Hallitus tuo HIV-kriisin takaisin ”ilmaiseksi”

Suomen vihervasemmistolainen hallitus sai viime syksynä läpi esityksen, jolla HIVin tarttumista ehkäisevä PrEP-lääkitys tehtiin käyttäjille ”maksuttomaksi”, toisin sanoen siirrettiin veronmaksajien maksettavaksi.

Monet muistavat vielä AIDS-kriisin, jolloin HIV-tartunta johti automaattisesti kuolemaan. Aikakautta kesti Suomessa 1980-luvun alusta 2000-luvun taitteeseen. Vasta 1990-luvun lopulla kehitetty Truvada-niminen tenofoviiri-emtrisitabiini alkoi tehota virukseen estäen sen lisääntymisen ja potilaan sairastumisen.

Ennen lääkkeen keksimistäkin viruksen leviäminen oli onnistuttu pysäyttämään melko tehokkaasti. Esimerkiksi homoseksuaalien keskuudessa uusien tartuntojen määrä oli pelkästään käyttäytymismuutoksilla painettu lähelle nollaa.

Pillerin ilmaantuminen kuitenkin lisäsi holtittomuutta, ja 2000-luvun puolella tartunnat lähtivät taas lentoon sekä homo- että heteroseksuaalien keskuudessa. Eniten tautia levittivät heteroseksuaaliset naisprostituoidut ja seksituristit.

HIV-potilaiden hoito tuli kaiken aikaa erittäin kalliiksi. Minimissäänkin hoidon lääke- ja muut kulut olivat noin 20 000 euroa vuodessa potilasta kohti. Pahimmissa tapauksissa potilaskohtaiset kulut nousivat lähelle 100 000 euroa vuodessa. Traumatisoitumisen aihetta oli siinäkin. Alkuperäistuote maksoi ja maksaa edelleen yli 800 euroa 30 pillerin purkki.

Kun Truvada vapautui patentista, sitä alettiin valmistaa myös viihdekäyttöön. Hinta putosi noin kymmenesosaan. Todettiin, että ennen seksuaalista kanssakäymistä otettuna pilleri todennäköisesti estää tartunnan, joka muutoin tapahtuisi kehon eritteiden kautta.

Suojaamaton seksi alkoi taas lisääntyä, ja lisääntyä alkoivat muut seksitaudit, joilta vain kondomi olisi suojannut. 

 

PrEP-lääkitys lähetti sukupuolitaudit lentoon

Vertaisarvioitu tieteellinen tutkimusartikkeli ”Sexually transmitted infections on the rise in prep users” vuodelta 2018 osoittaa, että ”[h]igh rates of STI have been reported among PrEP users, as well as high rates of condomless sex, and increasing rates of STI over time.” (STI = sexually transmitted infection.)

Pohjois-Amerikasta saadut havainnot PrEPin käyttämisestä eivät siis ole rohkaisevia.

PrEPiä alettiin kuitenkin määrätä Euroopan suurissa maissa riskiryhmiin kuuluville, jotka tiedettiin seksuaalisesti ”liberaaleiksi”. Koska tartunnan saaneen hoitaminen tuli kalliimmaksi kuin ennakolta ehkäisevä lääkitys, alettiin lääkettä määrätä etukäteen.

Tämän logiikan mukaisesti ihminen katsottiin niin suureksi ongelmaksi terveydenhuollolle, että lääkärit taipuivat, ja ”riskiryhmiin” kuuluvia alettiin hoitaa HIV-lääkkeellä jo ennen kuin tartunta oli saatu.

Kyseinen politiikka on ristiriidassa lääketieteen etiikan kanssa, jonka mukaan lääkkeellistä hoitoa pitäisi antaa niin vähän kuin mahdollista. Kaikilla lääkkeillä on nimittäin myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia, ja HIV-lääkkeiden tapauksessa ne voivat olla dramaattisia.

Vakavin ei-toivottu sivuvaikutus on ollut sosiaalinen: edellä viitattu tutkimus osoittaa, että PrEP-lääkityksen käyttäjät ovat alkaneet luopua turvaseksistä, jolloin sukupuolitaudit ovat alkaneet lisääntyä. 

 

Hallitus räjäyttää HIV:n hoitokulut käsi kädessä YLEn kanssa

Suomen hallitus päätti kuitenkin tehdä koronakriisin katveessa tuhoisan päätöksen ja alentaa PrEPin käytön kynnystä Suomessa. Lääke tehtiin käyttäjille ilmaiseksi tämän vuoden puolivälistä alkaen. Aiemminkin lääkitystä sai hankkimalla reseptin ja tilaamalla sitä omaan laskuunsa.

Koska ”ilmaisuus” on harkinnanvaraista, eli prostituoitu saa ilmaiseksi, mutta kunnon ihminen ei, saattaa kyseessä olla myös yhdenvertaisuusongelma. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

Yleisradio puolestaan julkaisi jokin aika sitten PrEPin ihanuutta mainostavan jutun, jonka mannekiiniksi toimittaja oli löytänyt erään mieshenkilön. Juttu oli otsikoitu sanoin ”Hiviä ennaltaehkäisevä lääke muuttuu maksuttomaksi Suomessa – Yhteiskunnalle satakertaiseksi halvempaa kuin hiv-tartunnan hoito”.

Toimittaja Greta Virranniemen kirjoitus on ajatuskuluiltaan kestämätön ja johtopäätöksiltään virheellinen, mitä ei tarvitse ihmetellä, sillä tieteen piiriin seikkailemaan päästetty toimittaja on ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut medianomi, jolla on sateenkaari-ideologinen tausta.

Laskelma perustui näkemykseen, että yhden henkilön PrEP-hoito maksaa keskimäärin yhteensä 5 000 euroa. Tulos oli saatu ajatuksella, että ”[y]hden henkilön prep-hoito päivittäisessä käytössä maksaa noin 900 euroa vuodessa, ja lääkettä syödään keskimäärin viisi vuotta. Kustannuksia kertyy siis keskimäärin alle 5 000 euroa.” Aika paljon on sekin.

Tätä verrattiin vaihtoehtoon, että potilas saa tartunnan: ”Hiv-tartunnan kustannukset yhteiskunnalle ovat lähes puoli miljoonaa euroa henkeä kohden, sillä tartunnan saanut syö estolääkettä loppuelämänsä ajan.”

Oletus yhteiskunnan ”satakertaisesta säästöstä” perustui vain yhtä henkilöä koskevaan tilannevertailuun. Tämä ei ole totuus yhteiskunnan kokonaissäästöstä eikä varsinkaan -tappiosta.

Asiaa oli arvioitu vain yksilön näkökulmasta, ja yhteiskunnalle koituvia kuluja koskevat päätelmät olivat täysin oletustenvaraisia. Ne perustuivat todennäköisesti Duodecim-lehdessä julkaistuun kotimaiseen artikkeliin, jonka kirjoittajista ainakin yksi toimii HIV-säätiössä edustaen ”valmiita mielipiteitä”.

Todellisuudessa myös PrEPin käyttäjät voivat popsia estolääkettä koko ikänsä, ja käyttäjien määrä voi kasvaa hurjasti, jolloin myös kulut yhteiskunnalle moninkertaistuvat. Kokonaiskulut eivät tietenkään vähene vaan nousevat, jos pillereitä syötetään tartunnan saaneiden lisäksi myös HIViin sairastumattomille. 

Kokonaan huomiotta jätettiin se vaihtoehto, että kondomin käytöstä ei ole pakko luopua satunnaisessakaan seksissä, ja kenenkään ei ole pakko elää hunsvottimaisesti. Huomiotta jätettiin muiden seksitautien lisääntymisestä johtuvat kulut. Huomiotta jätettiin se, että vastuullinen käytös olisi hyväksi kaikille.

Kulunsa yhteiskunnan piikkiin kaatavat lopulta sekä tartunnan saaneet että PrEP-hoidoilla pelleillevät Truvada-huorat. PrEPin käyttäjiä halveksutaan, ja heitä onkin tullut tavaksi sanoa ”Truvada-huoriksi” [Truvada hookers] muun muassa homojen keskuudessa ja ulkomailla. Lääkettä hamuavia on kertynyt jo nyt jonoksi asti myös Suomessa, jossa terveydenhuollon menot ovat muutenkin katossa.

 

PrEPillä ja ”huumehuoneilla” kansalaisten tappioksi

Yleisradion jutun argumentaatio seisoi päälaellaan myös lääketieteen etiikan näkökulmasta, eivätkä johtopäätökset lääkehoidon määräystarpeesta pitäneet lainkaan paikkaansa. Tartunnat ovat eliminoitavissa muutoinkin kuin kalliilla hoidoilla, eli vaihtoehto on.

Näennäisellä halpuudella politikoiminen on eräänlaista kiristystä. Kun tartuntoja estävää vaikutusta käytetään argumenttina sille, miksi lääkityksen pitäisi olla ilmaista, argumentti on kuin sanoisi: ”Maksakaa kuluni, tai muuten aiheutan vielä suuremmat tappiot!” Kyseessä on siis ultimatum eli suomeksi sanottuna uhkavaatimus ja sen tuella tapahtuva julkisen talouden ryöstö.

Vastaavanlaista argumentaatiota esiintyy myös muualla vihervasemmistolaisen retoriikan piirissä, esimerkiksi puolusteltaessa ”huumehuoneita”. Sen mukaan yhteiskunnan pitäisi ”auttaa” narkomaaneja tarjoamalla heille huumeiden piikittämiseen sopivia tiloja ja siten edistää toimintaa, jonka lakikin tuomitsee rikolliseksi. Haitallista se on varmasti kaikille.

Todellisuudessa yhteiskunta ei voi eikä yhteiskunnan pidä asettua tukemaan laitonta toimintaa, kuten huumeiden käyttämistä. Siihen liittyy sivuseurauksena huumeiden valmistusta ja välittämistä ja niiden myötä myös vakavia henki- ja omaisuusrikoksia. On sairasta, että vihervasemmiston orkestroimana aiheesta antaudutaan käymään edes tuota näennäisen ”asiallista” poliittista debattia, jossa kriittiset äänet pyritään sensuroimaan ”vihapuheena” poliittiseen korrektiuteen vedoten.

Tuloksena yhteiskunta antaa aseet käsistään, heittäytyy kontalleen, ja diilerit saavat nauraa. Ei ole myöskään huumeiden käyttäjien tai uhrien oman edun mukaista, että huumekuolemat lisääntyvät ja aloittamisen kynnys laskee. Selvän näytön antaa raa’istunut nuorisorikollisuus, johon on liittynyt huumekauppaa, kuten Vallilan surmasta muistetaan.

Myös PrEPin käyttöönotto ja käytön laajeneminen on samanlaista. Siihenkin liittyy vakavia sivuseurauksia. PrEP on tutkimusten mukaan johtanut kondomin käytön laiminlyömiseen ja sitä kautta muiden sukupuolitautien määrän kasvuun.

PrEP saattaa viedä tehon muilta lääkkeiltä

Kun muut taudit lisääntyvät, niitä joudutaan hoitamaan antibiooteilla, joiden käyttöä tulisi välttää. Näin syntyy antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja, ja siten myös antibioottien teho heikkenee.

On olemassa vaara, että myös HIV-lääkkeen teho menetetään. Jo vuosia sitten lääketehtaat jakelivat HIV-lääkkeitä penseästi kehitysmaihin, joissa ei tunneta kelloa ja hoitokulttuuri on muutoinkin kehittymätöntä. Syy kitsauteen oli selvä: kun lääkitys annetaan tartunnan saaneelle, virus pysyy aisoissa vain, jos lääkettä otetaan kellon tarkasti elämän loppuun asti. Silti ihmistä uhkaavat infektiot ja muut sairaudet, jotka voivat helposti nujertaa HIV-positiivisen ihmisen.

Koska PrEP-lääkitystä otetaan epäsäännöllisesti ja huolettomasti, kuten niin sanottuja bilehuumeita, on vaarana, että estolääkitykseen syntyy aukkoja, ja virus tarttuu. HI-virus voi myös mutatoitua tartunnan saaneiden käyttäessä lääkitystä epätarkasti, ja saattaa syntyä lääkkeelle vastustuskykyisiä HIV-kantoja.

Näin on jo käynytkin. Tällöin vuosien työllä kehitetystä lääkkeestä ei ole enää apua, ja ihmiset alkavat taas kuolla AIDSiin.

Aivan kaikki mitä Yleisradiossa sanotaan, ei ole kuitenkaan valetta. Yleisradion Ulkolinja esitti aiheesta muutama vuosi sitten dokumenttiohjelman Musta surma, valkoinen lääke, jossa käyttäytymisen vaikutus viruksen leviämiseen ja mutatoitumiseen myönnettiin. Ohjelman mukaan kaikki oli tosin vain ahneiden lääketehtaiden syytä, ja Afrikan synkkää AIDS-tilannetta selitettiin kapitalististen länsimaiden ”rasismilla”.

Totuus on, että lääketehtaat eivät vain halunneet nähdä vaivalla kehittämänsä lääkkeen tehon katoamista vääränlaisen käytön vuoksi kehitysmaissa, ja siksi ne suhtautuivat lääkkeen jakeluun kehitysmaissa kielteisesti.

Väärä varmuudentunne johtaa ihmiset harhaan

PrEPin käyttäjät pelaavat nyt venäläistä rulettia paitsi omalla, myös toisten ihmisten terveydellä, ja laittavat panoksensa yhteiskunnan laskuun. Nähdäkseni PrEPin käyttöön ei tulisi kannustaa myöskään sen antaman väärän turvallisuudentunteen vuoksi.

Suhtautumista PrEPiin voidaan verrata aurinkovoiteiden käyttöön. PrEPin tavoin aurinkovoiteet alentavat kynnystä riskikäyttäytymiseen. Koska voiteet eivät anna varmaa suojaa vaarallisilta auringonsäteiltä, niiden käyttäminen kasvattaa ihosyöpien mahdollisuutta ohjatessaan liialliseen auringonottoon.

Samaan tapaan PrEP ohjaa tai kannustaa suojaamattomaan seksiin ja sitä kautta toimii katapulttina vähintäänkin muiden seksitautien lähettämiseksi lentoon.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus kuitenkin medikalisoi yhteiskuntaa omalla viisastelevalla viruspolitiikallaan, jossa ei ole opittu mitään edes SARS-CoV2-kriisistä. 

Riskikäyttäytymistä ja suojaamatonta seksiä lisäävänä PrEP saattaa myös ohjata törkeisiin pahoinpitelyihin tai niiden yrityksiin. HIVin tartuttamista pidetään oikeudellisessa ajattelussa törkeänä pahoinpitelynä.

Ylen lisäksi myös muut mediat ovat syyllistyneet vastuuttomaan journalismiin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien tukema Long Play -verkkolehti julkaisi 21.5.2016 täysin yksipuolisen ja vääristelevän jutun ”Vaarattomia rikollisia”, jossa väitettiin, että ”Suomessa oikeus tuomitsee HIV-positiivisia ihmisiä vankeusrangaistuksiin, vaikka lääkärit ovat yksimielisiä siitä, ettei HIV oikein hoidettuna tartu suojaamattomassakaan seksissä.” Jos, jos ja jos.

Sarkastista on, että pian tämän jälkeen (vuosina 2017 ja 2018) jutun kirjoittanut toimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin syyskuussa 2015 tekemästään raiskauksesta yhden vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä vuonna 2016 tapahtuneesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Kirjoitin asiasta suositun kirjani Totuus kiihottaa sivulla 221, alaviite 442.)

On syytä muistaa, että HIV on edelleen kuolemaan johtava taudinaiheuttaja, joka tappaa suurella varmuudella niin talossa kuin puutarhassa. Vain lääkkeellisellä hoidolla voi pysyä hengissä, mutta ei välttämättä silloinkaan kovin terveenä, vaikka järjestöt, kuten Hivpoint ja SETA markkinoivat HIVin ”uutta normaaliutta” väittämällä, että tartunnan saanut voi elää ”normaalin pituisen elämän”.

Mutta millaisen elämän? Elämän infektioista kärsivänä, omituisia sisäelinsairauksia, tuntemuksia ja lääkkeiden joskus hyvinkin pahoja sivuvaikutuksia potevana ihmisruumiina, jota varjostavat muiden tautien, kuten diabeteksen, liikakolesterolin ja flunssien uhat. Esimerkiksi pandemiaksi levinnyt COVID-19 voi olla viikatteen heilautus HIV-positiiviselle.

HIV-positiivisen elämä on pilalla usein myös sosiaalisesti, sillä arvo pariutumismarkkinoilla romahtaa kuin Stockmannin osake. On HIV-näivetystä, kielessä sammasta ja sientä kynsien alla. Kolmen kriteerin täyttyminen riittää AIDS-diagnoosin saamiseen.

Ihmiset vieroksuvat, ja työnantajat, naapurit, entiset ystävät ja useat muutkin kaikkoavat, paitsi ehkä toiset tartunnan kantajat. Ihmiset eivät silloinkaan syrji, sillä järkiperäisten valintojen tekeminen ei ole syrjintää vaan moraalisten arvoarvostelmien tekemistä. Ja etiikan idea on nimenomaan erottaa hyvä huonosta. Sen sijaan PrEP-resepti on kuin saisi matkalipun Titaniciin.

Aurinkoisia uutisia antaa vain HIV-tukikeskuksen nettiohjeissa pitkään ollut ilon aihe: mitä nopeammin HIV-positiivinen saa tietää tartunnastaan, sitä parempi ihmiselle itselleen!

Tämä on jokaisen nykynuoren syytä tietää HIVistä. Se ei ole mitään juhlapaikan hakemista, vaikka myös turvapaikkapolitiikan kautta maamme HIV-tilanne on mustunut. Maahanmuuton mukana on Suomeen saapunut väkeä, joka aikoo hoidattaa kalliiksi käyvän sairautensa suomalaisilla veronmaksajilla.

 

Kriisioloissa talous ja terveydenhuolto romahtavat yhtä aikaa

On syytä muistaa, että kaikkialla maailmassa HIV-tartunnan saaneet ovat suojassa vain kehittyneen lääketieteellisen hoito-organisaation sisällä: holhottavina ja jatkuvasti tarkkailtavina, täsmälleen foucault’laisen klinikan sisäpuolella. Tarkkailua ja klinikoita arvostellut Michel Foucault kuoli traagisesti AIDSiin, joten kaipa hän tiesi mistä puhui.

Myös minä 54-vuotiaana kaljupäisenä tuplatohtorina tiedän oikein hyvin, mistä puhun, sillä olen nähnyt koko HIV-kriisin historian sen alusta nykypäiviin asti. HIV aiheutti homojen keskuudessa paljon suuremman trauman kuin COVID-19 koko maailmassa. ”Homojen taudiksi” leimatulla asialla ei tosin aluksi pidetty väliä hallinnossa eikä politiikassa, koska kyseessä oli vähemmistö, jonka monet toivoivat muutenkin kuihtuvan pois, ja ajateltiin, että sitähän vaatii yhteiskunnan etu.

HIVin tullessa Suomeen en säikähtänyt nuorena teininä niinkään sitä, että uutistenlukija Arvi Lind sanoi taudin tarttuvan nimenomaan homoihin ja että siihen aivan pian kuolee. Enemmän pelästyin sitä, että tauti paljastaa homouteni, ja se olisikin ollut paljon kauheampi juttu silloin.

Tauti ei ole kuitenkaan tarttunut minuun vieläkään, ja olen terve kuin pukki, vaikka pukki olen tietysti muutenkin. Olen kuitenkin sellainen pukki, joka ottaa nopeasti opikseen ja neuvoo myös itseään tyhmempiä.

Samaa suosittelen kaikille, jotka pohtivat, kuinka paljon terveydellään ja toisten terveydellä kannattaa keinotella.

Sen sijaan Yleisradion sateenkaaritoimittajan juttuun ei ollut löydetty ketään kriittistä lääketieteellistä asiantuntijaa eikä kaltaistani kokemus- ja tiedeasiantuntijaa. Haastateltu oli vain sossu- ja terveysministeriön poliittista virkamiestä ”erityisasiantuntijana”, erästä ”seksuaalineuvojaa”, keskisuomalaista pragmatistilääkäriä ja Hivpointin ”hankekoordinaattoria” ja ”toimitusjohtajaa” (haiskahtaa rahalta). Heillä kaikilla oli asiasta eturyhmäpoliittisesti, järjestöretorisesti tai hallintodiskursiivisesti ohjatut mielipiteet.

Myöskään juttuun haastateltua PrEP-mannekiinia ei pidä kiittää avautumisesta estolääkkeen käyttäjänä. Yleisradion jutussa homot esitettiin jälleen esimerkkeinä tyypeistä, joiden katsotaan pelkän hurjastelunsa tai omahyväisyytensä vuoksi tarvitsevan tai haluavan yhteiskunnalle kalliiksi käyvää lääkitystä – vain vielä huonomman tilanteen ennalta ehkäisemiseksi. Mitä muuta sellainen on kuin kiristystä? Lokaan menee tuolla tavalla taas homojen maine.

Ehkä onkin niin, että PrEPin käyttäjät pitää toimittaa mahdollisimman pian suorastaan tahdostaan riippumattomaan hoitoon.

Kuten sanottua, PrEP ei ratkaise ongelmia vaan tekee ihmisistä entistä lääkeriippuvaisempia ja riippuvaisempia myös julkisen talouden suopeudesta ja kestokyvystä. HIV-potilaat ovat suojassa vain niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan sisällä ja nettoveronmaksajien armeliaisuuden turvin. Kun julkinen talous romahtaa, lääketehtaat eivät toimita tuotteitaan maihin, jotka eivät pysty maksamaan laskujaan. Tämä nähdään kehitysmaiden tilanteesta.

Monet yhdysvaltalaiset lääketehtaat lopettivat käyttäjille elintärkeiden sydän- ja syöpälääkkeiden toimittamisen Kreikkaan, kun valtion maksukyky loppui. Narun pää on tulossa käteen myös Suomelle ja maamme pyyteellisille ja vaateliaille vihervasemmiston venkuroille.

Sotien kaltaiset kriisit ja kumoukset jättävät lääkeriippuvaiset ihmiset aina pulaan. Joten viruksia ei kannata ihan ehdoin tahdoin hankkia eikä kylvää, ei myöskään PrEPin tarjoamalla 99 prosentin suojalla ja vihervasemmistolaisen hallituksen avokätisellä tuella. Parasta olisikin tietää, kenen kanssa panee.

---

Päivitys 2.7.2021: Kun uusi asiakasmaksulaki tuli eilen voimaan, Yleisradio joutui julkaisemaan pseudojournalisminsa jatkoksi jutun, jossa myönnettiin, että maksuttomuus on räjäyttänyt PrEP-pillereitä kerjäävien määrän pilviin: ”Noin 150 ihmistä on jonossa. Joka päivä tulee lisää kyselyjä, eikä jono lopu millään, sanoo HUSin iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back.”

On siis käynyt juuri niin kuin ennustin ja arvattavissa oli. Toimittajien Otso Karhu ja Miika Koskela kirjoittamassa jutussa PrEP-hoitoa mainostetaan silti täysin kritiikittömästi, ja asian promoottoriksi oli saatu muuan platinatukkainen mannekiini, joka paljasti, että aiemmin ”joutui pitkään elämään jännityksessä seksin jälkeen.”

Miksi? Ilmeisesti siksi, että tuli jo ennenkin lorttoiltua ilman sukupuolitaudeilta suojaavaa ehkäisyä: ”Siksi ehdottomasti suosittelen tätä lääkettä niille, joilla on paljon suojaamatonta seksiä, Kauppinen sanoo.” Tämä ikään kuin kirkastaa, mikä on koko asian HIV-pointti.

Aiheesta julkaistu tieteellinen tutkimus (täällä) puolestaan osoittaa, että ”In March 2018 the a meta-analysis of eight PrEP studies (Traeger – data collected between 2014 and 2017), found that the risk of acquiring an STI increased by 25% in the first six months after starting PrEP; the risk of rectal STIs increased by 39% and of rectal chlamydia by 59%.”

PrEPin käyttö on siis johtanut muiden sukupuolitautien rajuun kasvuun. THL:n mukaan 74 prosenttia kuppatapauksista ja 64 prosenttia tippuritapauksista on saatu miesten välisessä seksissä, ja tippuri on kehittänyt tähän mennessä jokaiseen antibioottihoitoon resistenssin. Nyt on viimeinen toimiva lääkeyhdistelmä menossa, ja antibiooteille vastustuskykyistä muotoa esiintyy muun muassa Britanniassa, joka on PrEP-hoitojen käyttöönoton mallimaa Euroopassa.

En tietenkään väitä, etteivät potilaat hoitoa tarvitsisi, mutta lääkitys on PrEPiä käytettäessä väärä. Vihreiden ja vasemmiston logiikalla kannattaa saada HIVin sijasta kuppa, koska se ei ole yhtä paha sukupuolitauti, vaikka aivot lahottaa pitkälle edetessään sekin.

Punavihreän hallituksen kyky toimia kansanterveyden ja valtiontalouden tuhoksi on hämmästyttävä. Yleisradion kyky jättää tosiasiatiedot raportoimatta ja huomiotta tekee Ylen toiminnasta juuri sitä, mitä totesin sen olevan kirjassani Totuus kiihottaa: vihervasemmistolaista propagandaa.

Totuus on, että lorttoilu on osa PrEPin brändiä, ja harva asia on saanut aikaan niin paljon mainehaittaa homoille kuin PrEPin puolesta keuhkoaminen mediassa. Suomalainen valtamedia ei ole koskaan maininnut PrEPin yhteydessä heteroita, vaikka pilleri tepsisi yhtä hyvin heteroihin ja heidän seksuaalisiin ongelmiinsa. Estolääkkeen kuuma ja kyseenalainen sädekehä on mediassa langetettu yksinomaan homojen päälle muinaisen AIDS-kriisin tapaan.

Täydellinen Yle-juttu

Kuten monet tietävätkin, olen esittänyt viime aikoina anteliasta valtavirtamedian arvostelua. Minulta kaikki saavat juuri sellaista palautetta kuin ansaitsevat, ja olen arvioiden jakamisessani täysin tasapuolinen.

Minulta kysytään silloin tällöin myös, millainen olisi hyvä ja esimerkillinen mediajuttu. Nyt kysymykseen tarjoutui tilaisuus vastata.

Mainitsin kirjani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä eräässä kohdassa (s. 228–229) tavasta, jolla Yleisradio harjoittaa neuvostonostalgiaa. Mikäli viitsii tutustua varsinkin Teema-kanavan ohjelmistoon, asia on selittämättä selvä. Kirjoitin aiheesta blogissani jo aiemmin.

Toimittaja Heidi Zidanin 14.2.2021 Ylen verkkosivuille kirjoittama juttu neuvostoturistien matkailusta Suomessa pitää yllä tätä nostalgiaa.

Jutun julkaiseminen ei ollut perusteltua vain faktoista muistuttamiseksi. Ne tunnetaan muutenkin. Kirjoituksen vaikutus on siinä, että neuvostoaikojen muistelu pitää esillä kommunistisen yhteiskuntavaihtoehdon olemassaoloa. Yle peilaa neuvostokommunismin tapahtumia oman aikamme valossa ja saa totalitarismin hirveydet näyttämään lähes rakastettavilta kulttuuriretrospektioilta.

Jutun yleissävy on epäkriittinen ja suopea verrattuna siihen, että Neuvostoliitto oli Hitlerin valtakuntaa pahempi ihmisoikeuksien polkija. Pitkäkestoisuutensa vuoksi tuossa työläisten paratiisissa ehdittiin surmata suurempi määrä ihmisiä kuin Saksan keskitysleireillä.

Heidi Zidanin kirjoituksessa neuvostokansalaisten Suomen-matkailusta pyritään kuitenkin antamaan leikkisä ja kepeähkö kuva, jossa myös vakoilutoimintaa katsotaan läpi sormien. Zidan kirjoittaa:

”Jotkut metsäteollisuusyritykset suhtautuivat vierailuihin nihkeämmin. Eräältä suurelta paperitehtaalta sanottiin Lomamatkojen toimistolle suoraan, että ’ai sellainen vakoilijaryhmä olisi tulossa’. Lyhyitä käyntejä voi tuskin kuitenkaan kutsua vakoiluksi.”

Näin toimittaja tuli oikaisseeksi tuonkin epäilyksen. Samaan tapaan myös Helsingin Sanomien kaiken selittävissä ja kilometrien pituisiksi venyneissä otsikoissa on ”vaikka”- ja ”mutta”-alkuisia sivulauseita, joilla ”faktantarkistuksen” kanssa yhteen sopimattomia tosiasioita selitellään pois. – Ja kuinka ihanaa kaikki olikaan? Zidan jatkaa:

”Monet tulivat suomalaisten kaupunkien ystävyyskaupungeista, ja suomalaisessa ystävyyskaupungissa oli yleensä paikallisen Suomi–Neuvostoliitto-seuran järjestämä illanvietto, jossa päästiin jopa tapaamaan suomalaisia ja laulamaan yhdessä Rullaati rullaa -kappaletta.”

Siinä vyörytyksessä Kekkonenkin ilmeisesti oppi hallitusten ”runnaamisen”. Ainoana vikana kultaisessa häkissä matkailevien neuvostoturistien asemassa Ylen toimittaja näkee sen, että matkaoppaana toimiva ”selittäjä” valehteli Stockmannin asiakkaiden olevan näyttelijöitä. Mutta sekin on vain huvittavaa ja täysin ymmärrettävää:

”Tavarapaljous oli šokki monelle, sillä ero kotimaahan oli niin suuri. Jotkut selittivät sitä sillä, että Neuvostoliitto joutui auttamaan niin monia omia köyhempiä tasavaltoja ja kolmannen maailman maita.”

Heidi Zidanin ansiosta ymmärrämme nyt, miksi Neuvostoliitto ei eroa paljoa Euroopan unionista. EU on rahan vuoksi rapakunnossa siksi, että meidätkin pakotetaan ”auttamaan niin monia omia köyhempiä tasavaltoja ja kolmannen maailman maita”.

Ylen toimittajan kirjoittama juttu oli täysin kesy, kommunismia imarteleva ja neuvostoajan oloja glorifioiva. Vaikuttaa, kuin hän ei jostakin syystä ymmärtäisi Suomen eikä maailman poliittisesta historiasta mitään. Kaikki on kirjoituksen valossa vain hassun hauskaa muisteloa.

Herääkin epäilys, onko moisella asenteella tarkoitus peitellä joitakin omia luurankoja. Kaikkihan tietävät, että aika kultaa muistot ja ikävät asiat unohtuvat, jolloin voi myös pyrkiä oikeuttamaan aiemmin koettuja vääryyksiä ja ihmisoikeuksien loukkauksia. Nykypäivän näkökulmasta arvioiden historia kun on jo turvallisesti paketissa, eikä siihen liity sellaisia epävarmuustekijöitä kuin tapahtumien omana ajankohtana.

Vastauksia voi löytyä, kun selvitetään, kuka on tuo Yleisradion toimittaja Heidi Zidan? Hänen isänsä oli Suomen Kommunistisen Puolueen pääsihteeri Aarno Aitamurto, joka taisteli sosialismin tuomiseksi Suomeen. Hänen Heidi-tyttärensä meni naimisiin palestiinalaissyntyisen Hakim Zidanin kanssa.

Heillä puolestaan on tytär Aishi Zidan, jonka puoliso Ozan Yanar on turkkilaissyntyinen ja vihreitä edustava eduskuntapudokas. Aishi Zidan on käynyt Sanomien toimittajakoulun ja saanut Journalistiliitolta ”Sananvapauden kunniastipendin”, ”Sananvapauden miekan” ja 5000 euron stipendin toiminnastaan journalistina ”erityisen ansiokkaasti ja esimerkillisesti”. ”Esimerkillisyys” oli tässä tapauksessa muun muassa sitä, että toimittaja kieltäytyi riisumasta rintaliivejään turvatarkastuksen ajaksi ollessaan pyrkimässä Yhdysvaltain varapresidentin lehdistötilaisuuteen Jerusalemissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan päätti ottaa kirjani julkaisseelta Suomen Perustalta 10 000 euroa pois sananvapauden hyväksi tekemäni työn vuoksi ja osoitti siten, että Suomessa kohdellaan filosofia huonommin kuin toimittajia Venäjällä, toisin sanoen nykyisessä Neuvostoliitossa.

Kuten näette, vihervasemmiston ilmatilanhallinnasta valtamediassa on syntynyt kokonaisia sukudynastioita, ja Helsingin yliopiston verkkosivut julkaisivat asiasta myös henkilökohtaista uraa edistämään tarkoitetun jutun, jossa mainostettiin monikulttuuri-ideologiaa estottomasti. Sitä minä en tosin tiedä, onko ”Suostumus”-aloitteen eräs tekijä, Hanna-Marilla Zidankin, osa samaa dynastiaa.

Heidi Zidanin kirjoittama tendenssijuttu neuvostoturismista Suomessa on täydellinen. Monikulttuuri-ideologian näkökulmasta siitä ei puutu kerta kaikkiaan mitään. Tosiasiassa Neuvostoliiton ainoa hyvä puoli oli suomalaisten kannalta se, että maa piti tänne pyrkivät toista sataa miljoonaa mahdollista pakolaista piikkilanka-aidan takana.

Yleisradio on todellinen monikulttuuri-ideologian, viidakkokuumeilun ja värinäveikkailujen hotspot, joka truuttasi jälleen ilmoille selvän ja peittelemättömän agendakirjoituksen. Vihervasistis-feministinen kytkös on täydellinen.

Tai no, täytyy jättää tilaa varauksille. Ehkä linkkaamissani tiedoissa voisi olla vielä ripaus kansainvälisyyden pippuria ja ilmastonmuutoksen suolaa, miksipä ei myös maininta ISIS-vaimojen esteettömän kulun hiilijalanjäljen pienentämisestä. Täydellisyyttä ei voi kuitenkaan ylittää.

Muistelen nostalgisesti aikoja, jolloin Yleisradion palvelut saattoi jättää ostamatta ja albanialaisperäisen ”TV-luvan” maksamatta. Minun ykkösagendojeni joukossa on edelleen Yle-veron lopettaminen ja kanavien laittaminen korttien taakse. Maksakoot suojatyöpaikoissa kellottelevien toimittajien palkat ne, jotka haluavat tulla pumpatuiksi täyteen Ylen punavihreää propagandaa.

Mediasta aiemmin

Totuus kiihotti ammatikseen viisaita

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa – Mitä sanon mediatutkimuksessani?

Totuus kiihotti ammatikseen viisaita

Minähän en lue Helsingin Sanomia enkä muita vasemmistopopulistisia roskajulkaisuja. Eräs ystäväni kuitenkin linkkasi minulle toimittaja Jussi Ahlrothin HS:ään 6.2.2021 kirjoittaman jutun, jonka otsikkona oli: ”Ihmiselämän syvällisten kysymysten pohtiminen on valunut filosofeilta self help -kirjoihin ja luonnontieteisiin”. Alaotsikoksi oli laitettu timanttinen elämänviisaus: ”Meidän pitäisi palata totuuden voimaan”. Kirjastani tässä jutussa ei tietenkään puhuttu mitään, mutta aiheen tiimoilla liikuttiin kuin kissa puurolautasen ympärillä.

Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Helsingin Sanomien kannanotto totuuden puolesta oli kerrassaan hullunkurinen, sillä mielipiteiden ja arvostusten varaisissa filosofisissa kysymyksissä ei pitäisi olettaa olevan mitään ehdottomia totuuksia. Useimmat lehtijuttuun haastelluista filosofeista ovat esiintyneet relativisteina, mutta toisesta suupielestään he ovat päästelleet vaatimuksia ehdottomien totuuksien löytämiseksi! Kipeimmillään kyseinen ristiriita vallitsee journalismissa, jossa toimittajat esiintyvät postmoderneina ja liberaaleina yhden totuuden kieltäjinä mutta huutavat silti kovaäänisesti faktajournalismin ja totuuden perään.

Nauroimme ystäväni kanssa jutulle pitkät naurut. Naurettavimpia ovat juuri sellaiset lehtikirjoitukset, jotka kumoavat itsensä jo otsikossa. 

Kun itse kirjoitin aiheesta kokonaisen kirjan, jossa vastasin ”totuuden jälkeisen ajan” syntyä koskevaan äimistelyyn, teokseni yritettiin sensuroida, ja media suuntasi minua ja julkaisijaa vastaan raivokkaan kostokampanjan. Se oli tietenkin odotettavissa, sillä olin selittänyt valtamedian ja vaihtoehtomedian jakautuneisuutta yhteiskunnan perusrakenteessa tapahtuneella väestöpoliittisella halkeamalla, joka johtuu pääasiassa maahanmuutosta ja EU:n liittovaltiopolitiikasta.

Helsingin Sanomien kirjoitukseen oli haastateltu puolen tiun verran yliopistollisella rehulla ruokittuja ammatikseen viisaita, jotka olivat ilmeisen kiihottuneita totuudesta. Jutun ingressissä kyseltiin, ”miksi filosofeja näkyy julkisessa keskustelussa vähemmän kuin ennen”. 

Helsingin Sanomien juttu oli siis aiheplagioitu vastauutinen lähes vuoden takaiseen kirjoitukseeni ”Miksi filosofit katosivat julkisuudesta – ja mitä tehtävää filosofeilla voi vielä olla?”, joka löytyy myös täältä. Helsingin Sanomien kirjoitus alkaakin samoin kuin omani: viittaamalla G. H. von Wrightin ja Esa Saarisen tapaisten intellektuellien katoamiseen julkisesta sanasta.

Omasta jutustani löytyvät todelliset syyt ja selitykset filosofian taantumaan. Niistä tärkeimpiä ovat yliopistoihin palkattujen filosofien mitäänsanomattomuus sekä tietenkin kirjassani Totuus kiihottaa arvostelemani medioituminen. Valtavirtamedia käyttää asiantuntijoita valikoidusti omiin tarpeisiinsa, aivan niin kuin Helsingin Sanomien nyt julkaistu vastauutisointi peittelemättömästi osoittaa.

Mitä nuo syyt filosofien katoamiseen sitten ovat? Kertaan osan tässä, tosin hieman eri järjestyksessä kuin alkuperäisessä jutussani.

1) Suurin osa yliopistoihin palkatuista filosofeista on demaripragmatisteja, kosmopoliittisia universalisteja tai huvitteluliberaaleja, joilla ei ole mitään annettavaa nykypäivän polttavien ongelmien ratkaisemiseen, vaan niitä voitaisiin parhaiten ratkoa kansallismielisen ja kansalliseen itsemääräämisoikeuteen tukeutuvan ajattelun keinoin. Tämän he kuitenkin näkevät myrkkynä.

2) Koska filosofiaa velvoittaa kaikista tieteistä eniten nimenomaan loogisen ajattelun vaatimus, tuo vaatimus on johtanut ammattifilosofeina esiintyvät vasemmiston etäispäätteet jyrkkään ristiriitaan tieteellisten velvoitteiden kanssa. Heidän takataskuistaan pilkoittava punainen tai vihreä jäsenkirja on ohjannut heitä self-mutingiin, sillä loogisesti ajatellen heidän olisi pitänyt päätyä aivan toisenlaisiin johtopäätöksiin kuin puolueohjelmiensa mukaisiin. Ajattelunsa on siis juntturalla, ja siksi he eivät kykene sanomaan mitään.

3) Filosofian oppituolit on täytetty kielipuolisilla ulkomaalaisilla, minkä vuoksi filosofiassa ei voida puhua Suomessa tärkeiksi koetuista asioista suomeksi. Tämä on tehokkaasti kuolettanut kotimaisen yhteiskuntakritiikin, aivan niin kuin kansainvälisyyden ihanteita suosimalla on ollut tarkoituskin. Internatsismi on uhannut filosofista julkaisutoimintaa, kun kansainvälisiä artikkelijulkaisuja on yliarvostettu ja suomenkieliset kirjat on pyritty mitätöimään yliopistojen tehtäviä täytettäessä. Yliopistoissa ei saa enää ajatella ja puhua vapaasti, minkä totesin myös kirjani Totuus kiihottaa pääluvussa 17.

4) Eräs syy filosofian taantumiseen kulttuurikeskusteluista on yliopistofilosofian taannoinen formalisoituminen ja ulkomaalaistumisesta seurannut vuorovaikutuksellinen inkompetenssi. Syynä uskottavuuden menetykseen on yliopistofilosofian uusvasemmistolaistuminen. Niiden ohelle ilmaantui myös fundamentaalivihreytenä tunnettu kiilusilmäisyys, jonka piirissä ei olla kiinnostuneita tiedosta eikä totuuksista, vaan yliopistoihin hakeudutaan parantamaan maailmaa ”tasa-arvoisuuden”, ”luonnonsuojelun” ja ”yleisen oikeudenmukaisuuden” nimissä – perin ideologisia ja tarkoitushakuisia käsitteitä kaikki.

5) Ulkoinen syy filosofian taantumiseen on sananvapauden muodollinen kuohitseminen, jolla on koetettu estää avoin puhe eurooppalaisten vapausihanteiden, kuten kansallisen itsemääräämisoikeuden, puolesta. Näin myös yliopistofilosofiassa on päädytty normatiivisella eetoksella, ”vihapuhesäännöillä” sekä muilla rationaalisen ajattelun rajoituksilla varustettuun liikennevalotodellisuuteen. Tulos näkyy vihervasemmistolaisten filosofien omaehtoisena mykistymisenä, kun maailma ei toimikaan niin kuin he unelmoivat. Mikrofonit on puolestaan suljettu niiltä filosofeilta, jolla sanottavaa olisi.

6) Keskeinen syy filosofien heikentyneeseen julkisuussuhteeseen on median puolueellinen toiminta. Koska filosofeja velvoittaa kriittisyys eivätkä oikeat filosofit koskaan aloita eivätkä lopeta mitään rahan vuoksi, toimittajat pelkäävät, että he eivät saakaan filosofeilta poliittisen korrektiuden mukaisia näkemyksiä, vaan filosofit sanovat asiat niin kuin ne ovat.

Siksi toimittajat kyselevät asioita, kuten Helsingin Sanomien Jussi Ahlroth nyt: vain niiltä filosofeina pitämiltään ja tiedepoliittiseen rahoitukseen sidotuilta tyypeiltä, joilta he tietävät saavansa haluamansa vastauksen. Joukossa olivat esimerkiksi SDP:n puolueohjelmatoimikunnassa vaikuttanut Thomas Wallgren ja feministi Sara Heinämaa, jolla on akatemiaprofessuurin takaama suojatyöpaikka yliopistolla mutta joka ei ole koskaan sanonut mistään muusta mitään kuin naiseudesta. Hännänhuippuna oli akateemisia tutkintoja suorittamaton Vasemmistoliiton kestoehdokas Tuomas Nevanlinna. Mahduttipa Helsingin Sanomat joukkoon myös erään filosofin uutta kirjaa koskevan ilmaismainoksen.

Helsingin Sanomissa on turha ihmetellä, miksi oikeat filosofit ovat kadonneet julkisuudesta, kun syyt löytyvät lasitalosta itsestään. Valtavirtamedia hehkuttaa 1980-luvun muotipellejä kuin vanhaa dieseliä.

Tulette vielä huomaamaan, että kirjani Totuus kiihottaa on – aivan kuin tuotantoni ja sen tekijä itsekin – täysin omassa luokassaan, kun tavoitellaan selityksiä nykypäivän poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kirjoitukseni ovat vastaansanomattominta ja älyllisintä, mitä tässä maassa on tällä vuosituhannella lausuttu, jopa filosofien omasta asemasta ja roolista.

Mutta juuri tämän valtavirtamedia katsoi tarpeelliseksi vandalisoida pöyristyttävän epäasiallisella kostokampanjalla, jossa kaljupäistä homomiesparkaa ahdisteltiin väitteellä, että mediatutkimukseni onkin ”naisvihaa”. He kai yrittivät pakottaa minut nuolemaan rakkaiden rakopalleroistensa varpaita. Opetusministeriö puolestaan laittoi Coltin kustantajan ohimolle tutkimustoiminnan vapautta loukkaavalla rahoituksen takaisinperinnällään, seurauksena pelonsekainen pikasensurointi.

Sekö nyt on ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta”, ”syrjimättömyyttä” ja ”ihmisarvon loukkaamattomuutta”, että kaltaistani filosofia kohdellaan maassamme huonommin kuin toimittajia Venäjällä, ja kustantajaa kiristetään valtionrahoituksen pois kiskomisella?

Samanaikaisesti ”hallitusta tukevaan” tendenssi- ja pseudotutkimukseen suunnataan Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostosta 55 miljoonan euron varat vuosittain. Puoliksi oppineet feministit käyttävät mielivaltaa valmistellessaan päätökset, ja tutkimuksen poliittiset suuntaviivat määrää: valtioneuvosto.

Syökää päänne!

---

Mainittakoon, että olen ennenkin joutunut korjailemaan toimittaja Jussi Ahlrothin ajatusvirheitä; muun muassa kesällä 2019, kun hän oli kirjoittanut Helsingin Sanomiin jutun ”Kuplan filosofi”, jossa annettiin virheellinen ja vääristelevä kuva Immanuel Kantista. Kirjoitukseni ”Kant: monikulttuurisuuskriittinen filosofi ajallemme” löytyy täältä.

Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa – Mitä sanon mediatutkimuksessani?

Tiedepolitiikasta vielä aiemmin

Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

Miksi en ole Perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa 2021?

Asiaa koskevien tiedustelujen vuoksi ilmoitan, että en ole Perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa 2021. Olin kyllä ehdolla Helsingin vaalipiirissä eduskuntavaaleissa 2019 keräten melkoisen kasan ääniä. Sijoituin niillä Nuutti Hyttisen jälkeen ja Matias Turkkilan edelle, ja molemmat ovat toimineet kaupunginvaltuutettuina. Sijoitusjärjestykseni olisi riittänyt valtuustopaikkaan, mikäli eduskuntavaalit olisivat olleet kunnallisvaalit, ja vaalipiirihän on molemmissa vaaleissa sama.

Väistymiseni nyt ei johdu motivaationi vähenemisestä. Vetäydyn vain siksi, että haluan säästää puoluetta valtamedian räksytykseltä, joka koskee tieteellistä toimintaani. Haluan myös suojella omaa tutkimustoimintaani eri puolueiden poliittiselta terrorilta.

Kuten monet muistavat, valtamedia lavasti viime keväänä kirjastani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä kohun, jonka puitteissa valtavirran uutismediat pyrkivät luomaan Suomen Perustan julkaisemasta teoksesta täysin virheellisen ja valheellisen kuvan. 

Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt osoittamaan tieteellisin perustein kirjoittamastani tutkimuksesta mitään tosiasiallista vikaa. Myös ”naisvihamielisiksi” haukutut kohdat luvussa 11 koostuivat arvostelusta, jonka kautta olin paljastanut valtamedioiden (erityisesti Helsingin Sanomien ja Yleisradion) puolueellisuuden niiden ajaessa translakia, ”Suostumus2018”-aloitetta ja ”Me Too” -hanketta sekä eräitä ilmastopoliittisia tarkoitusperiä, joilla painostettiin nuoria.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ”arvoilla” ja ”periaatteilla” ratsastamisesta on tullut eräänlaista vetoamista ”hyviin tapoihin” ja sovinnaisnormeihin, mikä on epä-älyllistä. Skandalisaatiolla ja seksisäännöistä kohisemalla media pyrki peittämään esittämäni mediakritiikin, ja tutkimukseni tempaistiin puoluepoliittisen kinastelun välineeksi.

En katso teoksessani tai toiminnassani olevan mitään sellaisia näkökohtia, jotka vaatisivat väistymistäni poliittisesta toiminnasta. Ajattelussani ja puolueen näkökannoissa ei ole osoitettu olevan mitään olennaisia ristiriitoja. Pahoittelen asiaa sekä puolueelle että kannattajilleni, mutta minun on vetäydyttävä vain ja ainoastaan median harjoittaman painostuksen vuoksi.

Tässä nähdään, kuinka tuhoisaa valtamedian harjoittama vyörytys ja tutkimustoiminnan vääristely ovat jopa kansalaisten perusoikeuksien, kuten vaalioikeuksien, kannalta. Vaientaminen on valitettavaa mutta poliittisten vastustajieni kannalta kenties helpottavaa, sillä minulla olisi ollut paljon sanottavaa alkaen huumehuoneista ja päätyen hiilivoimaloihin; asuntopolitiikasta autoiluun.

Päätän siis väistyä suojellakseni puoluetta median korvennukselta. Olisin toivonut median suuntaavan kritiikkinsä minuun tai tiedustelevan asioita minulta eikä kirjaani lukemattomalta puoluejohdolta. Mainittavia tässä vivutuksessa olivat Yleisradion A-studion toimittajan Katri Makkosen utelut, joilla hän 14.6.2020 koetti puristaa puheenjohtajistolta kannanottoja siihen, voiko ”tämmöinen ihminen” olla Perussuomalaisten ehdokkaana.

Koska en voinut tuolloin vastata kaikkien mahdollisuuksien puuttuessa (televisiossa ja muuallakin) ja koska media laittoi toiset ihmiset vastaamaan, sanon nyt, että koetan säästää puoluejohtoa enää vastaamasta ehdokkuuttani koskeviin kysymyksiin.

Joudun siis luopumaan vaalioikeudestani Yleisradion toimittajan harjoittaman panettelun vuoksi. Mustamaalauksen perusväittämänä käytettiin näkemystä, että filosofisesta etiikasta ja sosiaalipsykologiasta tohtoriksi väitellyt kirjailija-filosofi Jukka Hankamäki on läpikotaisin paha ihminen eikä siksi sovi politiikkaan.

Perussuomalaisiin hakeuduin alun perin tehdäkseni politiikkaa etujärjestöjen, sosiaalisen korruption ja liike-elämän voiteleman korporatismin ohi. Media painoi tällöin mutingia, tiedotusvälineistä tuli vaimennusvälineitä ja uutisista vanhasia täsmälleen politiikan medioitumisväitteeni mukaisesti. Tarkoitus oli kai osoittaa, ettei voisi olla politiikkaa, tiedettä eikä tiedonvälitystä ilman valtamedian vääristävää vaikutusta.

Minun on ollut valittava oman asemani ja Perussuomalaisten edun välillä, ja asetan taaskin puolueen edun oman etuni edelle. Vetäytymiseni ei tarkoita, että pitäisin opetus- ja kulttuuriministeriön minua kohtaan suuntaamaa tutkimustoiminnan häirintää ja tiedepoliittista syrjintää oikeutettuina, ja kanteluni käsittely oikeuskanslerinvirastossa on edelleen kesken.

Ehdokkaita puolueen käytettäväksi vaaleissa tietysti riittää. En koe omasta puolestani menettäväni kovin paljon, eikä poliittisen edustajan osa ole nykyisin helppo. Väistyn median levittämien valheellisten mainetekijöiden vuoksi, toisin sanoen niiden juorujen ja pahanilkisten väitteiden takia, jotka ovat ottaneet vallan kirjaani arvioitaessa, kun mediajulkisuus alkoi käsitellä toimittajien kostoja objektiivisina tosiasioina. 

Myöskään kaikki Perussuomalaiset eivät ilmeisesti käsittäneet, että median hyökkäykset eivät olleet rajuja siksi, että olisin ollut väärässä. Ne olivat raivokkaita siksi, että olin täysin oikeassa ja vieläpä Perussuomalaisten puolella! Perussuomalaiset ovat voineet aina ja voivat tästä eteenpäinkin täysin vapaasti päättää, näkevätkö he minut ystävänä vai vihollisena, eivätkä ajatukseni sinänsä ole muuttuneet koko aikana mihinkään suuntaan.

Toimittajien ja ministerien olisi pitänyt myöntää, että ’ymmärsimme filosofisen teoksen väärin, sillä tiedolliset resurssimme eivät riittäneet siinä olevien ajatuskulkujen ymmärtämiseen, ja sukupuolipoliittisen vapaamielisyyden puuttuminen esti meitä käsittämästä asian perusjuuria kyseenalaistavaa käsittelytapaa’. Tahallaan kirjaani väärinymmärsi vihervasemmisto ja tahattomasti muutamat teokseen perehtymättömät perussuomalaiset. Näin syntyi lukemattomia Salama-tuomioita.

Hullunkurisinta asiassa oli, että mediakriittisen tutkimukseni merkityksestä yritettiin päättää kritisoimissani medioissa. Jos jostain ihmisestä otetaan röntgenkuvat, ei niitäkään pidä potilaiden itsensä analysoida, vaan työ kuuluu lääkäreille. Samaan tapaan myöskään tieteellisesti kirjoitettuja tutkimuksia ei pidä kaiken maailman moukkien arvostella, vaan asia kuuluu keskusteltavaksi oppineiden yhteisössä, jossa sielläkään asiaa ei pitäisi lähestyä normatiivisilla eikä ideologisilla tarkoitusperillä saati rangaistusten uhilla, jotka saavat totuuden katoamaan. Toimittajien töhertelyjä käytettiin kuitenkin ”lähteistetyn tiedon” asemassa myös kaiken informaation nykyisessä legitimaatiopisteessä: Wikipediassa.

Tiedän toki, että koskaan ei pitäisi haukkua pelikenttää (mediaa) vaikka kenttä olisi myyrien möyrimä. Mutta myös valheellisuudella pitäisi olla rajat, ja ne meidän filosofien ja tieteilijöiden pitää osoittaa, jopa oman asemamme hinnalla. Tiedän hyvin myös sen, että on yhtä aikaa mahdotonta olla filosofi ja osallistua politiikkaan, paitsi jos on ”vihervasemmistolainen filosofi”, jolloin saavuttaa myös yliopistouran.

Toivotan kaikille perussuomalaisille menestystä omassa hyveellisyydessään. Puolue saanee vihervasemmistolta, Kepulta ja Kokoomukselta kehut kirjani sensuroimisesta ja on varmasti sitä kautta pian kypsä hallitukseenkin. Niinpä en voi peittää iloani sen johdosta, että ansio mahdollisesti löytyvästä yhteisymmärryksestä kuuluu minulle, kun puolueet ovat löytäneet minusta yhteisen kivitettävän.

Samoin toivon Suomen Perustan ja opetusministeriön pian pääsevän yhteistyöhön, jonka hedelmänä ministeriö toivottavasti myöntää kaksin käsin valtiontukea ajatuspajalle, ja lukijat pääsevät nauttimaan queer-teoreettisen sukupuolipolitiikan sosiaalisesti konstruoidusta postmodernismista toiminnanjohtajien, puheenjohtajien ja muiden komissaarien saapastellessa tasa-arvomarssilla!

Perussuomalaiset ovat saamassa kelpo vaalilistat rekrytointisloganillaan ”Perussuomalaisissa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa”. On kuitenkin hyvä muistaa, että kenelle tahansa voidaan puolueessa myös tehdä kuinka tahansa, eikä kukaan ole tästä ulkopuolinen.

Helsingin paikallisyhdistyksen kyynärpäätaktikointi ja valtuustoryhmän toimintakulttuuri ovat olleet harmillisen riitaisia ja risaisia, ja siksi puolue ei ole saanut kaupungissamme aikaan asioita, kannatusta eikä luottamusta, joita olisi voinut. Piiriyhdistyksen sotkuista (joihin en ole itse osallistunut) on suurelle yleisölle välittynyt mielikuva, että Perussuomalaiset eivät pysty ajamaan muiden asioita, kun eivät osaa hoitaa omiaankaan.

Olen ollut asemassa, jossa jokainen ehdokas nyt on. Ironia on siinä, että myös Sinä voit päätyä pikaisesti ja yllättäen asemaan, jossa minä nyt olen.

JUKKA HANKAMÄKI

 

Aiheesta aiemmin

Kirjaholokausti

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa – Mitä sanon mediatutkimuksessani?

Viestinnän työelämäprofessori aiheplagiaattorina

Pilapiirtäjä Kari Suomalainen sanoi aikoinaan, että taiteen suuruuden merkki on se, kun takataskustakin varastetaan.

Tampereen yliopiston viestinnän työelämäprofessoriksi nimityksen saanut maisterisnainen Reetta Räty kirjoittaa Yleisradion kolumnissaan, että ”[k]ansan jakautumisen kauhistelun sijasta voisi miettiä, mistä jakautuminen johtuu”.

Harmi, etten saa tekijänpalkkiota tuosta aiemmin esittämästäni ajatuksesta. Olin esittänyt tämän kysymyksen ja perustellun vastaukseni kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä (Suomen Perusta, 2020).

Näkemykseni on löytänyt sittemmin tiensä jopa teostani käsittelevään Wikipedia-artikkeliin, joten kyllä sen täytyy totta olla.

Vastaukseni ei ilmeisesti miellyttänyt Helsingin Sanomissa työskennellyttä Rätyä, sillä hän jätti asian käsittelyn pelkkään kysymyksen märehtimiseen.

Syynä kansakunnan jakautumiseen on suksien meno ristiin maahanmuutosta ja EU:n liittovaltiopolitiikasta johtuvien arvo-, etu- ja kulttuuriristiriitojen vuoksi.

Sen asemasta, että toimittajat kirjailevat tutkimustuloksiani omiin nimiinsä ja hakevat niillä nostetta poseeratakseen yliopistoissa, he voisivat ottaa vahatulpat korvistaan ja tehdä lehtiinsä sekä kanavilleen rehelliset jutut siitä, mitä sanoin mediatutkimuksessani.

Heidän pitäisi myös jättää tieteen tekeminen meille akateemiset opinnäytteet suorittaneille ja tieteellisesti ansioituneille.

Mutta oli jälleen kiintoisaa havaita ja todistaa, että tutkimustani luetaan viestintätieteiden laitoksilla. 

Enemmänkin saa toki varastaa, mutta toivoisin, että seuraavan kerran lähteeksi laitettaisiin oikea tekijä, eikä kiitoksia osoitettaisi Emilia Paloselle, Leena Malkille tai muille punavihreällä yliopistorehulla ruokituille tieteellisen kultapossukerhon kellokkaille – saati kulttuuriministeri Annika Saarikolle, joka on vastuussa kirjani julkaisijaa vastaan suunnatuista häikäilemättömistä ja brutaaleista rahoituksen takaisinperintävaateista, tieteellisen vapauden rikkomuksista ja kiristys-, painostus- sekä häirintätoimista.

Kukkulan kunkut ja Vanhan valtaus

Yhdysvaltain kongressitaloa on käytetty monen elokuvan lavasteena. Kun Donald Trumpin koolle kutsumat demokratian kannattajat (eivät siis puoluedemokraatit) innostuivat kansanvallasta niin, että he valtasivat demokratian symbolina toimivan Capitol Hillin, joutui arvostettu building jälleen näyttämön rooliin.

Valtavirtamedia täyttyi tuota pikaa ihmettelystä, miten pikainen valtaus oli mahdollinen, kuinka tarkoin vartioituun ja terrorismin pelossa valvottuun taloon saattoi kävellä tuosta vain ja miten kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Sitten annettiin valikoitujen faktantarkistajien selittää.

Paras selitys näyttää olevan se, mikä välittyi kuvista: poliisi avasi ovet, poisti raja-aidat ja suorastaan haali väen sisään. Tuntemattomina pidettyjen valtaajien henkilöllisyydet tiedettiin hetkessä, ja vaikuttaakin siltä, että valtaajat haluttiin sisään, jotta heitä voitaisiin syyttää yhteiskuntarauhan rikkomisesta ja demokratian polkemisesta ja jotta syylliseksi voitaisiin nimetä: Trump!

Tapahtumassa sinänsä ei ollut mitään kummallisempaa kuin siinä, että ylioppilaat vuonna 1968 valtasivat oman talonsa. Sitä pidettiin merkkinä kansanvallan kaipuusta, ja sitä ymmärrettiin ”yliopistodemokratian puolustamisena”, sillä asialla olivat marxilaiset opiskelijat, jotka vaativat myös yliopisto-opetuksen muokkaamista toiveidensa mukaiseksi. Media liputti heidän puolestaan ja muistelee heitä nostalgisesti ja sympatiaa tuntien vieläkin.

Myös Yhdysvalloissa on epäilty, ovatko sielläkin käytössä Antifan keinot, kun kasvojentunnistuksella oli löydetty mellakoijien seasta äärivasemmistolaisen järjestön edustajia. On erikoista, että parlamenttitaloon saapastelusta on syytelty mielenosoituksen koolle kutsunutta Trumpia, sillä valtaus ei olisi ollut lainkaan hänen etujensa mukaista. Päinvastoin: paikalliseen pylvästaloon lompsiminen vain tekee mahdolliseksi syytellä Trumpia väkivallan lietsomisesta ja sitä kuriin laittavista rajoitustoimista.

Sen sijaan Bideniä ja hänen kannattajiaan mielenosoituksen riistäytyminen käsistä hyödyttää, joten tempausta voidaan epäillä hänen hyväkseen järjestetyksi. Vasemmiston rabulistit ovat nimittäin syyllistyneet vastaavaan kaikkialla maailmassa.

Poliittinen vasemmisto tosiaan osaa ”järjestettyjen mielenosoitusten” organisoimisen Kiinasta Venezuelaan ja Albaniasta alpakka-caseen. Toisinaan niillä vastustetaan kapitalismia, toisinaan hurrataan diktaattoreille, ja nyt mahdollisesti soluttauduttiin väkijoukkoon sekä marssittiin vallankumouskulkueena parlamenttitaloon portsarien silittäessä päätä. Tapaa, jolla vasemmistopoliitikot ja media antavat vasemmistoradikaalien tehdä likaisen työn puolestaan, käsittelin tutkimukseni Totuus kiihottaa luvuissa 6.2 ja 6.3.

Oireellista on, että myös Suomessa Eduskuntatalon ympäristö on julistettu turvatoimialueeksi, jolla ihmisiä voidaan ratsata ja kurittaa perusoikeuksista poiketen. Jälleen kerran pitää paikkaansa vanha totuus: ne, jotka sanovat takaavansa turvallisuutemme, haluavat maksuksi vapautemme.

Mitään moraalista pahaa kansanvallan palatsin valtauksessa ei sinänsä ole, vaikka asialla olisivat olleet niin sanotut trumpilaiset. Kapina vain kertoo demokratian karkaamisesta sen omistajien, eli kansalaisten, käsistä vallan salonkeihin. Protestointi taas tervehdyttää, mutta tätä psykologista seikkaa tapahtuman paheksujat eivät ymmärrä lainkaan.

Eräs heistä on Kokoomuksen Petteri Orpo, jonka mielestä kongressitalon valtaus näyttää, mihin ”populismi” johtaa. Tuomitsijalta on jäänyt ymmärtämättä, että ei levottomuuksia mikään populismi luo, vaan suiden kapuloiminen ja järjestelmäpoliitikkojen oma kuuroutuneisuus. 

Valtansa menettämisen pelossa tärisevän porvarin mieleen ei tullut, että kansanedustuslaitoksen kansanvaltainen valtaus kertoo vallanpitäjiä kohtaan tunnetusta epäluottamuksesta, joka on ansaittua. Hän siis lukee tilannetta väärin.

Väite, että demokratia ei voi toimia, ellei ihmisiä panna nippuun, on patologinen paradoksi. Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joita tuetaan pakkovallalla ja kiristyksellä, eivät ole mitään demokratiaa vaan sosialismia, joka pakotuksen epäonnistuessa johtaa tietenkin levottomuuksiin. Syy: vallanpitäjät eivät ole ymmärtäneet yhteiskunnan psyko- ja sosiodynamiikasta mitään.

Kun istuvan presidentin suuta kapuloidaan valtamedian lisäksi myös sossumediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, joista Trump on blokattu määräajaksi tai lopullisesti, on selvää, että moinen kansanvallan kuohiminen ja sananvapauden sensuroiminen herättävät vastalauseita kannattajien keskuudessa. Huolestuttavaa olisi, jos eivät herättäisi, sillä politiikkaan ei mikään moderointi kuulu, ja viestien poistelu ”vastenmielisinä” luo läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä kansalaiset ajattelevat. Viestinnän estäminen on niin törkeää inhimillisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien rikkomista, että parempaa argumenttia konkreettisten vastatoimien puolesta on vaikea kuvitella.

Kun Facebookin omistaja-perustaja Mark Zuckerberg puolestaan lahjoitti erilaisia kiertoteitä käyttäen lähes puoli miljardia dollaria demokraattivaltaisten kaupunkien postiäänestyksen tekniseen kehittämiseen, ei ole mikään ihme, että luottamus myös ääntenlaskentaa kohtaan heikkeni entisestään, ja epäilyt systeemiin pesiytyneestä vilpillisyydestä ovat oikeutettuja. Mihin tarvitaankaan enää postiäänestyksen kehittämistä, kun sosiaalinen media sössii vaalit myös kampanjoidenaikaisilla sensuroinneilla ja puuttumisilla kansalaisten väliseen viestintään sekä mielipiteisiin?

Jos Yhdysvalloissa puhkeaa pitkästä aikaa sisällissota, syy ei ole taatusti vain minkään ”äärioikeiston”. Käsitykseni mukaan ihmisten kollektiivisessa psyykessä muhii poliittisten väkivaltaisuuksien pommi, jonka räjähdysaineena toimii globaaliksi paisutettu monikulttuuri-ideologia ja sytyttimenä kantaväestön oikeuksiin ja asemaan kohdistettu ylenkatse. Mellakat ovat vaiettujen puhetta, mutta heikkotasoiset yhteiskunta-analyytikot eivät ole ymmärtäneet, ettei Trump-ilmiö ole syy mihinkään vaan oire pitkään jatkuneesta kansallisen edun laiminlyönnistä.

Yhdysvalloissa kuohuaa, sillä liittovaltio on lähtökohtaisesti monikulttuurinen, ja etniset ristiriidat ovat olemassa aitoina etu- ja arvokonflikteina. Suomen valtamediassa niitä on käsitelty kuin ne olisivat omiamme, vaikka maamme on näihin päiviin asti ollut hyvin yhtenäinen. Suomen huvitteluliberaalit porvaripuolueet ja vihervasemmisto pelottelevat yhteiskunnan jakautumisella ja syrjäytymisen tuhoisuudella pyrkien oikeuttamaan liberaalien ja vasemmiston jatkuvaa kapinaa. Tosiasiassa Suomesta on katoamassa keskiluokka, joka piti myös Yhdysvallat tolpillaan. Todellisuudessa syrjintä kohdistuu nyt tavallisiin suomalaisiin, joita syyllistetään ilmastopoliittisella anekaupalla ja kaatamalla muiden maiden kolonialistiset moraalivelat meidän piikkiimme.

Ei ole mikään ihme, että kansat kapinoivat. Myös Suomessa on ainekset protestoimiseen, sillä vihervasemmisto ja hyvinvointiporvaristo ovat yhdessä pakahtuneet halusta oikeuttaa maahanmuuttoa ja vierasperäisten positiivista erityiskohtelua (eli etuoikeuttamista) kantaväestön tappioksi sekä EU-velvoitteiden täyttämiseksi. Sellaiset lakeihin ja sääntöihin viedyt linjaukset ovat epäoikeudenmukaisia ja tosiasiassa vain kylvävät eripuraa ja katkeruutta.

Demokratian arvojen yli käveleminen ja sananvapauden takavarikoiminen ovat käyneet täysin häikäilemättömiksi. Vasemmisto kiljuu ”safe placen” puolesta ja huutaa ”piis pliis” kaikkialla aina yhteiskunnasta yliopistoihin, mutta silti tai siksi maailma on entistä turvattomampi paikka vapaalle totuuden tavoittelulle.

Donald Trumpin viestit, joiden mukaan patriootit ovat ”spesiaaleja” ja hän ”rakastaa” heitä, leimataan ”vihapuheeksi” ja ”väkivallan lietsonnaksi”. Presidenttiä ollaan vipuamassa syytetoimilla vallasta aivan viime metreillä, ja muutamat ovat uhanneet poistaa hänet pakkotoimilla Valkoisesta talosta. Jos se ei ole vihamielistä aggressioiden lietsontaa, niin mikä on? Kyltymättömien vasemmistolaisten mielestä demokraattipuolueen värisuora vallan kukkuloilla ei riitä, vaan he haluavat rähinöivän vallankumouksen.

Trumpin kannanotot eivät vain sovi valtamedian narratiiviin. Pian valtauksen jälkeen hän piti erinomaisen ja sovittelevan puheen, jossa hän pyysi ihmisiä menemään rauhallisesti kotiin, lupasi oikeudellisia rangaistuksia syyllisille – keitä he ovatkin – ja teroitti, että ”yhteinen matkamme on vasta alkamassa”.

Nyt, kun ”demokraatit” alkavat pitää yksinvaltaa sekä Valkoisessa talossa, edustajainhuoneessa että senaatissa, on Yhdysvaltain talous luisumassa kohti konkurssia. Mikäli keskuspankki aloittaa demareille tyypillisen rahan printtauksen ja liittovaltio monetisoi velkansa keskuspankkirahoituksella, on selvää, että kaikkien fyysisten omaisuusluokkien, kuten kullan ja kiinteistöjen, arvo nousee. 

Arvatkaa, kuka tai ketkä tuolloin korjaavat voiton. No tietenkin vasemmiston vihaamat kapitalistit ja Donald Trump! Se demarien nerokkuudesta.

 

Aiheesta aiemmin

Job done

Vaalihurrikaani

Kirjaholokausti

Mennyt vuosi oli minulle todellinen kauhujen ja vastoinkäymisten vuosi. – Etteikö jokainen vuosi olisi? Koko maailma näyttää olevan sodassa minua vastaan, joten ilmeisesti kyllä. 

Filosofina minun on nähtävästi oltava eri mieltä lähes kaikista aikamme trendeistä ja tendensseistä, sillä tietämättömyys vallitsee kaikkialla.

Olen eri mieltä maahanmuuton oikeutuksesta, ilmastonmuutoksen torjuntamenetelmistä ja niiden tehokkuudesta, Euroopan unionin katastrofaalisesta taloudenpidosta, Suomen valtiontalouden hoidosta ja siitä, miten verovaroja pitäisi kantaa ja mihin käyttää.

Olen eri mieltä sähköverkkojen ja muun julkisen omaisuuden myynneistä, sukupuolten valtasuhteista, seksuaalipolitiikasta – jopa sellaisista pienemmän mittakaavan asioista kuin asumisoikeuslain muutosesityksestä, metsien suojelusta ja kaivoslaista, joiden parantelussa ei ole ajateltu perustuslaillista omaisuudensuojaa ollenkaan vaan lähinnä luonnonsuojelunäkökohtia ja ulkomaisten yhtiöiden etua.

Erimielisyyteni ei johdu väitetystä konservatiivisuudestani vaan siitä, että en ilmeisesti vastaa tämän ajan idealistisia vaatimuksia, vaan tulevaisuuden realismia. Sen sijaan tyhmyys on vihervasemmiston suojaväri: se ottaa kaiken annettuna, niin kuin asiat ovat joissakin viranomaismääritelmissä, EU:n määräyksissä tai muussa Ilmoituksessa. Niin toimii entistä useammin uusvasemmistolainen yliopistotutkija tai demlalainen hallintojuristi. Ja rahaa tulee. Heille. Sitä myös menee. Meiltä.

Onneksi tuli tuo koronakriisi, joka on estänyt sosialistihallitusta toimeenpanemasta suurimpia hulluuksiaan, kun aikaa on kulunut viruksen valvontaan. Tosin kalliiksi sekin käy.

Ministeriön harjoittama tiedeterrori on pysäytettävä ajoissa 

Koronakriisi ei tuonut omiin elämäntapoihini juuri minkäänlaista muutosta. Koronaa ja muita elämän arpia kroonisempi vastoinkäyminen oli mediatutkimustani Totuus kiihottaa vastaan aloitettu poliittinen ajojahti sekä tiedevaino ja teoksen pikainen sensurointi saatavilta.

Paina tästä, odota latautumista ja tallenna.

Kaikki varmaan muistavat, miten vihervasemmiston käärmeet alkoivat levitellä teoksestani pahanilkisiä huhuja ja irrallisia otteita Twitterissä heti kirjan ilmestyttyä 8.6.2020. Valtavirran uutismedia tarttui niihin ja suurensi muutaman poleemisen katkelman sivuilleen peittääkseen teoksessa esittämäni mediakritiikin.

Kirja ja sen kirjoittaja leimattiin mediajulkisuudessa ”naisvihamieliseksi” toiveena murentaa Perussuomalaisten kannatusta sekä yrityksenä vivuta minua irti puolueesta. Vihamieliset juorut ja väärinkäsitykset levisivät mediassa kulovalkeana, ja teoksen julkaissut Suomen Perusta keskeytti sen jakelun jo kahden vuorokauden kuluttua julkaisemisesta 10.6.2020, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö laittoi pistoolin ajauspajan ohimolle uhaten noin 120 000 euron vuotuisen toiminta-avustuksen takaisinperinnällä.

Ja kaikki tämä ilman, että kukaan olisi ehtinut lukea teosta ja arvioida sitä asiallisesti – saati että minulta itseltäni olisi kysytty mitään!

Pikkusummaltahan tuo tietenkin näyttää, sillä Suomen Akatemiasta on puolestaan myönnetty 482 206 euron henkilökohtaiset apurahat Vihreiden näyttöpäätteelle Oula Silvennoiselle (Suomea jatkosodassa puolustaneiden lokaamiseen) ja 280 104 euroa Vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle (”monikulttuurisen seksuaalipolitiikan” propagoimiseen). Sosiaalipsykologi Inari Sakille Suomen Akatemia on kipannut yhteensä 1 178 062 euroa vääristelevään ja manipuloivaan historiatyöhön ja Koneen Säätiö 391 400 euroa isänmaallisten puolueiden lavastamiseen ”populistisiksi” sekä muuhun kansanvaltaista ajattelua koskevaan mustamaalaukseen.

Mutta Suomen Perustalta uhattiin viedä koko valtionapu ihan vain ministerin poliittisen erimielisyyden vuoksi ja ajatuspajan toiminnan lopettamiseksi. Lopulta (8.9.2020) ministeriö määräsi ajatuspajalta perittäväksi kirjani tuotantokustannuksiin arvioidun summan 10 200 euroa. Tutkimustukien kiistäminen julkaisun sisällön perusteella oli ennenkuulumaton hyökkäys tieteen ja tutkimuksen vapautta vastaan. Se oli todellinen aasilauman mylväys, jolla kansan valitsema ministeripoliitikko kävi tieteilijän kimppuun.

Ministeriö käytti perusteenaan väitettä, että kirjani edustaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien vastaista ”häirintää” ja ”syrjintää”, jopa ”ahdistelua”. Nettihuutajien mielestä minä muka loin vastakkainasetteluja ja puolustelin raiskauksia, vaikka tosiasiassa totesin vain, että kumpiakin esiintyy, sekä selitin, mistä ne oikeastaan johtuvat. Olisi kannattanut lukea kirjani, niin tietäisivät ministeritkin, kuinka ei pidä toimia, jotta tilanne ei pahenisi.

Lausunnon ministeriö oli tilannut yliopistonlehtori Liisa Niemiseltä, joka tunnetaan persuvihastaan ja vaatimuksestaan, että eräät perussuomalaiset kansanedustajat pitäisi sulkea puheidensa vuoksi määräajaksi pois eduskunnan täysistunnoista! Eipä näkynyt Liisa politiikan ihmemaassa seikkaillessaan ymmärtävän, mihin moinen johtaisi, mutta antoi kylläkin näyttöä siitä, miksi hänen muitakaan kannanottojaan ei pidä ottaa todesta.

Perintätoimet alulle pannut ministeri-hiihtosuunnistaja puolestaan kiitti ministeriötä ”tärkeästä päätöksestä”, johon feministilehtorin mielipide oli siirretty sellaisenaan.  

Pölvästi feministiministeri kiristi ajatuspajaa ja minua tutkimustoiminnan autonomian vastaisesti.

Törkeä päätös antaa näyttöä juuri siitä tiedepoliittisesta mielivallasta, jota olin arvostellut teokseni luvussa 17. Kriittiseen ja todelliseen tieteeseen ei pitäisi kuulua ministeriön vaatimien tarkoitusperien ”edistäminen” eikä myöskään joidenkin toisten ”eliminoiminen”, ”kitkeminen” tai ”eristäminen”, ei myöskään kiristäminen, ehdollistaminen eikä ”arvoihin” tai ”periaatteisiin” sitouttaminen, sillä juuri ne edustavat useimmiten ideologioita. Kirjani lukeneille tämän piti tulla selväksi. Sen sijaan ministeriön toiminta antaa esimerkin siitä, mitä tapahtuu, kun moukkien tietämättömyys ja reippaus yhdistyvät drakonisella tavalla.

Kyseinen perintä oli selvästi laiton, minkä olen todennut oikeuskanslerille tekemissäni kanteluissa (täällä ja täällä). Ministeriö unohti tieteen autonomian ja ylitti toimivaltansa pyrkimällä ulottamaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien normit koskemaan tutkimustoiminnan sisältöjä. Jopa (kirjassa arvostelemani) professori Tuomas Ojanen joutui toteamaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajana toimiessaan, että sananvapausnäkökohtien vuoksi lautakunta ei ota kantaa julkaisujen sisältöön, vaikka ministeriö oli juuri sitä pyytänyt.

Kanteluasiakirjani kannattaa lukea huolella, sillä osoitan niissä yksiselitteisesti, että ministeriöllä ei ole valtuutusta julkaisutoiminnan suitsimiseen myöskään sopimuskäytäntöjen perusteella. Normiristiriidan esiintyessä viranomaisen asettamat oikeudettomat ehdot jäävät perustuslailliseen sananvapauteen nähden tehottomiksi.

Mikäli moinen painostus hyväksyttäisiin, sillä olisi tuhoisat vaikutukset tieteen vapauteen, kun tutkijakunta alkaisi asetella sanojaan sillä perusteella, mikä on kulloinkin istuvan hallituksen toiveiden tai normatiivisten muotoseikkojen mukaista. Tämä saisi yhteiskunnallisen totuuden katoamaan, sillä totuuden tavoittelu estyy tilanteissa, joita varjostaa sanktioiden uhka. Siksi ministeriön päätöksen kumoaminen on ehdottoman tärkeää tutkimustoiminnan ja tieteen vapauden kannalta. 

Ministeri ja ministeriönsä tuskin ymmärtävät, millaista vahinkoa he ovat jo nyt saaneet kiristystoimillaan aikaan tutkijakunnan keskuudessa. Eräs filosofianprofessori sanoi minulle aikoinaan, että noiden hallinnossa istuvien kovapalkkaisten byrokraattien kanssa pitää olla varovainen, sillä he tekevät tieteen hyväksi vähiten mutta ovat meille oikeaa tutkimustyötä tekeville haitaksi eniten, ja toimillaan he osaavat tehdä kaikkien elämän vaikeaksi.

Ministeriön minua vastaan tähtäämä aggressio oli punavihreiden feministien läimäytys suoraan kirjoittajan naamatauluun. Tällä tuhkatkin pesästä imuroivalla vihamielisyyden osoituksellaan ministeriö tuli osoittaneeksi, että kirjani on tieteellisesti perustellussa vastaansanomattomuudessaan vaarallinen vihervasistiselle politiikalle ja että kirjoittajalla ei saisi sen vuoksi olla sijaa yhteiskunnassamme. Ilmeisesti he yrittävät julistaa minut yhteiskunnan viholliseksi ja ajaa minut tiedepakolaiseksi maanpakoon.

Korostettakoon, että punavihreät yliopistot eivät ole milloinkaan rahoittaneet toimintaani mitenkään, vaan olen myös molemmat tohtorintutkintoni ja kaikki julkaisuni joutunut tuottamaan itse. Kun tiedepoliittinen mielivalta jatkuu nyt sensuurilla, se todellakin osoittaa vastustajieni olevan kaulaansa myöten pulassa.

”Siellä, missä poltetaan kirjoja...”

Painotan edelleen, että feminismin kritiikkini ei edustanut minkäänlaista naisvihaa. Esitin muutaman sarkastisen huomatuksen feministien nurinkurisesta vallankäytöstä ja toki myös systemaattista analyysia siitä, kuinka media ajaa monikulttuuri-ideologiaa ja maahanmuuttoa feminismin tuella. Se sitouttaa naisäänestäjiä poliittiseen vihervasemmistoon, ikään kuin vihervasemmisto omistaisi naiset.

Median ja ministeriön asennoituminen edusti eräänlaista miesvihaa, jonka objektiivisena näyttönä on kustantajaani vastaan suunnattu taloudellinen kiristys. Tuo alhainen ja matalamielinen painostus antoi synkän kuvan ”liberaaleina” esiintyvien poliitikkojen kataluudesta samalla, kun media lavasti homosta ”naisvihaajan”. Tosiasiassa naisvihaväitteet olivat heterotoimittajien kieroa ”piilokostoa”, joka kyllä kävi kaikille selväksi.

En kuitenkaan ota vastuuta muutamien erimielisten kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta ymmärtää eräitä humoristisiksi tarkoittamiani katkelmia, joilla koetin keventää muutoin tymäkkää asiaa. Heidän oma tosikkomainen ja sisällöllisesti määrittelemätön vallankumouspuheensa ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” ”edistämisestä”, ”lujittamisesta” ja ”kehittämisestä” sekä ”syrjinnän” kaikinpuolisesta ”vähentämisestä”, ”eliminoinnista” ja ”pois sulkemisesta” on filosofian näkökulmasta pelkkää metafyysistä kverulatoriaa.

Hallintodiskursiivisiin ja sisältä onttoihin julistuksiin sekä muihin kelluviin merkitsijöihin (signifiant flottant) takertuminen ilmaisee vain byrokratian tunkkaisesta umpiosta kantautuvaa huolta ja ahdistusta, joka on aina ollut tyypillistä vihervasemmiston itse itseään syrjivälle ja lamentaatioistaan sekä regressioistaan masokistisesti nautiskelevalle elämän kieltämiselle.

Alhaista oli myös kirjani silppuaminen muutamiksi lauseenpätkiksi ja niiden irrallinen esittely mediassa erillään kontekstistaan ja tarkoitusperistäni, jotka ovat hyvän tieteellisen etiikan mukaiset.

Tutkimukseni kohtelu oli henkistä pahoinpitelyä ja kirjani sensuroiminen tulos punikkifasistisesta tiedepolitiikasta, jonka seurauksena maassamme poltetaan jo tieteellisiäkin julkaisuja eräänlaisen kirjaholokaustin merkiksi.

Vaikuttaa todellakin, ikään kuin minulla ei olisi olemassaolon oikeutusta missään, vaan kaikkialla missä jotakin sanon, vihervasemmiston raivopäät yrittävät sabotoida, sensuroida, mustamaalata ja tuhota kaiken, minkä saan aikaan. Nyt he tulivat verivanojeni perässä väliaikaiseen turvasatamaani Suomen Perustaan, jonka reagointi oli puolestaan taloudellisen painostuksen edessä ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää eikä poliittisesti toimivaa. Myöskään perussuomalaisten on mahdotonta samanaikaisesti puolustaa sananvapautta ja kävellä sensuuria vaativien miinaan.

Väitän edelleen, että teokseni on älyllisintä, mitä tässä maassa on tällä vuosituhannella julkaistu, vaikka (tai koska) se hallituksen mielestä on huonointa ja perussuomalaisten näkökulmasta epätarkoituksenmukaista. Minä en kuitenkaan ole mainostoimisto enkä kansanviihdyttäjä vaan tavoittelen filosofisia totuuksia, ja myös useimmat perussuomalaiset hyväksyvät sen.

Media yritti kylvää epäsopua

Olen varma, että jokainen perussuomalainen joutuu vuorollaan poliittisten vastustajiensa tai median grillattavaksi. Minuun kohdistettu paskamyrsky vain oli poikkeuksellisen sakea, sillä siten media pyrki peittämään omat paheensa ja valheensa sekä rakentamaan minusta olkiukon julkista murjontaa varten. Myös perussuomalainen puolue pakotettiin vastaamaan median syötteisiin ja median levittämiin pahanilkisiin näkemyksiin minusta ja kirjastani, ja siksi myöskään puoluejohdon kannanotot eivät voi antaa todellista kuvaa heidän mielipiteistään ja tutkimuksestani.

Asiaa ei lievittänyt se, että minulle ei myönnetty televisiossa eikä muualla valtavirtamediassa sekuntiakaan lähetysaikaa, vaan toimittajat keskittyivät kiskomaan vastauksia vain kirjaani lukemattomalta puoluejohdolta, jonka ei sivumennen sanoen pidä eikä tarvitse päättää siitä, mitä minä sanon tutkimuksessani.

Kysymällä puheenjohtajistolta, ”voiko tämmöinen ihminen olla Perussuomalaisten ehdokkaana” Yleisradion A-studion toimittaja Katri Makkonen pyrki nähtävästi 15.6.2020 päättämään jopa vaalikelpoisuudestani ja koetti siten takavarikoida sananvapauden ohella myös kansalaisen erään perusoikeuden, toisin sanoen mahdollisuuden osallistua vaaleihin ehdokkaana ja toisten oikeuden äänestää tämmöistä ihmistä. Syytös oli suora ja persoonaan käyvä, ja se uskotteli, ikään kuin ihmisessä olisi jotakin vikaa.

Turbulenssi oli kovaa, sillä tutkimukseni pitää kutinsa väiteainekseltaan ja todistelultaan. Sammutetuin lyhdyin vaaleihin menevien ei kannata kuitenkaan iloita ennenaikaisesti, sillä myös te joudutte ottamaan vastaan median lyönnit, mikäli vähänkin kynnelle kykenette. Leimaaminen ja väärän tiedon levittäminen aloitetaan valtamediassa heti, kun ilmaisette periaatteellisen erimielisyytenne suhteessa vihervasemmistolaiseen ja monikulttuuriseen arvokonstituutioon. Ja juuri sen minä tein, juurta jaksaen.

Miten perussuomalaisten pitäisi suhtautua hyökkäyksiin?

Vastalauseista ei pidä kuitenkaan hätkähtää. Puolueen pitäisi koota rivinsä ja asettua kulloinkin hiillostusvuorossa olevien tueksi eikä tarttua itse vartaan kampeen. Sillä sitä vastustajamme toivovat, ja ulkoisella painostuksella kansallismielisten keskuuteen on saatu kaikkialla Euroopan maissa lietsottua hajaannusta ja eripuraa, joka vie vaikutusvaltaa. Jokainen korvennettava on vuorollaan tämän taktiikan uhri, ja siihen pitää reagoida yhteistuumin eikä potkimalla.

Oletan, että monet muutkin perussuomalaiset ovat sanoneet joskus jotain jonkun mielestä sopimatonta, mutta siitä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) heistä on tullut kelpo poliitikkoja. Mitä poliittiseen pragmatiikkaan tulee, olen yleensä asettanut puolueen edun oman etuni edelle ja filosofian edun virkaurani edelle, enkä siksi ole saavuttanut kummoisia muodollisia asemia.

Median pyrkimys skandalisoida tutkimukseni osoitti, että toiminnallani näyttää olevan yllättävän suurta vaikutusvaltaa. Samoin se osoitti, että valtamedian asema on perin heikko, sillä se ei kestä vähäisintäkään kyseenalaistamista.

Myöskään mediatutkimukseni merkitystä ei pitäisi ratkaista kritisoimissani medioissa. Se olisi hullunkurisinta, mitä missään arviointiprosesseissa on nähty. Mediatutkimukseni mediapalautteille on nyt kuitenkin annettu ”lähteistettyjen arvioiden” rooli infosodan ytimessä, Wikipediassa.

Olen saanut kirjastani paljon palautetta arvovaltaisilta tahoilta, tosin yksityisesti ja varustettuina maininnoilla, joiden mukaan nämä kehujat eivät uskalla puolustaa teostani julkisesti tiedepoliittisen vainon pelossa. ”Tabu tarttuu” -ajattelu on tehnyt kirjani välttelystä samanlaista magiaa kuin on vertaisarvioinnin mukainen oikeutuksen pyytäminen omilta vastustajilta. Se puolestaan nojaa uskomukseen, että yhteiskuntatulkinnat muuttuvat kuin taikaiskusta ”tosiksi”, kun ne on hyväksytty kilpailevien paradigmojen puoluetoimistoissa – ja vaikka ne piloille pyöristeltyinä antaisivat läpikotaisen valheellisen kuvan siitä, mitä filosofi itse ajattelee.

Ainoa tieteellisellä vastuulla varustettu professoritason julkinen arvioija on ollut emeritusprofessori Timo Vihavainen, joka kirjoitti aiheesta blogissaan. Perussuomalaisten naisten ymmärtäväisyydestä puolestaan näyttöä antoi Johanna Sirén-Kaplas omassa blogissaan. Molemmat pyytämättä ja yllätäen. Kiitokset heille.

Korostan lisäksi, että teokseni mustamaalaaminen arvioilla ”laadunvarmistuksen pettämisestä” oli vääristelevää, sillä otin käsikirjoitusta lukeneiden huomautukset pääsääntöisesti huomioon ja suorastaan lisäsin marginaaliin kirjoitettuja täydennyksiä teokseen. Ja tämän sanon kiitollisena, sillä ne olivat hyviä. Olen myös sitä mieltä, että teokseni taitaa olla laadukkaampi kuin mikään varmistus.

”Korjaaviin toimenpiteisiin ryhtyminen” Suomen Perustassa oli puolestaan epäviisasta median ja ministeriön myötäilyä. Se edustaa noloa moraalisäteilyä ja alistumista tanssimaan vastustajan pillin mukaan: tuloksena turhaa itseruoskintaa.

Oikea reaktio olisi ollut: korjatkoon valtamedia ja vihervasemmistolainen hallinto omaa toimintaansa. Jäävuorta kun ei pidä törmäyskurssilla väistää, vaan vähemmän vahingollista on ajaa keula edellä päin. Myös yhden hitin ihme, kuninkaallinen postilaiva Titanic, upposi mediapaineen vuoksi: jotta herra Ismay saisi etusivun juttunsa. Lopulta myöskään sähköttäjä ei saanut viestejään perille.

Jokaisen pitäisi sekä mediassa että ministeriössä ymmärtää, että filosofisen tutkimustoiminnan ihanne ei ole normien noudattaminen eikä poliittisen soveliaisuuden tavoittelu vaan niiden kyseenalaistaminen. Filosofian ei pidä perustua toiseudenvaraiseen riippuvuuteen, sillä riippuvuus on vapauden ja totuuden vihollinen. Tieteen ja politiikan ihanteet ovat erilaiset, eikä tutkimuksia pitäisi arvioida poliittisin perustein. Tiedettä ei pidä kriminalisoida, eikä erilaisten näkemysten esille asettaminen politiikassa vapaasti kilpailtaviksi ole mikään rikos.

Sellainen ministeri, joka pyrkii pamputtamaan tieteilijöitä poliittisilla vaatimuksillaan, ei ole ymmärtänyt tieteestä mitään. Pahoittelen, että omilla toimillaan media ja ministeriö ovat tulleet julistaneiksi avoimen sodan kriittistä filosofiaa, tutkimustoiminnan vapautta ja sananvapautta vastaan.

 

Sensuurin oire: filosofialle pitää hakea oikeutusta oikeuskanslerilta

Oikeuskansleri on nähtävästi päättänyt lukea hänelle toimittamiani kanteluasiakirjoja (täällä ja täällä) vuodenvaihteen yli. Tuekseni esitän myös EY:n tuomioistuimen ratkaisun C-274/99, jossa on korostettu sananvapauden merkitystä seuraavasti:

”Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.”

Tässä lauselmassa on selkeästi ilmaistu kansalaisten oikeus myös sellaiseen argumentaatioon, joka voi olla jonkun toisen tahon tai yhteiskunnan kannalta epäsopivaa tai häiritsevää.

Sen sijaan ministeriön minua ja ajatuspajaa kohtaan harjoittama taloudellinen ehdollistaminen, kiristys ja rahoituksen takaisinperintä ovat sananvapauden ja yhdenvertaisuuden rikkomista sekä tiedepoliittista syrjintää, joka ei ole hyväksyttävää sen enempää juridiikan kuin tutkimusetiikankaan näkökulmasta.

Nämä lait ja tieteenihanteet ovat olemassa siksi, etteivät ministerit tai virkamiehet voisi kukin vuorollaan määritellä sitä, mikä on hyvää, totta, oikein ja tiedettä. Yleensäkin ajatus, että valtiovallalla olisi oikeus päättää siitä, mitä kansalaiset saavat ajatella ja viestiä toisilleen, on filosofian näkökulmasta mielipuolinen.

Toivon tälläkin lausumallani helpottavani oikeuskanslerin työtaakkaa ja hänen voivan ratkaista asian pikaisesti, ennen kuin kirjajulkaisuni ministeriön panttaustoimista johtuen vanhenee. Tosin tällöin sen arvo tiedepoliittisen diskriminaation muistomerkkinä nousee.

Vastustajieni moraaliseksi tappioksi totean silti, ettei kirjaani sen syrjintä klassikoksi tee, eivätkä ansiot siten kuulu kirjarovion sytyttäjille. Historiaan teokseni jää varmasti, mutta mikäli se muistetaan eikä ainoastaan unohdeta siellä, johtuu tulos yksinomaan sisällöstä, jonka jokainen uusi päivä osoittaa entistä oikeaan osuvammaksi.

Toivon myös Suomen Perustan jatkavan kirjani jakelua, sillä panttaaminen on väärin lukevaa yleisöä kohtaan ja muodostuu pitkän päälle kertomukseksi aikaamme varjostavasta brezhneviläisyydestä.

Historiasta puheen ollen, ne jotka menneisyyttä tuntevat, voinevat havaita kirjani käsittelyssä yhtymäkohtia monarkioiden kukoistuskauteen liittyviin skandaaleihin, jolloin monilta filosofeilta pudotettiin pää ihan vain vallasväen pyyteiden vuoksi. Nykyisen vihervasemmistolaisen hoviväen pyrkimys määritellä ”yhteiskunnallinen totuus” tuo elävästi mieleen myös vallankumoukset, joissa oppineiden haaveet korvattiin rahvaan mielikuvituksen houreilla.

Aiheesta aiemmin

Tämän vuoden halutuin tietokirja on vaikemmin saatavin

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

Tutkimus jatkuu: kohteena nyt median mielikuvaterrori

Sensuuri on murha ja minä olen uhri

Selvitytän kirjani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

Tavoittelen tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa

Mitä on tieteen medioituminen?

Jatkan kamppailua kirjani ja yhteiskunnallisen totuuden puolesta

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

Skandaali: hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

Totuus kiihottaa – Mitä sanon mediatutkimuksessani?