siinä on vain se, että silloin virkamieskunnan vaikutusvalta kasvaa.

Annan fatwan (ohjeen) myös Kokoomukselle ja Perussuomalaisille: Älkää pyrkikö hallitusvastuuseen, vaan antakaa vihervasemmistolaisten korjata virheensä ihan itse!

Sääliksi käy suomalaisia, kun seuraava hallitus joutuu rämpimään suossa laittaen Suomen taloutta kuntoon.

Tässä maassa tarvittaisiin poliittisesta kannatusvastuusta riippumaton hätätilahallitus, joka pitäisi koota parhaista yhteiskuntapolitiikan ja taloustieteen asiantuntijoista.