Hesari vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria

Helsingin Sanomat vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria – aivan niin kuin feministilehti teki myös levittäessään perättömiä väitteitä mediatutkimuksestani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä keväällä 2020. Yhteistä tapauksille on, että uhrina oli kansallismielinen ja maahanmuuttokriittinen mies.

Kokoomuksen kannatus on killutellut pitkään kaikkien aikojen ennätystä hipovissa kahdenkymmenenviiden prosentin lukemissa, joten Kokoomuksesta on tulossa kovaa vauhtia seuraava pääministeripuolue.

Niinpä vihervasemmiston pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat latasi sunnuntaisivuilleen 19.6.2022 toimittajiensa Samuli Suonpään, Paavo Teittisen ja Emil Elon laatiman häväistyskirjoituksen ”Kokoomuksen salaisuus”, jossa Kokoomuksen kansanedustajaa Wille Rydmania syytetään ”naisiin kohdistuvasta epäasiallisesta käytöksestä” ja tarkennettuna ”seksuaalisesta ahdistelusta” ja ”häirinnästä”.

Syytösten alkuperä on Helsingin Sanomien toimituksessa, mutta niihin liittyi mielihyvästä hyristen myös Hesarin kanssa samoilla linjoilla oleva Yleisradio pääuutislähetyksissään, joissa aiheesta tehtiin päivän ykkösuutisia.

Yleisradion toimittaja tiesi kertoa hunajaisella äänellään, että Rydmania koskevat väitteet ”tulevat Kokoomukselle pahimpaan mahdolliseen aikaan”, sillä ”puolue on noussut viime kuukausien puoluekannatusmittauksissa lähes ennätyslukemiin”.

Mikä tällaisen uutisoinnin tarkoitus on?

Helsingin Sanomien ilmeisenä tarkoituksena on ensinnäkin (1) aiheuttaa paniikkia äänestäjissä ja alentaa oikeistopuolueen kannatusta, sillä lehdessä tiedetään, että muuten maahan olisi syntymässä oikeistolainen hallitus, jossa vihervasemmisto ei ole mukana.

Tämän estääkseen vihervasemmistolainen valtamedia koettaa leikata Kokoomuksen kannatuksesta terävimmän kärjen pois ja auttaa SDP:tä tavoittamaan Kokoomuksen etumatkaa, jotta vihervasemmistolainen hallituspohja voisi jatkaa vielä Suomelle tuhoisat neljä vuotta.

Feministien hallitsemissa toimituksissa hyödynnetään yleistämisen logiikkaa: yhteen kansanedustajaan kohdistuvalla mustamaalauksella yritetään (2) vivuta kokonaisen puolueen kannatusta alaspäin, vaikka keneenkään kansanedustajaan kohdistetulla henkilökohtaisella maineterrorilla ei pitäisi olla koko puoluetta koskevaa vaikutusta. Mediassa asioiden välille vedetään kuitenkin seurausnuolet ja yhtäläisyysmerkit.

Vihervasemmiston tarkoituksena on tietenkin myös (3) pudottaa eduskunnasta Wille Rydman itse, joka tiedetään maahanmuuttokriittiseksi ja kansallismieliseksi poliitikoksi Kokoomuksen sisällä. Hän on edennyt pitkälti perussuomalaisella agendalla. Kokoomuksen johto on katsellut Rydmania suopeasti vain siksi, että hän on kalvanut Perussuomalaisten kannatusta ja kammennut sitä Kokoomukselle Helsingissä.

Kansallismielisellä Rydmanilla on ollut tärkeä tehtävä muutoin internatsistisessa EU-myötäilijässä Kokoomuksessa, joka Kataisen ja Stubbin puheenjohtajakausilla alkoi ruotsalaistua henkisesti ja suostuu nykyään mihin tahansa EU-veivaukseen, kunhan se tuo taloudelliselle eliitille rahaa. Niinpä Helsingin Sanomat iloitsi nostamansa kohun jälkeen, että Kokoomus savusti Rydmanin pois eduskuntaryhmästä.

Merkillepantavaa on, että Yleisradio haastatteli television uutislähetykseensä puolueen puheenjohtajaa Petteri Orpoa, eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Kai Mykkästä ja puoluesihteeriä Kristiina Kokkoa, mutta ei antanut sanansijaa Rydmanille itselleen. Helsingin Sanomat kysyi lehtijuttuunsa jotakin myös Rydmanilta mutta siirsi asian vastattavaksi puoluejohdolle, mikä paljastaa lehden tavoitteen olevan yleispoliittinen: kannatuskatoon tähtäävä.

Helsingin Sanomat oli aloittanut Rydmanin ja Kokoomuksen ahdistelun jo viime talvena onnistuen kiskomaan puoluejohdolta erittäin vaikuttavia mäkätyksiä kaiken seksuaalisen pois kitkemisestä ja ”nollatoleranssista seksuaaliseen häirintään”. Näin vihervasemmisto haluaa pidättää itselleen mahdollisuuden hieroa omaa seksuaalista agendaansa toisten ihmisen naamaan.

Kokoomus puolestaan juoksi toimittajien lankaan ja päätti Kristiina Kokon sanoin nimetä ”häirintäyhdyshenkilön” ja ”nimettömän ilmoituskanavan” Kokoomuksen kostonkiimaisille naisille, jotka haluavat pudottaa politiikasta oman kilpailijansa puolueen sisällä. Kokoomus kyykkääsi feministipataljoonan edessä.

On myös mahdollista, että aloite loanheittoon tuli Kokoomuksen sisältä, ja lehti asteli Rydmania karsastavien kokoomuspoliitikkojen lankaan. Joka tapauksessa oli vain ajan kysymys, mistä Kokoomus ja valtamedia saisivat yhdessä tekosyyn Rydmanin harjaamiseen pois puolueesta.

Kun miesväki tuolla tavoin kaikkoaa muutoinkin intohimottomasta porvaripuolueesta, feministit pääsevät todistamaan, että ”seksuaalista vapautta” ei voi olla muualla kuin vihervasemmistossa, jossa kaikenlainen porsastelu saa kyllä jatkua ikuista kapinaa ilmentävän seksuaalisen vallankumouksen muodossa.

Tärkeimpänä seikkana (4) tapaus todistaa, kuinka katalilla keinoilla poliittinen vihervasemmisto ja feministit toimivat. Seksuaalista ahdasmielisyyttä levittämällä he pyrkivät osoittamaan, ettei voisi olla poliittista vallankäyttöä muutoin kuin naismafian korkokengän alle tallottuna. Feminismi ei ole tasa-arvoa luova vaan eripuraa lietsova liike.

Tämä on myös koko heteroseksuaalisen valtakulttuurin naurettava tragedia: vasta kun mies on kahlehdittu lattiaan julkisesti ruoskittavaksi, ovat nais–miessuhteet feministien mielestä kunnossa.

Kyse on feministien halusta alistaa koko poliittinen universumi, media, taiteet, tieteet ja kansalaisten sananvapaus oman vallankäyttönsä alaisuuteen tavalla, jota kukaan ei uskalla kyseenalaistaa maineen menettämisen pelossa. Tarkoitus on osoittaa, että puoluetoiminnassa ei saa olla seksuaalinen ja että koko poliittinen viitekehys on epäerotisoitava ja jynssättävä sukupuolettomaksi, seksittömäksi ja sukupuolineutraalisti munattomaksi.

Tapauksen tyhjänpäiväisyys valottuu syytösten mitättömyyden kautta. Voidaan kysyä, mitä oikeastaan ovat nuo ”epäasiallinen käytös”, ”ahdistelu” ja ”häirintä”, joista kohistaan ikään kuin ne olisivat joitakin itsestäänselvyyksiä.

Rydmania koskevissa poliisitutkimuksissa (!) ei ollut tullut esille mitään rikokseen viittaavaa. Vaikka myös puolue on nyt saatu kaivelemaan asiaa Rydmania itseään vastaan, sitä tuskin löytyykään, sillä tapauksen uhri (Rydman) näyttää olevan asiasta varma ja sanoo tekevänsä uutisoinnista todennäköisesti rikosilmoituksen [päivitys: tarkensi myöhemmin tekevänsä tutkintapyynnön].

On muistettava, että Rydmanin flirttien kohteiksi väitetyt ”alaikäiset” (alle 18-vuotiaat) eivät ole 16 täyttäneinä rikosoikeudellisesti sakkolihaa, ja moraalisesti eivät ole sitä välttämättä muutenkaan.

Kukaan ei ole huomannut sitä valtavaa ristiriitaa, joka vallitsee Rydmanin tapauksen mediakäsittelyn ja toisaalta sen välillä, että valtavirtamedia on jatkuvasti käyttänyt hyväkseen alaikäistä 16-vuotiasta tyttöä Greta Thunbergia oman ilmastopoliittisen agendansa näyttöpaneelina (kirjoitin ja puhuin aiheesta jo aiemmin).

”Järkytykseen” asiassa antaakin aihetta Helsingin Sanomien pyrkimys tuhota oikeistolaisen ihmisen ura moralismilla ja seksuaalisella pienipäisyydellä. Lehti hunnutti hämärän peittoon ne Kokoomuksen katkerat Kaarinat, jotka kavalluksen tekivät, ja suojelee siten cancel-tyyppistä maineterroria harjoittavia ”sananvastuulta”.

Jatkoa järjestelmälliselle miesten ahdistelulle

Vihervasemmistolaisten feministien hallussa oleva valtavirtamedia on lavastanut vastaavanlaisia kohuja ennenkin. Mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa (s. 252–255) kirjoitin Helsingin Sanomien puolueellisesta tavasta syyttää taiteen tohtori Hannu Tuiskua Kallion ilmaisutaidonlukiossa tapahtuneeksi väitetyistä ahdisteluista, vaikka tuostakaan tapauksesta ollut löytynyt tutkinnan tuloksena rikosta.

Kirjoitin myös Helsingin Sanomien tavasta syyttää oikeistolaisiksi tiedettyjä professori Panu Rajalaa (s. 254) ja elokuvaohjaaja Lauri Törhöstä (s. 221) naisiin kohdistuvasta ”epäasiallisesta käytöksestä”, vaikka heidänkään toiminnassaan ei ollut todettu mitään rikollista.

Helsingin Sanomat, Yleisradio (ja perässä myös muu valtamedia) kostivat mediakritiikkini haukkumalla tieteellisin periaattein kirjoitettua tutkimustani ”raiskausten puolustelemisesta”. Toimittajat veivät asian käsittelyn omasta mielestään kenties kiihottavaan mutta brutaaliin raiskausten viitekehykseen peittääkseen tosiasian, että minua eivät kiinnosta eivätkä ole tutkimuksessani liikuttaneet vähääkään kyseisten heterosällien ja -ämmien omassa seksuaalisuudessaan kokemat kompleksit ja ongelmat! Ja naisten tasa-arvosta minun olisi nyt muka pitänyt olla heidän mielestään huolissaan, mikä oli epäasiallista käytöstä minua kohtaan.

Väitettä ”naisvihasta” levitti Sanoma-konsernin enemmistöomistama Suomen Tietotoimisto, ja kaikki nuo väitteet muodostivat rikoksen tutkimuksellista toimintaani vastaan.

Minun ei annettu tuolloin kääntää syytöksiä kumoon syyttelevissä medioissa, vaan toimittajat laittoivat vastaamaan toiset henkilöt: Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Riikka Purran, jotka eivät olleet perehtyneet koko kirjaan.

Median tarkoitus oli käyttää virheellisin perustein lavastamaansa kirjakohua puolueen kannatuksen alentamiseen. Koska perussyytökset ahdistelusta, häirinnästä, raiskausten puolustelusta, naisvihasta ja jopa ihmisarvon loukkauksesta olivat karkeita ja vääriä, olivat kaikki valtamediassa esitetyt johtopäätöksetkin vääriä. Ne edustivat peite- ja vastauutisointia, toimittajien tekaisemaa poliittisen julkisuuden orkestrointia ja lehdistöreportaasitiedettä, joka on eräs valetieteen laji.

Joten mitä muuta tuohon voisin vastasta kuin että joo, raiskatkaa vain te toimittajat toisianne omassa mielikuvituksessanne ja polkekaa kuin tulpatonta mopoa. Itsepähän keksitte koko tarinan, ja mitäpä akkojenne vikinä minulle kuuluu, kun suljen korvani teiltä!

Vihervasemmiston käsissä oleva opetus- ja kulttuuriministeriö piti filosofiaani sukupuolisena ”häirintänä” ja päätyi perimään työnantajaltani Suomen Perustalta takaisin kirjani tuotantokustannuksia vastaavat valtionavut. Rikosten rikos toteutui siinä: perintä ja syyttely edustivat karkeinta tieteen ja tutkimuksen vapauden loukkausta, sananvapauden vastaisuutta ja henkilökohtaisten oikeuksieni polkemista, ahdistelua ja häirintää tosiaankin!

Todellisuudessa kirjallinen toimintani ei edes periaatteessa voisi täyttää seksuaalisen eikä sukupuolisen ”häirinnän” tunnusmerkkejä, sillä niiden alaan ei lueta tutkimuksellista toimintaa. Sen sijaan filosofinen tutkimukseni edustaa yhteiskuntakritiikkiä ja poliittista arvostelua, ja perintäasia lienee Suomen Perustan ja puolueen toimesta edelleen hallinto-oikeuden märehdittävänä.  

Filosofian näkökulmasta feministien harjoittaman seksuaalisen ja sukupuolisen vallankäytön häiritseminen ja ongelmallisten lakialoitteiden arvosteleminen ovat mitä korkea-arvoisinta ja suositeltavinta toimintaa.

 

Vielä pari vuotta minuun kohdistetun loanheittoskandaalin jälkeen voidaan kysyä, kuinka ihmeessä kaltaiseni vanha ruma homo voisi filosofisilla analyyseillään häiritä rakkaiden rakopalleroisten mielenrauhaa saati aiheuttaa sukupuolista ”ahdistelua” tai ”häirintää”. Miten voisin vihata naisia, kun en tunne heitä kohtaan mitään muutakaan?

Vastaus on seuraava: toimittajat ja viranomaiset jättivät tahallaan huomiotta, että esitin feminismin kritiikkini homomiehen näkökulmasta, joka poikkeaa tyypillisestä naisten ja miesten sosiaalista tasapainotilaa tavoittelevasta normistosta. Niinpä syytökset ”naisvihasta” ilmaisivat peiteltyä vihaa homoseksuaalistuuttani vastaan ja kertoivat irvokasta kieltään valtiollisen tasa-arvopolitiikan vääristymisestä.

Tästä on kyse: kansanedustajat yritetään säikäyttää ”Suostumus”-aloitteen taakse

Valtavirtamedia on pyrkinyt hyökkäämään viime aikoina laajalla rintamalla oikeistolaisia poliitikkoja vastaan edistääkseen vihervasemmistolaisessa hallituksessa valmisteilla olevia seksuaalirikosten uudelleen määrittelyjä (”Suostumus2018”-aloite) ja translainsäädännön uudistamista sekä tukeakseen ”Me too” -aggression tapaisia kampanjoita seksuaalista liberalismia vastaan.

Näyttöä on antanut roskalehdistön tapa kaventaa Olympiakomitean hallituksen puheenjohtajana toimivan kokoomuslaisen Jan Vapaavuoren presidentinvaalikannatusta levittämällä Mika Lehtimäkeen kohdistettuja häirintäsyytöksiä koskemaan koko Olympiakomitean johtoa. Vitsikästä tuossa tapauksessa on, että mieheen kohdistuva häirintäsyytös sai revanssinomaisesti seurakseen myös naiseen kohdistuvan häirintäsyytöksen. Nythän on sitten tasavertaisesti häiritty sekä naisia että miehiä!

Näyttöä oikeistopoliitikkojen ahdistelusta antoi myös median taannoinen tapa hyökätä ulkoministeri Ilkka Kanervaa (kok.) vastaan juorulehtien syytöksillä, joiden mukaan Kanerva-parka oli lähestynyt tekstiviesteillä erästä julkisuudessa tunnettua povipommia. Puolustin hiljattain edesmennyttä ja ministerin virasta pois savustettua Kanervaa muun muassa täällä.

 

Nyt uhrina on toinen isänmaanystäväksi tiedetty poliitikko, joka niin ikään on ministeriainesta: Wille Rydman.

Sosialistihallitusta tukeva Helsingin Sanomat tuotti Rydman-kohunsa tarkasti, ajoittaen sen pohjustamaan hallituskauden loppuun sijoittuvia seksuaalinormiston kiristyksiä. Yleisradio paljasti tarkoitusperänsä muun muassa vasemmistolaisen feministin Pirjo Auvisen kirjoittamassa jutussa täällä.

Toinen syy häirintäväitteillä mekastamiseen on median pyrkimys hallita ilmatilaa ja osoittaa, että feministien vaatimuksilla on pohjaa aina vain ahtaamman seksuaalinormiston luomiseksi.

Median pehmityksellä myös oppositiopuolue Kokoomus yritetään painostaa hyväksymään ”Suostumus2018”-aloitteen ja erilaisten naisrauhakampanjoiden mukaiset uudistukset, jotka kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen pysäytti viime hallituksessa todistelun ongelmiin vedoten.

Käynnissä on kosmonautin kova myllytys politiikan feminiinisoimiseksi ja kaiken sellaisen jynssäämiseksi pois politiikasta, jolla on munat. Se ei vain tunnu onnistuvan, sillä sen enempää naiset kuin miehetkään eivät pidä anonyymien Juudasten aiheuttamista ajojahdeista. 

Minulle valtamedian aikaansaama ahdistelu ja opetusministeriön harjoittama kiristys ovat aiheuttaneet suurta kärsimystä ja vahinkoa, ja feministit ovat häirinneet pahoin tieteellistä ja kirjallista toimintaani. Haitattu on myös poliittista osallistumistani ja poliittisia oikeuksiani.

Kun perussuomalaiset puolestaan antautuivat pitämään tutkimukseni julkaisemista ”mokana”, valui haavoistani ulos puhdasta perussuomalaisuutta. Virhe oli sensuurin vastaisen mediakritiikkini sensurointi.

Roskalehdistö ratsastaa seksiskandaaleilla.

Nyt kun seksihelteet ja pride-viikko lähestyvät, valtavirtamedia jakelee jälleen seksuaalipoliittisia sähköshokkeja, jotta ihmiset eivät voisi vapautua mitenkään. Tuo monia hämmentävä pride-tapahtuma oli ennen nimeltään ”Setan vapautuspäivät”. Ideana oli vapauttaa myös heteromiehet homomiehille tyypilliseen vapautuneeseen seksuaalikäyttäytymiseen.

Sen sijaan nykyisin tuokin tapahtuma on liudennettu sukupuolettomuutta, transgenderismiä ja ”sukupuolten moninaisuutta” kaupittelevaksi queer-kummallisuudeksi, jossa feministit kailottavat megafoniin maahanmuuton puolesta.

Psykoanalyyttinen lähestymistapa seksuaalisuuskielteisiin kohuihin

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) Ylelle antaman lausuman mukaan ”ahdistelu” [= seksuaalisten aloitteiden kohteena oleminen] on ”monelle naiselle tavanomainen kokemus”. Entä sitten?

Punavihreät lissut eivät näytä ymmärtävän, että kaikki heihin kohdistuva negatiivinen julkisuus ja arvostelu (kuten täällä) eivät suinkaan johdu heidän naiseudestaan, ”naisvihasta” tai houkuttelevuudestaan seksiobjekteina vaan heidän toiminnastaan poliitikkoina.

Jatkuva länkytys ”epäasiallisesta kohtelusta”, ”ahdistelusta” ja ”häirinnästä” ei ole tosiasiassa minkäänlaisen huomion arvoista. Pahimmillaan kyseinen valittelu on merkkinä kverulatorisesta paranoiasta, jonka mukaisesti tavanomainen seksuaalisten aloitteiden teko koetetaan kääntää rikokseksi.

Ahdistelusta ja häirinnästä kähiseminen on merkkinä valittajien omasta seksuaalisesta ahdasmielisyydestä, tukahdutetuista seksuaalisista yllykkeistä ja torjutusta seksuaalisuudesta, joiden takana olevat kiellot kertovat torjujien alitajuisista toiveista. Motiivina voi olla myös halu murentaa poliittista kannatusta ja tahallinen kiusanteko, jonka välineinä ovat uhriutuminen ja maalittaminen.

Vikana tällaisten kohujen lavastamisessa on laaja yleisvaikutus: ne karkottavat kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Kun viranomaisvalta ja poliitikot antavat jatkuvasti viestejä, joilla seksuaalisuus pyritään esittämään haitallisena, pahana, tuomittavana ja epäilyttävänä ominaisuutena, tämä seksuaalisuuden vaarallistaminen vie ihmisten seksuaaliset aloitteet huurteeseen, ja lopulta aloitteet sammuvat pois.

Tulos on, että säikäytetyt ihmiset eivät enää uskalla ryhtyä minkäänlaisten aloitteiden tekoon. Asiaa on sitten turha ihmetellä, kuten tässä Helsingin Sanomien jutussa, jossa raportoitiin, että myöskään Yhdysvalloissa nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja ”syitä pohditaan ympäri maailmaa”.

Kuoreensa vetäytyminen ei ole ihme, sillä kantaväestöt on pelästytetty jatkuvalla normiruuvien kiristyksillä ja woke-aktivismilla, ja tuloksena on vaikuttavaa pihtauspolitiikkaa.

Sen sijaan rikastuttajien toimeenpanemiin seksuaalirikoksiin eivät vihervasemmiston ja feministien hallinnassa olevat mediat puutu, vaikka normeja joudutaan kiristämään ulkomaalaisten täällä tekemien selvien raiskausten vuoksi. Varsinaiseen ongelmaan puuttumisen sijasta jankutetaan mikroskooppisen pienistä tasa-arvo-ongelmista.

Tämä osoittaa feministisen ideologian olevan täysin kaksinaismoralistista. Yhtäältä feministit ovat halunneet polttaa pikkupöksynsä seksuaalisen vapauden hyväksi, mutta toisaalta he toimivat irrationaalisesti kahlitessaan kantaväestön kaluja ja keuhkotessaan afrikkalaisen ja lähi-itäläisen maahanmuuton puolesta, vaikka juuri noista vierasperäisistä väestöryhmistä löytyy suhteellisesti eniten vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneitä.

Lopulta asiasta lynkataan kansallismielinen kansanedustaja, jonka toiminnassa ei ole ainakaan toistaiseksi osoitettu mitään rikosta. En toisaalta epäile, ettei sitäkin voisi kirpunnyljennällä löytyä, sillä rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, eikä neitseellisinkään hienohelma rakasta sataprosenttisesti lakia.

”Järkyttävää”, ”oksettavaa”, ”pöyristyttävää”, paheksuivat tyhjyyttään kumisevat tynnyrit.

Mutta jos kysytään, mitä ovat nuo Rydmanin sankarteot, joista hänelle nyt leivotaan ylitsepääsemättömiä vastoinkäymisiä, voidaan todeta, että alaikäiset teinit kittaavat siideriä itsekin. Asian voi nähdä myös niin, että jos Helsingin Sanomien väite alkoholin ”tuputtamisesta” heille on totta, voidaan kansanedustajaa kiittää siitä, että hän on opettanut nuorille luontevaa suhtautumista alkoholiin.

Kieltämisen politiikka on tyhmää ja toimimatonta monessa muussakin asiassa, ja alkoholi- & seksuaalisuuskielteisyydellä traumatisoidaan nuoriso ja luodaan kiero kielletyn hedelmän houkutus.

Filosofian näkökulmasta Rydmanin toiminnassa ei ole lehtitietojen valossa mitään moraalitonta eikä paheksuttavaa.

Vertailun vuoksi on hyvä huomata, että Helsingin Sanomat on itse tuputtanut nuorille kovia huumeita puolustamalla vihreiden halua jaella huumeneuloja ja perustaa huumehuoneita sekä sillä tavoin helpottaa tietä narkomaaneiksi. Helvetin Sanomat ei myöskään nostanut moraalimyrskyä Vihreän Liiton aikeesta tehdä kannabiksen käyttö lailliseksi vaan kirjoitti aiheesta silkkihansikkain, vaikka kyseessä on järjestelmäpahe.

Feministinen pseudotiede ja tieteen medioituminen

Valtavirtamediaa tukee aina sama kaarti yliopistojen punavihreiltä laitoksilta. Siten myös tiede on medioitunut: toimittajat saavat suosimaltaan jengiltä mieleisiään kannanottoja ja maksavat laskunsa akateemisille nousukkaille myöntämällään myönteisellä julkisuudella tuossa sosiaalisesti korruptoituneessa vaihtosuhteessa.

”Asiantuntijaksi” Rydman-konfliktiin Yleisradio kutsui jälleen feminismin luolasta löytämänsä Tuija Saresman, joka tunnetaan yhtenä pahimmista miesvihan levittäjistä haukuttuaan myös kirjaani Totuus kiihottaa perättömillä syytöksillä. Nyt hän harjoitti sanallista häirintää julistaen ”politiikan Me Toon” avatuksi. Samalla tuo misandrismin äänitorvi tuli julistaneeksi sodan miesten seksuaalisia oikeuksia ja vapauksia vastaan.

Samassa Ylen jutussa myös eräs politiikan tutkija asettui poliittisen korrektiuden tueksi vaatimalla Kokoomusta määrittelemään ”hyvän käytöksen rajat” mutta ymmärtämättä, ettei tyhjästä utareesta voi iltalypsää. ”Hyvä käytös” kun on kaikkein ideologisimpia asioita. Kysymys ei koske vain Kokoomusta, sillä normien valvonta, kurinpito ja sähköpaimenten ripustelu seksuaalikulttuuriin kuristavat koko yhteiskuntaa.

Yleisradio puolestaan kutsui uutislähetykseensä 20.6.2022 kikkarapäisen feministin ja viestintätutkijan Anu Koivusen, joka on laakeroitu professuurilla surullisenkuuluisassa Turun yliopistoyhteisön sukupuolten tutkimuksen yksikössä (aiheesta täällä). Näin hän pääsi selventämään naisnäkökulmaa monta minuuttia kestäneessä haastattelussa punaiset silmälasinsangat asiantuntemusta hohtaen.

Vyörytys tuntuu toimivan huonosti, sillä kukaan ei voi ottaa sukupuolten sekoittamisen bunkkereissa harjoitettavaa ”kunnianhimoista” (eli harhaista ja ylimitoitettua) seksuaali-ilmastopolitiikkaa tosissaan. Feministien agendalta on murentunut pohja, ja siksi sitä paikataan Suomen Akatemian mielenosoituksellisella ja tunnottomalla rahalla (aiheesta täällä).

Lapin yliopisto teki esimerkillisesti irtisanoessaan sukupuolen tutkimuksen lehtorin, mikä on hyvä lähtölaukaus tasa-arvoiselle yliopistopolitiikalle, jossa ansiot ratkaisevat ja ulina ei vaikuta.

Totuus on, että sukupuolen tutkimus koostuu rahan lapioimisesta naisvalitusten pohjalta perustetuihin suojatyöpaikkoihin, joissa agenda ohittaa kriittisen tieteenfilosofisen metodologian ja hämärä oletus ”rakenteellisesta syrjinnästä” kehystetään valtavirtamedian tendenssijournalismilla.

Kosmonautin kova feminismi vaatii valvontakomissiota tasa-arvoa toteuttamaan. Kuvassa Valentina Tereshkova. Kuvan copyright: Neuvostoliiton avaruushallinto.

Ehdotan, että etäinenkin mahdollisuus ahdistavaan sukupuolipronominien käyttöön poistetaan opettamalla ihmiset peruskoulusta alkaen käyttämään kaikista ihmisistä nimitystä ”toveri”.

Kansanedustajat kaltereiden takana

Vihervasemmistolaiset feministit ovat luoneet länsimaihin pelon kulttuurin, jossa kukaan ei saa sanoa eikä tehdä asioita, joista viattomaksi paheiden objektiksi ripitetty naiseuden keskivertoidealisaatio ei täysin pidä.

Naismafian tarkoitus on todistella, että politiikkaan ei voi osallistua kukaan seksuaalisesti vapaamielinen ihminen, joka toimii intohimojensa, viettiensä, vaistojensa, halujensa ja tarpeidensa mukaisesti ja on siten inhimillinen ihminen.

Siten tapetaan kansanomainen ihmisyys, ja vaaditaan ”kansanedustajalta edellytettävää käytöstä”, mikä tarkoittaa ihmisen alistamista nukkavieruksi aseksuaalisten ja infantiilien ajojahtien uhriksi, jolla ei saa olla seksuaalisesti uskottavaa elämää.

Miehiä syyttelemällä feministinaiset yrittävät pestä itsestään pois omien seksuaalisten viettiensä ja halujensa tuottaman paheellisuuden leiman ja projisoida omasta seksuaalisuudestaan johtuvat syyllisyyden kokemukset ulkoisiin kohteisiin. He siis tarvitsevat maskuliinisia miehiä syytöstensä kohteiksi voidakseen todistella olevansa nuhteettomia hyveellisyyden abbedissoja.

Heteromiehet puolestaan heittäytyvät tämän sairaan seksuaalisen vaihtosuhteen edessä kontalleen ja toimivat kuin Petteri Orpo, joka kiirehti suhtautumaan asiaan ”erittäin vakavasti”, kieltämään puolueessaan ”kaiken seksuaalisen häirinnän” ja selvityttämään asiaa ”perin pohjin”.

Kielteistä noissa ”perin pohjin tapahtuvissa selvityksissä” on, ettei niistä valkene poliittisille yleisöille muuta kuin seksuaalisesta kohusta johtuva epäilyksenalaisuus, joka heittää ikuisen varjonsa syytetyn ihmisen päälle. Näissä asioissa pelkkä epäily vaikuttaa samoin kuin tuomio.

Sitä, mitä oikeastaan on tuo ”epäasiallinen käytös”, ”ahdistelu” tai ”häirintä”, ei pohdita eikä selvitetä perin pohjin (niin kuin minä tein monilta lukematta jääneessä tutkimuksessani Totuus kiihottaa).

Tapaus todistaa, että naisten ja miesten välillä vallitsee fundamentaalinen yhteensopivuusongelma, joka perustunee biologisperäiseen kokemusmaailmojen ja merkityskonstituutioiden erilaisuuteen. Sukupuolten toimintatavat, ihanteet ja näkökulmat ovat myös politiikassa kaukana toisistaan.

Poliittinen toiminta tapahtuu kuitenkin heteroseksuaalisten normien ehdoilla, joiden määritelmät perustuvat nyt lähes yksinomaan naisten suvaitsevuuteen.

Ei ole kuitenkaan feministien asia yksipuolisesti sorkkia lakeja eikä määritellä sitä, mikä on ”ahdistelua” tai ”häirintää”. Median herättämän moraaliturbulenssin keskellä ei ole havahduttu pohtimaan, millaista ahdistelua ja häirintää miehiin kohdistuva syyllistäminen ja nalkutus ovat, kun ”miestapaisuudesta” on tehty synonyymi paheellisuudelle.

Naisten vallankäyttö on tehnyt koko poliittisesta universumista valheellista kaksilla korteilla pelaamista, jonka sublimoitu muoto on ”oikeanlaista” pikkusormen koukistusta vaativa diplomatia.

Toosantuoksuinen marmatus ”ahdistelusta”, ”häirinnästä”, ”syrjinnästä”, ”tasa-arvovajeesta” ja ”yhdenvertaisuuden puutteesta” on jotakin sellaista, mitä miesten kesken ei esiinny lainkaan. Jos jokin henkilökohtaisen elämän ehdotus ei miehille käy, he sanovat sen suoraan eivätkä politisoi asiaa julkisuudessa.

Yhteiskuntamme on muuttunut feministien toiminnan vuoksi niin puritaaniseksi, että se vastaa nyt lännenelokuvista tunnettuja kohtauksia, joissa mies tekee hameväelle ”sopimattoman” ehdotuksen ja nainen läimäyttää miestä poskelle paistinpannulla.

Sitten miehen pitää vain nöyrästi katua ja antautua harjoittamaan vaikuttavaa naistenpalvontaa.

 

JUKKA HANKAMÄKI

Filosofian tohtori, filosofi

Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi

 

Päivitys 15.12.2022: Helsingin Sanomat joutui raportoimaan, että Wille Rydman ei saa syytettä raiskauksesta. Miten voisikaan, kun mitään näyttöä ei löytynyt ja todistajina kuullut eivät tieneet asiasta mitään? Voi olla, että syytteen saakin Helsingin Sanomat itse kunnianloukkauksesta tai muusta perättömästä maineterrorista. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun Hesari on syytetyn penkillä. Viestikoekeskuksen juttu jatkuu. 

Rydman itse kertoo asian todellisen laidan kirjassaan Salaisuus, jota ei ollut (2023).

Päivitys 14.6.2024: Valtavirran mediat MTV3:a myöten repeilivät riemusta, kun Helsingin Sanomien toimittajat eivät saaneet syytettä kunnianloukkauksesta, törkeästä kunnianloukkauksesta, törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja päätoimittajarikkomuksesta. Toisaalta myöskään Wille Rydmania vastaan ei nostettu syytettä

En ole Rydmanin kanssa samaa mieltä kaikesta enkä mahdollisesti mistään, mutta jo Matti Vanhasen ja Susan Ruususen tapaus osoitti, että poliitikoilla ja muilla julkisuuden henkilöillä pitää olla oikeus yksityisyydensuojaan ja asialliseen kohteluun median toimesta.

MTV3 keräsi studioon pari vihervasemmiston pahinta feministiä muka-asiantuntijoiksi ja julkaisi pässinpäisen jutun ”Voiko mediaa kohti hyökännyt Wille Rydman jatkaa ministerinä? Pöllöraati  yksimielisenä: Tämä on ennenkuulumatonta!”

Eli kun toimittajat hyökkäävät  poliitikkoa kohtaan, toimittajien mielestä poliitikon pitäisi tyytyä osaansa, mutta kun poliitikko alkaa perätä oikeuksiaan, se on toimittajien mielestä tuomittavaa. Ja seksuaalisella epäsovinnaisuudella ratsastava feministinen mudanheitto jatkuu.

Aiheesta aiemmin

Häirintäsyytökset ovat feministien vihapuhetta

Vihervasemmiston pakko-oireista

Kun psykiatrian erikoislääkäri Seppo Mäkinen kirjoitti viime syksynä Suomenmaa-lehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän kyseenalaisti pääministeri Sanna Marinin toimintakyvyn hänen pakko-oireisiinsa viitaten, jutusta nousi kohu, ja kirjoitusta sensuroitiin ajan tavan mukaisesti nopsaan.

Kepulaisen lehden julkaisema kirjoitus oli kosto tavasta, jolla Marin oli läksyttänyt keskustalaisia vastuuministereitä, Annika Saarikkoa ja Antti Kurvista. Mutta juttuun sisältyi myös totuuden jyvä.

Marin oli avautunut pakko-oireistaan, kuten yöllisestä siivoamisvimmastaan ja pururadoilla pinkomisestaan Maria Veitolan juontamassa Yökylässä-ohjelmassa, ja asiasta kirjoitti muiden muassa Kotiliesi. Iltalehden mukaan Marin harjaa hampaansakin peräjälkeen kahteen kertaan.

Kaikki nämä jutut eivät olleet laaditut vain Sanna Marinin bilesikailujen peite- tai selittelyuutisiksi.

Pakko-oireita sanotaan psykologian kielellä neurooseiksi tai kompulsioiksi. Sigmund Freud katsoi niiden johtuvan lähinnä seksuaalisuuden tukahduttamisesta ja yllykkeiden torjumisesta, ja hän piti ongelmaa nimenomaan naisten ominaisuutena. 

Freudilla oli aikoinaan vaikeuksia saada näkemyksiään hyväksytyiksi, sillä hänen tulkintojaan naisten hysteriakohtauksista pidettiin epäsoveliaina, ja ne herättivät vastustusta sekä kollegoissa että maallikoissa. Nykyään hänen linjoillaan näyttävät olevan iltapäivälehtien toimittajatkin, joiden mukaan ”[s]iivoaminen on monen naisen tapa purkaa esimerkiksi stressiä”. Vihaista imurointia siis.

Pakko-oireet voivat olla kantajilleen tuskallisia, mutta vaarattomia ne ovat sivullisille ainakin siihen asti, kunnes ne alkavat haitata läheisten ihmisten tai koko yhteiskunnan elämää.

Psykiatri Mäkinen kiinnitti tarkan silmänsä Marinin nopeisiin takinkääntöihin, pakonomaiseen käskyttelyyn, valtion velanottoon ja siivousvimman kääntämiseen hyveeksi. Niitä voidaan pitää defension muotoina.

Neurootikkojen hoitaessa taloutta käy helposti samoin kuin pelinhimon koukkuun jääneille. Velanottoa jatketaan poliitikkojen pakkomielteiden vuoksi samaan tapaan kuin Putin jatkaa hullua sotaansa omien kompulsioidensa vuoksi.

Pakko-oireiset voivat siis olla vaarallisia politiikassa.

Korostan, että näkemykseni eivät ole henkilökohtaista kritiikkiä ketään vastaan, vaan motiivini ovat  sosiaalipsykologina ja filosofina samoja kuin psykiatri Mäkisen. Pakko-oireisia olisi suojeltava myös heiltä itseltään.

Jynssäämisen ja muiden pakkotoimintojen taustalla vaikuttaa usein jokin elämänvale. Myös politiikassa esiintyy ohjelmallisia pakkomielteitä.

Yksi niistä on jatkuva ja järjenvastainen pyrkimys ilmastosopimuksiakin ripeämpään hiilineutraaliuden saavuttamiseen. Toinen on väittämä maahanmuuton välttämättömyydestä sekä kaiken sellaisen argumentaation pois sulkeminen, joka ei ole monikulttuuri-ideologian mukaista.

Nämä kompulsiot ovat käyneet selvästi esille varsinkin vihreiden poliitikkojen kokonaisilmaisusta. 

Esimerkiksi Maria Ohisalon esiintymisissä on huomattavaa ristiriitaisuutta. Puhe värisee valheesta, kun edessä on tosiasia, ettei vihreää vallankumousta ja vastuullista taloutta voida saavuttaa yhtä aikaa. Ääni ei vastaa kuvaa, ja kaikesta paistaa päälle tietämättömyys, epävarmuus ja epäuskoisuus.

Ministerin kenkiin päätynyt nuorisopoliitikko Emma Kari puhuu hallituksen aikaansaamista ympäristönormien kiristyksistä kaikille ihmisille kuin lapsille ja vaikuttaa lapselta itsekin. Takaa kajastelee, ettei hän usko näkemyksiinsä edes itse. Kalliiksi käy Emma Kari häntä äänestäneille köyhille.

Neurooseihin ja kompulsioihin liittyy myös vahvistusharha, jonka mukaisesti ihminen olettaa jotakin, mikä ei ole totta, ja hakee tukea vääristyneille käsityksilleen.

Hallitus on kognitiivisessa tunnelissa siksi, että vasemmiston yleisen suhtautumistavan mukaisesti se noudattaa mieluummin ideologiaa kuin todellisuutta. Hallitus lukee maaston sijasta karttaa, ja kartta näyttää erilaiselta kuin maasto.

Oli tuhoisaa päästää valtaan taitamaton vihervasemmistolainen hallitus monen kriisin keskelle. Vastuussa siitä on Kepu, sillä eduskunnassa on oikeistoenemmistö.

Hyvää tilanteessa on, että toinen toisensa perään toistuneet kriisit ovat pakottaneet hallituksen pidättäytymään suurimmista omista hulluuksistaan ja ohjelmansa läpiviemisestä, kun aikaa on kulunut pelkkään reagoimiseen.

Olemme saaneet retrospektiivisen näytteen reaalisosialismista, jossa kaikki kiva on kielletty: yksityisautoilu pannassa, liikkumisrajoitukset voimassa, ravintolat kiinni, ihmisillä anonymiteetin varmistavat kasvomaskit, tapaamisoikeuksia rajoitetaan, ja pian on pulaa elintarvikkeistakin.

Energian hinta on katossa, ja huoneistojen lämpötilaa alennetaan. Inflaatio vie rahan arvon, ja velkojen korot kaatavat sekä kansalaiset että valtiot. Poliittisten liiderien pakkomielteiden vuoksi on pian taas Euroopassa täysi rähinä päällä.

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Kiilusilmäiset viherkommunistit ja ekososialistit ovat ulottamassa cancel-aktivisminsa (eli keskeytystoimintansa) suomalaisten talousmetsien hyödyntämiseen ja hoitoon.

Yleisradion TV-uutisissa (19.6.2022) ja Ylen verkkosivuille päätyneessä toimittaja Veikko Eromäen jutussa suitsutetaan Greenpeacen, Luonto-Liiton ja Elokapinan aloittamaa ”metsävahtitoimintaa”.

Sitä kautta vihreät anarkistit käyvät käsiksi valtion ja yksityisten tahojen omistamaan metsävarallisuuteen pyrkien saattamaan talousmetsiä hakkuukelvottomiksi luonnonsuojelualueiksi.

Välineenään he käyttävät muun muassa Euroopan unionin lähettämiä uhanalaisten lajien suojeludirektiivejä.

Koska hakkuista on tehtävä julkinen ennakkoilmoitus valtiolliselle Metsäkeskukselle, voivat vihervasemmiston punikkifasistit lähteä samoilemaan toisten omistamiin metsiin löytääkseen sieltä jotakin, mikä voi estää puun myynnin ja hakkuut.

Siten he rikkovat perustuslaillista omaisuudensuojaa vastaan, ja kouransa ovat kiinni sellaisessa, mikä ei heille kuulu.

Valtio voi luonnollisesti määritellä omia metsiään luonnonsuojelualueiksi ja siten kieltää itseltään metsien käytön taloudellisiin tarkoituksiin. Mutta vastaava menettely on perustuslaillista omaisuudensuojaa loukkaava rikos yksityisiä metsänomistajia kohtaan. Se voi olla rikos myös julkista omistusoikeutta kohtaan.

Ylen jutussa Metsähallituksen virkamies taivastelee, että aiemmin metsänvartijat vahtivat valtion metsiä varkauksien varalta. Nyt ”metsävahtien” nimellä toimivat viherkommunistit ja ekososialistit varastavat metsiä niiden omistajilta ”vahtimisen” verukkeella.

Valtion metsien käyttötarkoitusten muuntelu ei näytä hetkauttavan yksityisen kapitalistiomistajan hallinnoimaa Koneen Säätiötä, joka on myöntänyt rahoitusta valtion metsien maastokartoitukseen luonnonsuojelutarkoituksiin.

Koneen Säätiöllä tai sen taustatahoilla itsellään ei ilmeisesti ole liioin uhanalaista metsävarallisuutta, ja punavihreiden tapa huonontaa valtiontalouden tilaa ei vaikuta vihervasemmiston apurahakassaksi muuttuneeseen säätiöön.

Jutun Ylen TV-uutisiin ja verkkosivuille laati tamperelaislähtöinen toimittaja Veikko Eromäki, joka julkaisi myös vihamielisen ja valheellisen kirjoituksen parin vuoden takaisesta kirjastani Totuus kiihottaa.

”Hiilinieluista” ja ”luontokadosta” kohisemalla valtavirtamedia koettaa täyttää diskurssin sosialistisen maareformin retoriikalla. Siten yksityinen maaomaisuus yritetään kollektivisoida EU:n luontodirektiiveihin vedoten.

Jokin aika sitten Yleisradio mainosti myös metsien ”ennallistamista”, jolla tarkoitetaan omistajan oikeutta polttaa metsänsä saattaakseen sen ”luonnontilaan”.

Liittovaltioksi organisoituva helvetinkone nimeltä Euroopan unioni valmistelee lakipakettia, jolla kolmasosa Suomen metsistä määrättäisiin ennallistettaviksi. Tässä mielessä EU ei ole mitään muuta kuin Vihreä Liitto jättiläiskoossa.

Metsänsuojeluilmoitukset ovat rakenteellista väkivaltaa, jolla luonnonsuojelujärjestöt yrittävät riistää (valtion metsien ohella) myös yksityisiltä metsänomistajilta heidän omaisuutensa ja rajoittaa omistusoikeutta omistajille tuhoisalla tavalla.

Tosiasiassa yksityiset talousmetsien omistajat ja maatilatalouden harjoittajat ovat tehneet enemmän Suomen metsien ja luonnon hyväksi kuin kaupunkien nuoret kommunistipultsarit, joiden aktiivisuus luonnon suojelemiseksi on ollut itsensä kahlitsemista työkoneisiin.

Kaiken hyvän metsien eduksi ovat yksityiset metsänomistajat tehneet taloudelliseen kannattavuuteen perustuvista syistä, toisin sanoen utilitaristisin eli hyödyn tavoitteluun liittyvin järkiperustein, jotka ovat ainoita toimivia motiiveja kaikissa asioissa.

Ilmeisesti metsänomistajien pitää lähteä vartioimaan omia metsiään Elokapina-liikkeen punikeilta estääkseen asiattoman oleskelun omilla maillaan. Suomen metsiä pitää suojella ensisijaisesti viherkommunistisilta ympäristöpoliitikoilta.

Luonnonsuojelun nimissä harjoitettava viherkommunismi ja ekososialismi osoittavat, että kirveellä olisi töitä ja asiassa pitäisi hakata muutakin kuin metsiä.

Kansalaissotaa ennustan vihervasemmiston punavihreiden kätyrien ja kunnon ihmisten välille.

Ero Euroopan unionista tulee Nato-kytköksen jälkeen helpoksi, mikäli vain jokin hallitus päättää asiasta kansanäänestyksen järjestää.

 

Aiheesta aiemmin

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Pitäisikö kebabit kieltää Suomessa? – Turvallisuushuolet torjuttava tukkimalla terroristien tulo Turkista

Turkin diktaattori Recep Tayyip Erdoğan [ɾe’d͡ʒep taj’jip ’æɾdo.an], jonka nimi panee uutistenlukijoiden suut surisemaan partakoneiden lailla, on onnistunut halkaisemaan Naton samaan tapaan kuin Kokoomus ja Kepu aikoinaan halkaisivat Perussuomalaisen puolueen: yhtäältä siihen osaan, johon kuuluvat kaikki muut, ja toisaalta siihen, johon kuuluu vain tietty porukka.

Turkin halu jarruttaa Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksen käsittelyä ei johdu Turkin väitteestä, jonka mukaan Suomi ja Ruotsi tukisivat Turkin suunnalta tänne tulleita kurditerroristeja.

Kurdistanin työväenpuolue PKK on tottahan toki marxilais-leniniläinen äärijärjestö, jolla ei pitäisi olla täällä sijaa, mutta kansanvaltaisessa Ruotsissa on järjestön edustajia voitu valita parlamenttiin asti, sillä runsaan ja valikoimattoman maahanmuuton tuloksena naapurimaahan on päässyt juurtumaan liikkeen kannatusta.

Tämä osoittaa omalta osaltaan, kuinka vahingollista kontrollimaton maahanmuutto on Euroopan kansallisvaltioille. Vieraat valtiot voivat saada myös Suomeen tulleesta epäperäisestä väestöstä kiristyskeinon omaa valtiotamme vastaan. Tuossa asemassa voivat olla yhtä hyvin kurdit kuin vaikkapa venäläiset tai ukrainalaisetkin.

Turkki on pystynyt tekemään Suomesta ja Ruotsista pelinappuloita edistääkseen aseiden saantia Yhdysvalloista. 

Turkki käyttää häikäilemättä hyväkseen Naton periaatetta, jonka mukaan uusien jäsenten valitseminen vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.

Suomi ja Ruotsi noudattavat (ja ovat koko EU-jäsenyytensä ajan noudattaneet) terrorismin torjunnassa samoja periaatteita kuin ne EU:n jäsenmaat, jotka jo kuuluvat Natoon.

Suomi on jo tehnyt kaiken mahdollisen ja tarpeellisen terrorismin estämiseksi Suomessa, paitsi laittanut rajojaan kiinni Turkista Suomeen valuville terroristeille.

Näin ollen Turkilla ei pitäisi olla valittamista, ja Turkin meille esittämät vaateet ”turvallisuushuoltensa” vähentämiseksi ovat vailla pohjaa.

Vailla pohjaa Turkin vaateet ovat siksikin, Suomi on jo täyttänyt kaikki Naton jäsenyysehdot, eikä Turkilla pitäisi olla mitään maakohtaisia omia ehtojaan esitettävinä Suomelle. Tässähän päätetään Suomen liittymisestä Natoon eikä Turkkiin.

Ruotsin keskeinen ihmisoikeusrikos puolestaan näyttäisi olevan siinä, että maa antoi kirjallisuuden Nobel-palkinnon Turkin hallinnon polkemalle Ohram Pamukille.

Turkin harjoittama kiristys antaa näytön Turkin kelvottomuudesta sekä Naton jäsenenä että EU-jäsenyyttä tavoittelevana maana. Olli Rehn (kesk.) teki aikoinaan pahan virheen pyrkiessään edistämään Turkin EU-hakemusta laajenemiskomissaarina.

Turkin maa-alueen sanotaan olevan strategisesti tärkeän Natolle, mutta valtiona Turkki on Natolle ongelma ja sellaisena monihaitallinen. Tosiasiassa Turkki on toiminut lähi-itäläisten terroristien polkuna Eurooppaan. Euroopan maat voisivat sulkea rajansa tältä puolelta valtiolliseen suvereniteettiinsa vedoten.

On muistettava, että turvapaikanhakijoiden oikeudet eivät aja valtiollisen turvallisuuden edelle missään päin maailmaa. Terroristien polun tukkimisen sijasta EU on kuitenkin taipunut maksamaan Turkille miljardeja silkkisen terroristitien säätelystä.

Ongelmana eivät siis ole turvallisuudestaan ja oikeusvaltioperiaatteistaan kuuluisat Suomi ja Ruotsi ollenkaan, vaan maa, josta niitä terroristeja ja ihmisoikeusrikoksia pakenevia turvapaikanhakijoita tänne tulee: Turkki itse. Näin Turkki on aiheuttanut turvallisuushuolia Suomelle.

Ehkä Turkki onkin kiusaantunut siitä, että Suomen sosialistinen feministihallitus kaatoi hiljattain saavillisen rahaa Turkkiin tukeakseen Turkin naisten asemaa ja maksaakseen ”tasa-arvoverukkeilla” Jani Toivolan velkoja (aiheesta täällä).

Turkki on ollut pitkään konfliktissa toisen Nato maan, Kreikan, kanssa, joten Turkki tuskin pääsisi nykyään Naton jäseneksi. Turkki on myös kolhinut pahoin Naton koko uskottavuutta puolustusliittona, jakanut liittoa kahtia – itseensä ja muihin –, kylvänyt eripuraa ja vahingoittanut omaa asemaansa.

Oireellista on, että eräiden valtiopäiväjuristien etevillä aivoilla spekuloidaan jo ongelman ratkaisemista perustamalla olemassa olevan Naton päälle Naton versio 2.0, jossa olisivat mukana kaikki ne maat, jotka hyväksyvät Suomen ja Ruotsin jäseneksi. Tämä tarkoittaisi eräänlaisen virtuaali-Naton perustamista nykyisen Naton tilalle.

Näillä jyrkänteillä hoippuminen varmentaa sen, minkä totesin jo kirjassani Kansallisfilosofinen manifesti (s. 108): organisaatiot tulevat sitä toimintakyvyttömämmiksi mitä enemmän niissä on jäseniä. Lopulta ne hajoavat. Tämä tulee ottaa huomioon sekä EU:ssa että Natossa.

Suomi ja Ruotsi ovat nyt keskittyneet vain torjumaan Turkin esittämiä syytöksiä ja täyttelemään jäsenyysehtoja, joita Turkki itse ei enää täytä. Myös Nato on ollut kontallaan Turkin edessä ja esittänyt mielistelyä, myönnyttelyä, suitsutusta ja ymmärrystä Ankara-lähtöiselle ruoskinnalle.

Toivon, että Jens Stoltenberg kuuntelee Turkkia ja ottaa maan sisäiset ”turvallisuushuolet” vakavasti vain ja ainoastaan puristellakseen Turkille muutamia sotaleluja Yhdysvalloista ja edistääkseen siten Suomen ja Ruotsin pääsyä Natoon.

Pohjoismaat eivät voi tätä kriisiä ratkaista, ja myös sen vuoksi Turkin pitäisi löytää omin toimin ulos itse aiheuttamastaan umpikujasta, toisin sanoen joustamalla väärille tahoille suuntaamistaan katteettomista vaateista.

Liennyttelyn ja laannuttelun asemasta voisimme esittää vastatoimen ja esimerkiksi kieltää kebabit Suomessa, ellei Erdoğanin esikunta taivu meidän vaatimuksiimme. Tai Turkki voitaisiin laittaa laajaan matkailuboikottiin.

Miltä se tuntuisi? – Sisällissotahan siitä tulisi puolustusliittoon. Mutta aloittaja olisi Turkki, joka toimii kivenä Naton kengässä.

Myös 1800-luvun puolivälissä käyty Krimin sota alkoi perimmältään etnisestä konfliktista, kun Venäjä alkoi ”suojella” Osmanien valtakunnassa (nykyisen Turkin alueella) eläviä ortodokseja.

Sama politiikka jatkuu edelleen Venäjän virallisena ulkopolitiikkana, johon sisältyy periaate, että Venäjä pyrkii turvaamaan omien kansalaistensa edut myös omien rajojensa ulkopuolella.

Erdoğan on nähtävästi saanut mallin Putinilta, jonka kanssa hänellä on symbioottinen viha–rakkaussuhde.

Sen enempää Venäjä ja kuin Turkkikaan eivät kuulu eurooppalaisen arvomaailman piiriin. Sen osoittaa Putinin hallinnon tapa murhata kymmeniä tuhansia ihmisiä itse aloittamassaan sodassa ja Erdoğanin tapa vaarantaa Suomen ja Ruotsin koko valtiollinen turvallisuus laittamalla Nato-hakemuksemme jäihin.

Erdoğan myös söi sanansa vaihtamalla vihreät valot punaisiksi ja vetämällä maton Suomen alta.

Putin ja Erdoğan ovat vallan kahvassa roikkuvia konnia, joista kumpikaan ei ansaitse pragmaattisia myönnytyksiä vaan joiden johtamat valtiot pitäisi potkaista pois kansainvälisistä organisaatioista, kuten YK:n turvallisuusneuvostosta (Venäjä) ja Natosta (Turkki) aina siihen asti, kunnes sotarikolliset ja ihmisten poliittisia oikeuksia polkeneet poliitikot on saatu tuomiolle. 

Turkki on ”turvallisuushuolillaan” vaarantanut Suomen ja Ruotsin turvallisuuden tavalla, jonka vakavuutta ei voida kaikessa laajuudessa kansalaisille kertoa, eikä kukaan diplomatian ammattilainen voi sitä julkisesti sanoa.

Jonkun on kuitenkin sanottava asiat, niin kuin ne ovat, ja nyt se olen minä.

Turkki on Natoa murentamalla auttanut Venäjää käymään raakaa näännytyssotaa Ukrainaa vastaan.

Venäjä taas on tuhonnut ihmisten elämiä, koteja ja kansainvälistä taloutta mittaamattomalla tavalla sekä yrittää edelleen romuttaa koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän heittämällä myös omia sotilaitaan lihamyllyyn. Tämä oikeuttaisi Venäjän sulkemiseen pois kaikesta kansainvälisestä toiminnasta niin pitkäksi ajaksi, kunnes maan regime on kokonaisuudessaan kumottu ja vaihdettu toiseen.

Aiheesta aiemmin

Pakolaisuus kiihtymässä, ylirajaiset uhat torjuttava (2020)

Lähi-idästä tulviva pakolaisaalto torjuttava päättäväisesti (2019)

Onneksi Turkki ei ole EU:n jäsen (2016)

Turkin sulttaani kumousuhan kohteena (2016)

Sosialistinen feministihallitus kaatoi saavillisen rahaa Turkkiin ja maksoi ”tasa-arvosyillä” suosikkinsa velkoja (2022)

Euroopan onnettomuus (2022)

Ruotsin onnettomuus (2022)

Monikulttuurinen unelma on liekeissä, mutta mediassa kudelma jatkuu (2022)

Poliitikko, joka vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä, on Venäjän vaikku (2022)

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita (2022)

Miksi eduskunta vitkastelee Nato-kannan muodostusta? (2022)

Ukrainan sodan uhat Suomelle – Pakolaisuus on hybridisodan hyppymiina (2022)

Nato-kysymys erottaa jyvät akanoista Suomen puolueissa (2022)

Venäjän johto kognitiivisessa tunnelissa – Nato-ovi auki Suomelle (2022)

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty (2022)

Putin herättää Wotanin (2022)

Mustat kopterit Suomen yllä – Nato-potentiaali sakkausvaarassa (2022)

”Jos Venäjä hyökkää” – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon (2022)

Suomen Nato-juna meni jo (2017) 

Putin tarvitsee tutin (2016)

Alistuminen ei auta turvallisuuspolitiikassa (2016)

Ukraina ei saa unohtua (2016)

USA ja Nato – Suomi says: ”Welcome!” (2016)

Erinomaisia tietoteoksia Natosta ja turvallisuuspolitiikasta (2015)

Nato-pullautusta seliteltiin eduskunnan tulevaisuusseminaarissa (2014)

Videoblogi: Ruotsissa Natosta ja Ukrainasta puhutaan avoimesti (2014)

Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan (2014)

Nato-haukka – Mikä se on? (2014)

Soppatykkisopimus vaatii täysjäsenyyttä Natossa (2014)

Suomen liittymistä Natoon vauhditettava (2014)

Kun apu on suurin... (2014)

Suomi liittyy jälleen Natoon (2013)

Nato – Otan (2008)

Natoon auringonpaisteessa (2008)

Natoon vai ei? (2007)

Suomelle ydinase?  (2007)

Nato-pimitys (2007)